RSS Feed

Alkukuvasta kertomukseksi

0

23 syyskuun, 2018 by kirsipeh

Mistä ideat kirjoihin syntyvät? Sitä on vaikea rehellisesti sanoittaa. Ehkä ideat vain ilmaantuvat jostain aivopoimujen mutkista.

Tunnistan ilmiön, jota jotkut kirjailijat kutsuvat alkukuvaksi, epämääräiseksi välähdykseksi tai vaikka vain näkymäksi. Se on mieleen noussut kuva tilanteesta ja henkilöstä, jossain paikassa, jossain ajassa. Kuva, joka kätkee tarinan siitä, kuka henkilö on, missä ja miksi. Kuvasta tarina alkaa punoutua säie säikeeltä tai avautua kerros kerrokselta. Tai se jysähtää päähän kertaiskulla, väkevän mielikuvan voimasta.

Mistä tuo alkukuva syntyy? Sitä on kirjoittajan vaikea, ellei mahdoton jäljittää, saati selittää. Ehkä tulee sattumalta nähneeksi taideteoksen tai valokuvan, joka ajatuksissa muuntuu toisenlaiseksi ja alkaa tuottaa tarinaa. Tai ehkä altis kirjoittajan mieli vaivihkaa kerää palasia ja tunnelmia, työstää niitä, kuuntelee kirjailijan kutsuja, ja kun tavaraa on tarpeeksi, sopivassa suhteessa ja sopivaan aikaan, muokkautuu kuva, joka avaa tarinan portit.

Ilmeisesti on niin, että joillakin kirjailijoilla alkukuva on säännönmukaisesti tarinan synnyn lähtöpiste. Toiset taas eivät koskaan ujuttaudu tarinaan sitä kautta. Tai osa kirjoista syntyy alkukuvasta, osa jollain muulla sytykkeellä.

Tämä muistuttaa Karhuvaaran uhrin alkukuvaa, vaikkei se olekaan. Kuva Petri Jauhiainen.

Karhuvaaran uhrin alkukuva oli todennäköisesti itäsuomalaisessa erämaassa varvikkomättäällä makaava ruumis, taustalla luontokuvaajien kuvauskoju. Pitkän kirjoittamisprosessin aikana kuva kuitenkin muuttui ja etenkin kun kirjan julkaisemisesta on nyt muutama vuosi, on jo unohtumassa. Joissakin joulunovelleissa tarinan on töytäissyt liikkeelle mielikuva tavanomaiseen asiaan liittyvästä eriskummallisesta tilanteesta, kuten novellin Kuusi puoliksi oksaton joulukuusi lumisen pihatien poskessa.

Sydämenasioita Jylhäsalmella taisi lähteä tosissaan käyntiin kesäisestä näkymästä lossikahvilaan, jonka laituriin oli saapumassa puinen matkavene. Vai oliko se sittenkin mielikuva kahvikupista lossikahvilan pieni salissa..? Vai auringon lämmittämä laakea rantakivi kallioisella saarella? Ensimmäistä kuvitelmaa on jo vaikea tavoittaa, kun uusia syntyy matkan varrella.

Ehkä olisi viisautta hahmotella tuo ihkaensimmäinen alkukuva muistikirjaan heti, kun se vielä muistissa on. Toisaalta kuitenkin pelkään, että kynällä paperille raapustettu kuva latistaa alkuperäisen vahvan mielikuvan, jossa mukana ovat äänet, hajut, maut ja tunnelmat.

Tänään mielessä on kuva, jossa suuret pariovet aukevat ja esiin auringonpaisteesta tulee… enpäs kerrokaan! Keväällä vasta. (Tässä kuuluu tehosteäänenä kirjoittajan iloista naurua…)


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: