RSS Feed

Jylhäsalmella salamoi jo!

0

15 maaliskuun, 2018 by kirsipeh

Ihan oma kirjan ja ruusun päivä: tekijänkappaleet saapuivat. Kansikuva Petri Jauhiainen.

Posti toi kirjalaatikon, yllättäen reippaasti odotettua aikaisemmin. Jylhäsalmi-sarjan toinen osa Jylhäsalmella salamoi on putkahtanut painosta, pakattu pahvilaatikoihin ja lähdössä maailmalle.

Tämä on taas se ristiriitainen ilon ja kauhun hetki. Uudesta kirjalapsesta saa aina olla iloinen, se on omin ajatuksin ja kätösin luotu, täysin tekijänsä tuotos.

Siksi se on samalla niin kamalaa. Ei ole yhtään tekosyytä tai pätevää selitystä, jonka taakse mennä. Itte sen on tehnyt, itte pitää häpeä kestää. Kirjailijan elämään kuuluu epävarmuus, ja etenkin sen sietokykyä olisi hyvä olla.

Maalaisromanttinen Jylhäsalmi-sarja on viihdekirjallisuutta, ihan reilusti ja suoraan. Sen kanssa on siis oikein lupa viihtyä ja siitä nautiskella. Genre antaa lupauksen, että lukijan ei tarvitse pelätä maailmantuskan lävähtävän päin pläsiä seuraavalta aukeamalta tai että sosiaalipoliittiset pohdinnat olisivat sitä seuraavan luvun pääasia. Palkintoehdokkuuksia ei Jylhäsalmen tyyppisille kirjoille tule ja miksi pitäisi tullakaan: ei gourmet-palkintoja anneta kotiruualle, vaikka se olisi kuinka herkullista ja sielua ja ruumista virkistäisi.

Viihdekirjallisuus ei silti ole ajatuksetonta ja merkityksetöntä. Näennäisesti harmittoman viihteellisen kirjan rivien väliin voi piilottaa ajatuksia, jotka lukija huomaamattaan hörppää ja nielaisee kaiken mukavan pyörittelyn seassa.

Ei ole salaisuus eikä yllätys, että jylhäsalmelaiset ja siellä satunnaisesti piipahtavat vierailijat huastelevat silloin tällöin esimerkiksi maalla asumisen iloista tai toisista huolehtimisen merkityksestä, paljon arkisimmin sanoin tosin. Tai että itäsuomalainen luonto ja maaseutu näyttäytyy eloisana ja kutsuvana kirjojen sivuilla. Se on vissiinkin sitä piilovaikuittamista, ihan avoimesti.

Maalaisromantiikkaa on ihana kirjoittaa. Saa ajatella myönteisesti, muotoilla onnellisia loppuja, rakastua, seikailla, ilahtua ja yllättyä päähenkilöiden mukana.

Juu, taitaa täältä kinosten keskeltä olla ikävä sinne Jylhäsalmen kesään…


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: