RSS Feed

KiVa Firma

0

8 huhtikuun, 2012 by kirsipeh

Lukuisat koulut Suomessa toteuttavat KiVa Koulu-ohjelmaa. Ensimmäistä kertaa kouluhistoriassamme kiusaamiselle ilmiönä on luotu yhtenäiset käsitteet, joilla asiasta voi puhua ja tulla ymmärretyksi.

KiVa Koulun oppilaat ja opettajat opettelevat tunnistamaan kiusaamisen, sekä näkyvän että piilevän. Etenkin perättömien puheiden, eristämisen ja muun epäsuoran kiusaamisen tunnistaminen ja todelliseksi ilmiöksi tunnustaminen on muuttanut kiusaamistilanteiden selvittämistä.

Opitaan ymmärtämään, että kiusaaminen on ryhmäilmiö, jota voi tapahtua vain muiden hyväksynnällä. Jokaisella on joku rooli: kiusaaja, apuri, kannustaja, hiljainen hyväksyjä, kiusatun puolustaja tai kiusattu.

KiVa Koulu-tiimin aikuisilla on selkeä toimintamalli, jolla rooleja puretaan ja tilanteita ratkaistaan. Oppilaat ja opet oppivat luottamaan siihen, että asioihin puututaan.

Joissakin kouluissa on keksitty murtaa myös ”rollikellon” käsite. Kiusaamisesta kertomiselle on annettu toisenlainen nimi ja rooli: vertaishuomaajana jokaisella on tärkeä tehtävä viedä tietoa kiusaamisesta eteenpäin.

Kiusaamisen Vastustamisella voi olla tavoitteena vain nollatoleranssi. Jos pyrkimyksenä olisi vähentää kiusaamista lähtötilanteesta 5 %:in, se tarkoittaisi, että tuo 5 % kiusaamista hyväksytään. Ei, kiusaamisen hyväksymisprosentti on nolla.

Vain muutama vuosi ja työelämään astuu ensimmäisiä KiVa Koulu-sukupolvia.

He tunnistavat kiusaamisen muodot ja kutsuvat niitä oikeilla nimillä. He tietävät, mitä rooleja kiusaamista sallivassa yhteisössä on. He ovat todennäköisesti kouluaikoinaan keskustelleet todellisesta tapahtuneesta kiusaamisesta ja oppineet, että asialle voi ja pitää oikeasti tehdä jotain. He ovat luontevasti vertaishuomaajia ja olettavat, että kiusaamiseen myös puututaan.

Mutta mitä sanoo henkilöstöpäällikkö tai staff manager, kun työntekijä ilmoittaa selvällä suomenkielellä havaitsemastaan kiusaamisesta ja odottaa siihen puuttumista? Ovatko käsitteet ja toimintatavat pomon hallussa?

Nuorilla on kieli ja käsitteistö, joilla käsitellä kiusaamisesta. Niitä monella työpaikalla kaivattaisiin jo nyt.

Julki tulleissa työyhteisöjen kiusaamistapauksissa riidellään siitäkin, millainen käytös on kiusaamista ja millainen ei. Kannattaisi ehkä konsultoida KiVa Koulua käyvää alakoululaista. Hänkin tietää.

Radiossa muuan asiantuntija listasi, mitä voimme oppia esimerkiksi AKT:n kiusaamissotkusta: että aamulla pitää sanoa työkavereille huomenta, iltapäivällä pois lähtiessä näkemiin ja on hyvä keskustella joka päivä asiallisesti työasioista, vaikkei toisen persoona sattuisi miellyttämään. Eikös tätä samaa opeteta koulussa joka päivä..? Ei pitäisi olla uutinen aikuisillekaan.

Tämän päivän koululaiset ovat huomispäivän työntekijöitä, joista käydään tiukkaa kilpailua. Saapa nähdä, milloin ensimmäinen yritys kertoo olevansa KiVa Firma, Kiusaamisen Vastainen Firma.

Huhtikuu 2012


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: