RSS Feed

Maailman parhaiden oppikirjojen maa

0

1 syyskuun, 2018 by kirsipeh

Petri Jauhiaisen ottama kuva ei liity asiaan millään lailla.

Ilmiöiden ja digimaailman kuohuissa meinaa vallan unohtua yksi suomalaisen koulutuksen laadun salaisuuksista, oppikirja.

Oppikirja on pedagoginen innovaatio vailla vertaa. Keksintö, joka aikanaan mullisti opettamisen ja oppimisen. Enää oppi ei ole kiinni hakeutumisesta osaavan opettajan tykö ja hänen annostelemastaan tiedosta ja taidosta. Oppikirjaan on oman alansa tietämys ja ymmärrys koottu kätevään pakettiin.

Suomessa tehdään ja käytetään maailman parhaita oppikirjoja. Niitä laativat ammattilaistyöryhmät, joihin kuuluu väkeä tieteen taitajista käytännön tason opettajiin ja kustannustoimittajiin. Kirjojen sisältö on opetussuunnitelman mukainen, moneen kertaan harkittu ja toimivaan muotoon työstetty.
Kirjakustantajilla on tietysti pyrkimys tehdä kirjojaan kannattavasti. Juuri se onkin niiden laadun tae: meillä oppikirjat eivät myy, jos ne ovat hyviä, niiden pitää olla erinomaisia.

Hieno homma tämä. Paitsi että monissa kunnissa ja kouluissa ei ole varaa hankkia maailman parhaita oppikirjoja, ei edes niitä hyviä.

Koulujen rahoitus on niin tiukilla, että kirjatilauskeskusteluissa pohditaan lähinnä, mihin vuosia roikkuneeseen tarpeeseen pienentyneet määrärahat tällä kertaa riittävät, mitkä koirankorville kuluneet kirjat voitaisiin vihdoinkin päivittää, onko rahaa edes yhden sortin työkirjoihin.

Kirjamenoissa säästetään kierrättämällä kirjoja, mutta se ei onnistu loputtomasti. Sähkökirjojen käytöstä on maksettava joka vuosi, eivätkä laitteetkaan ole ilmaisia. Opettajat tikertävät oppimateriaalia itse, vaikka siihen käytetylle ajalle olisi koulussa muutakin käyttöä.

Alkujaan oppikirjojen merkitys oli siinä, että tietoa oli ylipäätään hankala hankkia. Nyt kun sirpalemaista ja varmuudeltaan vaihtelevaa informaatiota tursuaa joka tuutista, vastapainoksi oppikirjat ovat luotettavia, ikätasolle ymmärrettäviä ja kohtuudella omaksuttavia. Kirjaa voi tutkia yhä uudelleen, missä ja milloin tahansa.

Ammattitaitoisen opettajan käsissä taidokas oppikirja on työkalu, joka on hiottu tuottamaan mahdollisimman tehokasta, syvää, monipuolista ja kiinnostavaa oppimista. Tätä tietotaitoa ei suomalaisessa koulutuksessa pidä hukata.

Oma oppikirja on oppijalle tärkeä ja konkreettinen kiinnekohta. Selkeä ja hallittavissa oleva viipale monimutkaisesta maailmasta, kansien välissä.

(Savon Sanomat 1.9.2018)


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: