RSS Feed

Merkityksellistä matkailua, lasten kanssa

0

lokakuu 13, 2018 by kirsipeh

Syntyvyys Suomessa laskee. Yhdeksi syyksi on nimetty mielikuva, että perhe-elämä ei ole kivaa, lasten kanssa kaikki on hankalampaa. Esimerkiksi matkustamisesta joutuu luopumaan tai ainakin kokemukset ovat tylsempiä.

Voi että, miten tuon matkailukäsityksen oikoisi. Lasten kanssa matkat ovat paljon syvällisempiä ja muistorikkaampia kuin aikuisreissaus.

Iloa pienistä asioista. Kuva Petri Jauhiainen.

Lapset katsovat ympärilleen konkreettisesti eri näkökulmasta, joten kysyttävää ja ihmettelyä riittää. Vanhempana joutuu ylenpalttisen ravaamisen sijaan pysähtymään asioiden äärelle. Oikeasti pohtimaan, mitä, miksi, miten ja pukemaan sen sanoiksi. Maailmaa alkaa itsekin tarkastella ja ymmärtää eri tavalla.

Lasten kanssa ei pääse kaikkialle, minne vain aikuisten kesken mennään. Totta, mutta lasten siivellä avautuu toisia uusia ovia. Lähestulkoon kaikkialla lapset otetaan lämmöllä vastaan, jutellaan, ihastellaan tai ollaan vaan uteliaita.

Lasten kanssa tulee lähteneeksi paikkoihin, jotka muuten sivuuttaisi. Päivä rannalla hujahtaa hetkessä, eläintarhassa tulikin käytyä viimeksi lapsena ja ai hurja, millaisia laitteita huvipuistoissa on, kun on vaan mentävä!

Toisaalta välttämättä ei tarvitse maksaa mitään eikä hankkiutua kummoiseenkaan paikkaan, saati aiheuttaa suuria ympäristörasituksia. Tutkimusmatkat kävellen, jätskit ja muut pikkuasiat ovat sinällään elämyksiä.

Lasten kanssa pääsee usein jonon ohi tai saa ravintolassa jotain pientä ekstraa, ainakin nopeamman tarjoilun ja enemmän huomiota. Vieraan maan tai paikkakunnan lähipuistossa onkin erilaiset kiipeilytelineet ja keinut, ja sujahtaa sujuvasti juttusille paikallisten tai muiden matkalaisten kanssa.

Lapsille niin moni juttu on reissussa uusi ja mielenkiintoinen, että vanhempana saa jatkuvasti kokea antamisen iloa. Vähän niin kuin jouluna: onnistuneen lahjan antaminen on paljon onnellisempaa kuin sen saaminen.

Lasten kanssa tehdyistä reissuista kertyy eniten pysyviä ja maailmaa avartavia muistoja. Muistelijoita on monta, aikakin kulkee eri tahtiin ja sattumuksia sattuu. Pieni haittapuoli on, että lapset saavat helposti pysyvän reissukärpäsen pureman.

Lasten kanssa matkustaminen on sitä aitoa läsnäoloa koko ajan. Sillä parasta reissussa on, että perheen yhdessäolo tiivistyy, kun kellään ei voi olla kiire muihin menoihin. Ollaan vaan me ja maailma.

Lasten kanssa matkustaminen on aikuisiän luksusta.

(Savon Sanomat 13.10.2018)


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: