Muoks muoks muoks.

Kokonaisuuden hahmottamista konkreettisimmillaan.

Käsikirjoituksen muokkaaminen on joidenkin mielestä kirjoittamisen kituliain vaihe, mutta minä tykkään. Kun on massaa, jota muokata, materiaalia, jota muovata. Raakatekstin tuottaminen on pääosin takana, voi keskittyä naatiskelemaan viilaamisesta.

Jotkut eivät tarvitse välitulosteita, minun on pakko, en kerta kaikkiaan hahmota kokonaisuutta ilman paperiliuskoja. Muuten en löydä toistoa, samankaltaisuuksia tai näe erilaisten tekstin osien rytmitystä isommassa kuin näytönkokoisessa mittakaavassa.

Blogisivun linkissä Raakatekstistä julkaisuvalmiiksi kerron paperipinkan kanssa työskentelemisestä mm. näin:

”Tulostan käsikirjoitusta muutamaan eri kertaan ennen lopullisen version valmistumista. Tulosteeseen teen merkintöjä kynällä, osa pelkkiä pilkunviilauksia, mutta myös pidempiä jopa useamman kappaleen mittaisia lisäyksiä.

Teen ensin merkinnät esimerkiksi lyijykynällä, ja käytyäni koko nivaskan läpi muokkaan ne muutokset tekstitiedostoon. Luen pian saman jo merkatun tulosteen uudelleen ja teen lisämerkintöjä vaikkapa sinisellä kynällä, taas korjailen tiedostoa. Lopulta voi olla jopa kolmen- tai neljänvärisiä merkintöjä yhdessä tulosteessa, sitten se on jo aivan liian sotkuinen ja tekstitiedosto niin erilaiseksi muokattu, että tuloste joutaa paperinkeräykseen. Säilytän tosin niitä yleensä epämääräisessä pinossa kirjan lopullisen käsikirjoituksen hyväksymiseen saakka, jotta voin tarvittaessa jäljittää muutoksia jälkikäteen. En silti taida koskaan tehdä niin.

Jatkan muokkaamista taas koneella, kunnes kokonaisuuden hahmottamiseksi ja ulkopuolisen näkökulman saamiseksi tulostaminen tuntuu taas hyödylliseltä.”

Ajoittain työhön tulee odottamattomia hidasteita…

Pikkuhiljaa kierros kierrokselta työ valmistuu. Mutta milloin se todella on valmis, siihen vastaan samaisessa artikkelissa näin:

”Lopullisesti valmiissa tekstissä on lukujako ja kappalejako kohdillaan, ei kirjoitusvirheitä. Tarina etenee loogisesti, teksti on sujuvaa ja tasalaatuista, kaikki langanpäät solmitaan johonkin, eikä ilmaan jää roikkuvia pätkiä. Selkeä alku, huippukohtia ja loppu. Ei ylimääräisiä rönsyjä eikä toisaalta vaivaavia aukkoja.

Valmiissa on loppufiilis, tunnetila, joka jää lopussa lukijalle. Nuortenkirjoissa se on minulla aina joku myönteinen fiilis.”

Kuulostaa selkeältä.

Helpommin sanottu kuin tehty…