RSS Feed

Seksuaalinen häirintä nuorten kirjoissa

0

lokakuu 21, 2017 by kirsipeh

Naisten ja tyttöjen seksuaalinen häirintä on noussut jälleen puheenaiheeksi, onneksi ja valitettavasti. Onneksi siksi, että puhetta yhä tarvitaan. Valitettavasti siksi, koska häirintä ei ole ilmiönä kadonnut mihinkään. Edellinen keskusteluryöppy aiheesta taisi olla pari vuotta sitten, silloin painotus oli urheilumaailman seksuaalisessa häirinnässä.

Nuortenkirjoissa elämän kipukohtia käsitellään ruohonjuuritasolla, nuorten ihmisten silmin. Kirjan Voittolaukaus yhdeksi teemaksi nousi juuri seksuaalinen häirintä tyttöjen joukkueurheilussa. Sarjaa aloittaessa näin ei suinkaan ollut suunnitelmissa, mutta usean vuoden kirjoitusprosessin aikana tarinaan tunki mukaan ennalta kutsumattomia elementtejä. Kun ne kutsuivat itsensä mukaan, niiden pois jättäminen olisi ollut mahdotonta.

Jälkeenpäin ajatellen yksi syy siihen, miksi Hillan jääkiekkojoukkueen mukana touhunnut aikuinen mies kirjoittajankin järkytykseksi kosketteli tyttöjä epäasiallisella tavalla, oli luultavasti tapa, jolla aihepiiriä oli käsitelty muutamissa muissa nuortenkirjoissa. Ja toki aikuistenkin kirjoissa. Lopputulema nimittäin usein oli, että on parempi olla hiljaa, ettei oma ura katkea. Että äijät pitävät kuitenkin toistensa puolta. Että ei kukaan kuitenkaan usko. Oli pakko etsiä kirjoittamalla muunlaisia ratkaisuja.

Voittolaukauksessa tytöt joutuvat kertomaan asiasta myös kaveripiirinsä pojille. Miten pojat suhtautuvat?

Tässä ote luvusta 17. Hilla, Noora, Hillan poikakaveri Birger ja muutama muu jääkiekkoilijakaveri on istumassa iltaa Raipen kotona. Raipen vanhemmat eivät ole paikalla, asia tulee vahingossa puheeksi.

Tytöt hiljenivät, poikien mielenkiinto heräsi heti.
– Mä en tunne sitä tyyppiä, Birger sanoi, muut pojat nyökkäilivät samaa. – Onks se joku käskyttäjä vai?
Hilla ei ollut varma, oliko tämä hyvä puheenaihe. Eivätkö he nimenomaan sopineet, ettei asiasta huudella vielä kenellekään. Livauttiko Siru Keken tahallaan? Vai vahingossa, oluen voimalla?
– Ei oikeastaan mitään, mikä kuuluis teille, Hilla sanoi.
– Onks jotain sattunu? Raipe kysyi. – Eikö se yks joukkueenjohtaja huijannut teidän joukkueen rahat jo kerran?
– Joo Mursu Muhonen, Siru sanoi. – D-junnuissa. Mut tää on ihan eri juttu.
Pojat nojautuivat eteenpäin. Haluttomuus kertoa yhtään mitään oli kiinnostavampaa kuin se, että kertoi paljon ja kaikkea.
– Nyt teidän on jo pakko kertoa, Birger huomautti. – Muuten me aletaan arvailla kaikenlaista.
– Tai pakotetaan, Karppinen oli uhkailevinaan.
– Joo mulla olis pari hyvää liikesarjaa mielessä, Niilo virnuili.
– Hilla? Noora katsoi Hillaa huolestuneesti.
Hilla huokaisi syvään ja asetteli sanoja. Ettei liioittelisi yhtään. Ettei väheksyisi yhtään. Ettei alkaisi itkettää.
– No meillä on vähän semmonen tunne, että se Keke taitaa mielellään puristella tyttöjä. Joskus.
Hilla kuuli Birger vetävän terävästi henkeä korvansa juuressa. Raipe ja Karppinen tuijottivat häntä ilmeettöminä.
– Puristella? Niilo ei tajunnut.
– Tisseistä, Siru napautti. – Ainakin tisseistä.
Pojat istuivat kuin pysäytyskuvassa. Tuskin henki kulki.
– Pelleiletkö sä? Karppinen kysyi lopulta.
Hilla pudisti päätään ja pysäytystila jatkui.
– Onko se puristellut teitä kaikkia? Karppinen kysyi kalpeana. – Koko ajan?
– Ei kun joitakin vaan. Joskus. Ei montaa kertaa.
– Mua se ei oo yrittänyt ja jos oliskin niin olisin latassut siltä sormet poikki! Siru sanoi.
Hilla istui hiljaa. Päät kääntyivät häntä kohti.
– Et sitten ajatellut mulle sanoa mitään, Birger puuskahti.
– No kun me sovittiin, Hilla sanoi. – Että ratkastaan tää itse. Ensin.
– Saatana! Birgeriltä pääsi.
Hilla ei ollut koskaan ennen kuullut Birgerin kiroavan niin antaumuksella. Lopulta hänen oli pakko kuvailla, mitä oli tapahtunut uuden hartiasuojan kanssa. Hän ei uskaltanut katsoa Birgeriin. Jos tämä suuttuisi. Tai sysäisi hänet pois. Pitäisi sitä hänen syynään.
Mutta Birger kiroili vielä lisää, hiljaa itsekseen, ja kiersi kätensä lujasti Hillan ympärille, puristi tiukasti itseään vasten.
– Hitto tommosille tyypeille pitäs laittaa vaan luuvitosta otsaan, Karppinen vaahtosi.
– Joo no me käytiin kyllä tuokin vaihtoehto läpi, Siru sanoi.
– Musta se äijä pitäis kyllä vetää munista hirteen! Birger äsähti.
– Joo tuokin vaihtoehto on mietitty, Siru sanoi.
Poikien kasvoilla vaihteli epäusko, suuttumus ja järkytys.
– Te haluatte hoitaa jutun mahdollisimman vähillä vaurioilla? Raipe arvasi. – Siis teidän joukkueelle? Ja kaikille tytöille? Ettei tuu mitään turhaa meteliä.
– Niin, Hilla nyökkäsi. – Kekestä ei niin väliä, mutta…
– Vaik kyllä mä toisaalta tajuan sitä tyyppiä, Niilo keskeytti.
– Täh?!
– No kuka jätkä ei haluais puristella tissejä, aattele nyt, Niilo selitti. – Et kyllä mä siinä mielessä tajuun.
– Idiootti! Siru kivahti.
– Joo mä tiedän, Niilo sanoi. – Niin faijakin aina sanoo.
– Mut mä tykkään susta silti tommosena idioottina, Siru heltyi. – Vähän.
– Ai tykkäät vai? Saanks mä sit puristaa sun tissejä?
Siru heitti Niiloa tyhjällä kaljatölkillä ja osui suoraan keskelle otsaa. Niilo piteli päätään ja vaikersi.
– Älä esitä, ei se edes sattunu tarpeeks! Siru kuittasi ja kävi poimimassa tyhjän ammuksen laukkuunsa. – Se on vanha äijä, ei mikään finniniilo. Siinä on tietty ero!
– Niin joo, Niilo myönsi nolona. – Aika sikamaista. Oikeesti.
– Mitä te meinaatte tehdä? Raipe kysyi.
– Sen kanssa ei kannata kahden kesken puhua mitään, Noora huomautti. – Porukassa on enemmän voimaa. Yhtä äijänkäppyrää vastaan.
Hilla selitti tyttöjen aikeet. Birgerin jalka naputti hermostuneesti lattiaa, mutta muutoin pojat nyökkäilivät hyväksyvästi.

Voittolaukaus, Karisto 2015, Topelius-palkintoehdokas 2016.

Siru erkani porukasta, suuntana keskikaupunki. Niilo ja Karppinen käryyttivät mopojaan ja hävisivät näkyvistä. Birger piti Hillaa kädestä, Noora kulki vierellä omissa ajatuksissaan. Hillalle ei ollut epäselvää, missä maailmoissa.
Birger potkaisi kipakasti jokaista kohdelleen sattuvaa lumikokkaretta.
– Jos te ette tee sille Keke-ääliölle jotain, niin me jätkien kans tehdään!
Suuttumus ei ollut laantunut vielä. Se oli tavallaan hellyttävää, mutta toisaalta Hillasta ei ollut mukavaa piinata Birgeriä asialla yhtään enempää.
– Kyllä me tehdään, Hilla vakuutti. – Eikä mulla ole mitään hätää.
Birger nosti Hillan lapaskäden molempien käsiensä väliin. – Varmasti?
– Varmasti. Mullahan on kaikki kaverit apuna.
Lähiökadut olivat hiljaisia, näin myöhällä ei ollut enää edes lapsia pihaleikeissä. Telkkareiden sinertävä valo välähteli olohuoneiden ikkunoissa, jostain leijui vielä saunanlämmityksen tuoksu.
Muutaman korttelin päästä Birger pysähtyi risteykseen.
– Sori mä en taida nyt tän pidemmälle. Kerkeen jonkun tunnin nukkua. Pärjäätkö sä? Te molemmat?
– Haloo ihminen! Noora havahtui. – Me ollaan isoja tyttöjä ja meitä on kaks. Eikä tämä varsinaisesti mikään suurkaupungin slummi ole.
Halaus, suukko ja Birgerin selkä katosi poispäin. Birger ei ollut sanonut missä tarkalleen ottaen asui. Mutta mitä suotta, Hilla ajatteli, kun ei se kuitenkaan häntä sinne kutsuisi.
Tytöt jatkoivat matkaa hiljaisina. Perjantai-illasta piti tulla hauska, mutta vakavaksi oli mennyt.
– Outo juttu, mutta ehkä kumminkin hyvä, että Keke alko puristelemaan mua eikä muita, Hilla sanoi.
– Kaikki ei välttämättä olis uskaltaneet sanoa mitään?
– Ei voi tietää. Ehkä.
– Vaikka se äijä on ällöräkä, sun elämä ei tästä mene pilalle, Noora totesi. – Joku muu vois olla romuna.
Hilla nyökkäsi. Mutta entä jos hän olisi pitänyt suunsa kiinni? Ja jäänyt hiljaa odottamaan seuraavaa hipelöintiä? Olisiko myöhemmin ollut vaikeampaa saada suu auki?
Tai jos ei olisi uskottu? Nyt kaikki olivat hänen puolellaan niin, että piti melkein toppuutella syöksymästä sen limanäpin kimppuun.
Hilla naurahti.
– No? Noora kysyi.
– Että melkein käy se hyypiö sääliksi. Se ei tiedä millaisten mimmien kanssa on tekemisissä.
– Ei pätkääkään sääliä! Noora kuittasi. – Vaikka toisaalta, totta joo! Raukkaparka.

Rouva Huu kirjoitti syyskuussa 2015 Lastenkirjahylly-blogissa Voittolaukauksen tavasta käsitellä seksuaalista häirintää, se löytyy tästä linkistä.

Suomen liikunta ja urheilu julkaisi keväällä 2014 Lupa välittää – lupa puuttua – oppaan sukupuolisesta ja seksuaalisesta häirinnästä liikunnassa ja urheilussa. Opas on suunnattu urheilussa toimiville aikuisille, sen voi lukea tästä linkistä.


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks