X Ketkä kaksi?

Etukäteen innolla odotetut vakiotoiminnot hyytyivät lopulta enimmäkseen huokailuun ja ynähtelyyn. Varmaan näyttävämmin kuin olisi ollut tarpeen, koska Jussikin oli vähän outo ja hapan jälkeenpäin. Ja ihan turhahan se oli esittää, kun kerran oli sovittu, että ilmankin voi olla. Että ei tartte laskea kertoja niin kuin yli-innokas teini.

Jussista ei tiennyt, vaivasiko sitä. Ei ollut haluja kysyä tai ryhtyä vatvomaan. Minkä sille mahtoi, että halukkuus haihtui peilin ohi kulkiessa. Tai Jussin näkymiin eläytyessä.

Jussista olisi ollut helppo nauttia, jos olisi itsensä pystynyt unohtamaan. Mutta että viihtyä samassa sängyssä omien muotojen kanssa.

Silmästä oli ilmeisesti tullut määräävä sukupuolielin. Vaikka kuinka yritti keskittyä siihen, miten toinen ihminen tuntuu, maistuu, liikkuu, niin silti oli sängyssä enemmänkin itsensä kanssa. Yritti tälläytyä asentoihin, joissa oletti näyttävänsä seksikkäältä, tyyliin lähikaupan pornolehtihyllyjen ja elokuvien naiset. Että selkä olisi oikealla lailla notkolla, rinnat töröttäisivät ja nännit näpöttäisivät. Vaikka tuskin oikeasti tussulehtiseksiä halusi. Eikä valuvikaisia tissiliivejä.

Tai sitten pahimmillaan keskittyi siihen, kuinka rinnat roikkuvat, maha rellotti, pakarat hyllähtelivät. Pahista pahinta oli olla päällä: silmänsä erehtyi aukaisemaan, niin kaikki riippui ja röllyi. Kohoavan kiihkon sai helposti latistettua pohtimalla, näkikö Jussi kaiken samanlaisena. Vai pykälän järkyttävämpänä, alaviistosta vielä!

Ja se maha oli aina siinä välissä. Erottamassa kauemmas Jussista. Vaikka Jussi ei sitä kunnolla nähnyt.

Yllättäen itse päätoimittaja ylevässä persoonassaan piristi alavireistä ja sateista viikkoa. Oltiin ajelemassa muksujen kanssa uimahallille, kun ensin erottui vain kaksi kirkkaanpunaista tuulipukua kiitämässä pitkin kävelytietä, sauvat paukkuen tietysti. Lähempänä tarkentui, että herra isoherrahan se siinä töpötti menemään. Virtaviivainen rouvakandidaatti piti vauhtia yllä, kampaus tukevassa lakassa. Jehun kasvojen väri erottui vain vaivoin tuulipukujen punasta. Mutta periksi ei voinut antaa eikä hidastaa. Ei se ollut helppoa olla ikiviriili päätoimittajakaan.

Raija nauroi kippurassa naisten vessassa suoritetulle imitaatiolle pääjehun vetävästä tyylistä.

Raijaa huvitti tapa, jolla Nurkan Takana henkilöhahmoissa yhdistyi useampi tosielämän esikuva. Niinköhän todelliset henkilöt tunnistivat heissä omia piirteitään, jos ylipäätään osasivat kurkata Nurkan Taakse. Raija tunnusti jo vähän itsekin miettineensä, kuinka jakautunut tai koostettu persoona oli.

Stereotyypitellyt ja sopivaan määrään karsitut hahmot tietysti tekivät blogeista helpompia lukea, aivan kuin sarjakuvissa. Ei tarvinnut kelata viikkojen takaisia juttuja päästäkseen kärryille hahmojen luonteenpiirteistä tai asenteista. Toisaalta lipsahtaminen tekosyvällisiin pohdintoihin kävi blogittaessa helposti, kun sisältö ei välttämättä ollut viimeiseen asti harkittua ja suunniteltua, pikemminkin lonkalta ammuttua.

Silja ei kutsunut kotiinsa, vaan sopi hieman empien ja arvellen tapaamisen ison automarketin kahvilaan. Silja hoiti miehensä kanssa mullikarjatilaa, kaksi poikaa olivat isoja koululaisia molemmat. Heidi oli kertonut pitävänsä yhteyttä harvakseltaan, eikä yleensä Siljan miehen kanssa.

Tanakka, tummapiirteinen Silja odotti pöydässä. Kaupan ja kahvilan tuoksujen seasta oli turha etsiä navetta-aromia. Pukeutumiseltaan Silja ei eronnut sadoista muista marketin asiakkaista. Tummassa toppatakissa ja permanenttikiharoissa hän olisi aivan yhtä hyvin voinut olla verovirkailija tai perhepäivähoitaja.

Silja tuijotti epäluuloisena vanhanaikaista ruutulehtiötä ja lyijykynää. Kahvin ja viinerin ääressä menneiden muistelu kävi vastentahtoisesti.

- Mistä te tuon kuvan kaivoitte? Ei siinä silloinkaan sen kummempaa ollut, mitä sitä nyt yhtäkkiä?

Mahaseikkailun lähtölaukauksista kuultuaan Silja katsoi vielä epäilevämmin.

- Ja tuommosen perästä juttua lehteen? No se selittääkin, minkäsorttisia ne nykyään on.

Siljan mielestä koko mahatapaus oli ollut hölmöläisten hommaa. - Vitsinä akvarellikurssilla se oli hauska juttu. Kaikki vitsit vaan ei toimi käytännössä. Ja ne toiset olivat ihan tosissaan. Tuire varsinkin.

Ystävyys Tuiren kanssa oli peräisin jo nuoruudesta.

- Käytiin yläasteet ja lukiot samaa luokkaa. Yhdessä kirjoitettiin lukiosta ja hyvin pärjättiin. Semmoinen tiivis tyttöporukka meitä oli, Tuire, Heidi, Saara. Tuiren isosisko Tuuli pyöri samassa porukassa myös, vuotta vanhempi. Mutta Tuuli kuihtui pois lukiovuosina.

Silja hämmenteli kahviansa rivakasti. – Anoreksia se oli. Ei siitä silloin tiedetty, oltu paljoa kuultukaan. Pitivät hyvin piilossa. Hienosta perheestä ja kaikkea. Hiljainen ressukka. Tuirelle paha paikka, oli se.

Silja nautiskeli hetken hiljaa kahviaan, elämän katoavaisuutta kunnioittaen.

- Toiset lähtivät lukion jälkeen kouluihin. Minä lyöttäydyin Reinon kanssa taloa jatkamaan. Opiskelut jäi. Mutta tavattiinhan me taas, kun innostuttiin yhdessä sinne vesivärikurssille.

Silja loikkasi suoraan varsinaiseen mahatilaisuuteen.

- Tulin sinne vain katsomaan sitä hommaa, kun Tuirelle varsinkin se tuntui olevan niin tärkeä asia. Silloin oli vielä lypsäviä, utaretulehduksia ja laajennushommaa ja muuta kiusaa ja Reino ei oikein tykännyt, kun joutui yksin navettaan.

Silja kahvikuppi pysähtyi matkalla ylös.

- En ole sen perästä turhan takia navetalta pois jäänyt. Että eipähän ole tullut sanomista.

- Kun ei niitä muita montaa tullut, vaikka moni oli aikonut. Niin Tuire houkutteli sinne eteen, kaikkien pällisteltäväksi. Ihan niin kuin minä olisin mitään mahaa voinut sisään vetää, viimeisilläni olin justiinsa.

- Mutta Tuire se jaksoi tolkuttaa, että periaate on tärkein, Silja huokaisi jo hiukan heltyneennäköisenä.

Rakeisesta kuvasta oli vaikea hahmottaa Siljan mahaa, etenkin kun reunimmaisena hänestä oli rajattu puolet pois. Vaivautuneesta ilmeestä ei silti voinut erehtyä.

- Siitä kuvasta lehdessä sain kuulla vielä pitkään. Jos vain jotenkin sukset meni ristiin, niin muisti Reino nälvätä, että emännällä näyttää olevan aikaa juosta kylillä napaansa esittelemässä. Että emakolta näytin sen mahani kanssa. Ja muutenkin minä pellenä siellä.

Siljan suupielten juonteet syvenivät. Hän taitteli viinerinaluspaperin pieneksi keräksi. Ilmeisesti paikan päällä oli naurettu ja kotona haukuttu.

- Silloin ajattelin, että siinäpä sitä emakon mahaa kattelet, pirulainen. En ole sen koommin pannut tikkua ristiin, että kilot kevenisi. En vaikka lääkäri patisti ja diabeteksellä uhkaili.

- Ukko oli silloin nuorempana muutenkin kimpussa vähän väliä, Silja puuskahti. - Ikinä ei saanut ruveta rauhassa maate, vaikka miten olisi ollut kanttuvei. Mitä jos vielä olisi ollut semmoinen sorjempimuotoinen? Eipähän tuo enää nykyään ole vinkumassa koko ajan. Säästyy sekin aika!

Silja osasi tiivistää ihmissuhteiden tasapainottomuustilaa aika ytimekkäästi. Miehelle ei kerta kaikkiaan voi sanoa, että minä kuule lukisin nyt mieluummin rauhassa tämän kirjan loppuun ja nukahtaisin siihen tyytyväisenä. Että jos ei tarttis varata valveillaoloaikaa siihen muuhun tällä kertaa.

Silja empi.

- Olisihan se tietysti mukava pistää nättiä vaatetta päälle ja sillä lailla. Mutta ei ne mullikat ja taivaan linnut välitä.

- On se itsekin semmoinen röllykkä, Silja palasi Reinoonsa silmiään siristellen.

- Ei ole kanttia yhtään valittaa. Pistän sapuskaan voita ja suolaa niin että tuntuu.

Ehkä Silja tappoi Reinoansa pikku hiljaa sepelvaltimotautiin? Ehkei siitä kuitenkaan olisi dekkarimaisen blogityylin murhamysteeriksi. Ilmeestä ei voinut päätellä, pilailiko hän vai oliko turkasen tosissaan.

Silja kävi hakemassa santsikupin. - Sille vesivärikurssille en mennyt sen koommin.

Kulmista nuhjaantuneen muistilehtiön etusivulla luki vain Siljan nimi. Yksikään ajatus ei kasvanut lauseentyngäksi asti. Small talkikaan ei tuntunut olevan paikallaan. Ja vesiväriharrastus oli kaatunut mahaperiaatteen kanssa?

Pienoinen ylpeys kuulsi olevinaan vähättelevän puheen läpi. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä Siljan työt ja niiden aiheet: näkyjä omalta tilalta, mullikoita ympäri vuoden, metsää aamukasteesta iltahämärään. Emäntien maalauspiiriin kannattaisi varmasti palata myöhemmin jutunteko mielessä. Ehkä se oli moderni versio ompeluseurasta.

- Onkos sitä oikein Helsingissä asti käyty toimittajaksi opiskelemassa?

Silja yllätti suoralla kysymyksellä. Maha-asia sai jäädä. Mitäpä sitä ihmistä kiusaamaan. Käytiin lyhyesti perhe ja muut perusasiat. Silja ei halunnut olla epäkohtelias, mutta mahaan kajoaminen oli kai sentään liikaa.

Silja kertoi siskostaan, joka muutti aikoinaan pääkaupunkiin, eikä mukamas osannut enää puhua kuin täkäläiset. Hän kuvaili huvittuneena sisarensa yrityksiä peitellä syntyperäänsä sekä töissä että jopa kotiseudulla käydessään.

Kun mahat oli saatu pois päiväjärjestyksestä, Siljan suupielet kaartuivat iloisemmin ylöspäin. Vasta jälkikäteen nolostutti ajatella, miten tökeröä oli mennä ventovierailta ihmisiltä päin naamaa utelemaan yksityiskohtia kaikkein yksityisimmästä, siis mahasta.

Silja nauroi hersyvästi kertoessaan, kuinka sisko oli lespannut kotikylänsä pubissa pääkaupunkilais-ässäänsä. Tarjoilija oli luullut hänen olevan sössötyskunnossa ja lopettanut tarjoilun. Liekö tahallaan.

Oliko tarkoitus lukea rivien välistä, että Siljakin olisi voinut valita toisin? Että kaikki ei ole sitä miltä äkkiä näyttää?

- Luitko muuten tämän aamun lehdestä, Silja kysyi lähtöä tehdessään, että Helsingin asukasmäärä on laskenut?

Ei ollut sattunut silmään.

- Kyllä. Tilastojen mukaan vallan kokonaista kaksi henkilöä viime vuonna.

Noin tarkka tilastonikkarointi jo nauratti.

- Mutta ketä ne kaksi ovat? Silja kysyi.

Hymyilikö Silja kujeilevasti napittaessaan tummansinistä toppatakkiaan?

- Mietipä sitä. Ketä ne olivat ja minne menivät? Soitin piruuttani siskotytölle ja kysyin, mutta ei se ymmärtänyt maalaishuumoria.

Silja nauroi, toimittajille, mahajutulle, maailmalle tai helsinkiläisille ja lähti.

Puhtaalle sivulle otsikoksi "Ketkä kaksi?", viereen santsikuppi tummaa kahvia ja eikun Nurkalle. Ettei mennyt syvähaastattelun yritys aivan hyödyttömäksi pohjakosketukseksi.

Uusin tilasto kertoo, että pitkäaikainen plusmerkkinen muuttoliike Helsinkiin on kääntynyt tappiolliseksi luvuksi -2.

Mitä häh? Kokonaista kaksi henkilöä on muuttanut pois Helsingistä? Miksi? Keitä he voivat olla?

Pikainen soittokierros pääkaupunkiseudulle jämähtäneille tuttaville ei tuota tulosta. Ei kukaan heistä - kasvaneet kiinni stadin menoon.

Katsaus juorulehtiin - ei kukaan julkkiskaan ole vastikään maallemuuttanut, tehnyt trendikästä elämänmuutosta luomuaatteen linjassa.

Olisiko joku poliitikko puolisoineen tehnyt taktisen liikkeen? Ei, ei enää näin lähellä vaaleja, liian suuri riski.

Mutta kaksi muuttajaa. Voiko varmasti olettaa, että he toimivat yhdessä? Vai olisiko voinut sattua samaan aikaan kaksi erillistä tapausta?

Ei, kyllä täytyy uskoa, että he ovat yhdessä, miksi muuten moinen salailu?

Yksittäiskappaleista ainakin toinen olisi varmasti tilittänyt muuttonsa syitä naistenlehdissä tai seiska-osaston julkaisuissa. Kaksin sieltä on oltu liikkeellä, mutta miksi? Ja mihin?

Miksi kaksi vapaata kansalaista on pakannut tavaransa ja lähtenyt pois runsaudensarvien ääreltä jonnekin, missä ei ole liikennevaloja eikä Hesaria jaeta aamuisin? Missä naapurit täytyy tietää nimeltä ja lausua s-kirjain kunnolla?

Ehkä lähtöön liittyykin jotain hämärää? Rahanpesua, petoksia, huumeita..? Jetset-pariskunta on paennut seurapiiripainajaista, vetänyt osuuspankkipipot silmille, toppatakit niskaan ja piiloutunut susirajantakaiseen kyläpahaseen, syntymäseudulleen? (Piiloutujia ei niinkään pelota se, että kyläläiset huomaavat heidän tulleen Helsingistä, vaan se, että Helsingissä huomaavat, mistä he alun perin sinne tulivat.)

Oli miten oli, tilasto ei valehtele. He ovat jossain, ehkä keskuudessamme.

Onko Sinulla uusia naapureita? Tiedätkö, mistä he tulivat? Ehkä juuri he tekevät historiaa - tietäen tai tietämättään - Helsingin muuttoliikkeen kelkan kääntäjinä?

Äkkiä tuli mieleen, että uusille naapureille esittäytyminen oli vielä tekemättä. Tosin kaikki tiesivät, keitä oltiin ja mistä tultiin, siitä anoppi oli pitänyt etukäteen huolta. Jussi suostui mielellään pikaiseen tutustelukierrokseen, osa naapureista oli sentään hänen lapsuusnaapureitaan.