XI Tupouutinen

Kotihoidontukipäätös tuli viimein. Perusosan lisäksi vähän lisäosaa, mikä oli iloinen yllätys. Mummolle tarjouduttiin vielä kerran korvaamaan edes bensat, mutta mummo ei alkanut neuvottelemaan. Sanoi tietävänsä, että joka kolikolle keksitään käyttöä muutenkin.

Naapuritalon lukiolainen kävi tarjoutumassa lapsenvahdiksi. Sovittiin, että otetaan selvää jumpparyhmistä. Jussilla saattoi olla jotain tekemistä nuoren neidin äkillisen ilmoittautumisen kanssa.

Palkkatasa-arvo-teema jyystettiin lopulta valmiiksi asti. Tuposyksyn sananvaihto alkoi olla lokakuun puolivälissä aika lennokasta. Raija pisti parastaan kokoamalla vuosien varrelta tupo-osapuolten hurskaita lausuntoja sukupuolten palkkatasa-arvosta ja ryhmitteli ne taulukkoon lausuntoja seuranneiden toteutuneiden päätösten kanssa.

Parin luottamusmiesnaisen kanssa kaavittiin kokoon kootut työnantajan selitykset sille, miksi mies saa samasta tehtävästä parempaa palkkaa kuin nainen. Olisi naurattanut, elleivät kaikki viksut ajatelmat olisi olleet otteita tosielämästä. Tehtävät olivat jossain määrin erilaiset. Niin olivat - naistyöntekijällä itse asiassa laajemmat.

Tehtävänimike oli eri. Mutta tosiasiassa tehtävät samat tai jopa päinvastoin epäsuhtaiset.

Miehen työkokemus oli ansiokkaampi. No ei ollut, mutta se kehui itseään härskimmin.

Oli osannut pyytää enemmän. Niin oli pyytänyt nainenkin, muttei oltu annettu.

On perheen pääasiallinen elättäjä. Mitä siihen nyt sanoisi?

Työsopimukset laadittu eri sopimuskausilla. Jaha?

Vaikkei varsinaista vastuuasemaa ollutkaan, miestyöntekijä koettiin yksikkönsä vastuuhenkilöksi. Siis tarvitaan aina kukko kanalassa.

Ei haluttu harvojen miesten poistuvan työyksiköstä. Seuraako tästä vastaavasti naisille isompi palkka miesvaltaisilla aloilla?

Yrityksen perinteet velvoittivat. Ettäkö naiset keittäkööt edelleen kahvit asemasta riippumatta?

Ei ole järkevää pyrkiä samaan palkkaan, koska kuinka voisi saada hyvät miestyöntekijät pysymään firmassa, jollei heille voi kiitokseksi hyvästä työstä antaa lisää palkkaa. Juu, naisillehan riittää pelkkä päänsilitys.

Ja niin edelleen.

Palkkapäivinä Jussi jaksoi kirota ajautumistaan naisvaltaiselle sairaanhoitoalalle. Kikkelilisiä ei siellä maksettu. Päätettiin Raijan kanssa jossain välissä tarkastaa vaivihkaa palkkaustilanne verrattuna uroskollegoihin.

Naisten Sivun lyhyt katsaus alkavaan tupokierrokseen oli aika tyly. Mutta kirvestä ei pidä heittää kaivoon. Sitä voi vielä tarvita.

Edellisen kuukauden nimityksiä-palstoista tekaistiin epätieteellinen tutkimus. Nimitetyistä joka yhdeksäs oli nainen. Valokuvissa ei tosin esiintynyt niinkään usea, taittoteknisistä tai joistain muista syistä. Joko naisväkeä ei kerta kaikkiaan nimitetty mihinkään toimiin tai ne nimitykset eivät olleet palstatilan arvoisia. Tai sitten molempia. Lasikatto helisee, muttei säry, Raija kärisi.

Raijan mielestä Sivusta tuli paras siihen mennessä. Silti joidenkin kollegojen arvattavissa olevat kommentit harmittivat jo etukäteen. Raija totesi aina yrittäneensä välttää leimautumista mihinkään aatteeseen. Sellainen ei sopinut puolueettomalle tiedon välittäjälle ja maailman tulkitsijalle. Mutta sen Sivun jälkeen oltaisiin luultavasti ikufemakkoja, ei voinut mitään. Vaikka ei haluaisi olla naistoimittaja, vaan ihan pelkkä toimittaja vaan, niin tällaisilla jutuilla sukupuoli tuli alleviivattua paksulla tussilla.

Ja sehän kokemuksesta tiedettiin, että jos alkoi vaahdota naisten asioista, vaahtoaminen pistettiin naisellisten syiden piikkiin. Vaihdevuodet, se aika kuukaudesta, ei ole pitkilleen saanut ja niin edelleen.

Toki toimituksen työkaverit olisivat tosi paikan tullen hyvin avuliaita ja ymmärtäväisiä miehiä. Jos esimerkiksi yhtään tulisi mainittua ääneen, että voi voi kun ei ole pitkilleen saanut, niin heti olisi monta pyyteetöntä auttajaa jonossa. Ja olivat ne reiluja muutenkin, yleensä. Ainakin edessäpäin. Sekä periaatteen että käytännön tasolla avokonttori eikä lasikoppeja.

Raijaa ärsytti lasikatoissa ja –seinissä sekin, että läpi näkyi, mutta äänet eivät kuuluneet. Joutui sivusta katsomaan, muttei voinut tarkkaan tietää, mitä milloinkin oli menossa. Piti arvailla ja lukea huulilta, seurata elekieltä. Ja mitä enemmän joutui katselemaan äijien touhuja lasien toisella puolella, sitä varmempi oli, ettei ikinä touhuaisi samalla tavalla, jos joskus sinne pääsisi.

Jussin yöputkien vääntämisen aikana oli viisainta häipyä Nöpön ja Vaippiksen kanssa heti aamusta pihalle, kaupungille tai mummolle. Muuten Jussin nukkumisesta ei tullut mitään. Tupo-Nurkallekin pääsi vasta, kun Nöpö ja Vaippis simahtivat yöunille. Mieliala oli sopivan sekava sen kirjoittamiseen.

Eilen suomalainen tuporuletti sai uuden käänteen. Kesken kovimman väännön teollisuuden työnantajapuoli ilmoitti yllättäen, että oikeastaan työntekijöiden vaatimukset ovat vähintään kohtuullisia. On korkea aika jakaa hyvää tulosta työntekijöillekin.

Työntekijöiden neuvottelijat sopertelivat noloina, että kyllä he työnantajan pidättyväisyyden toisaalta ymmärtävät. Voittoa pitää tahkota vaikka väkisin. Omistajille ja johtoportaalle pitää osinkoa ja optiota herua, muuten ei homma pyöri ja väki vähenee.

Ja että ehkä siellä kahvitunnillakin on joskus tullut istuttua turhan pitkään, työnantajan ajalla. Anteeksi pyydellen, mutta iloisena ay-liike taipui kuitenkin ottamaan vastaan pari kolme kertaa suuremmat korotukset reaaliansioihin, kuin mitä alun perin oli uskallettu edes vaatia.

Kun sana tilanteesta levisi, alkoi omatunto kolkuttaa yhtä jos toista tupo-sovun hierojaa.

Yhdessä miehin todettiin (kas naisethan eivät kuulu tupo-pöytään), että oman osansa menestyksestä sietäisivät vihdoin saada myös matalapalkkaiset naisalat. Paperimiehet etunenässä huokailivat, että hoitajien ja opettajien työn arvon pitää tällä vuosituhannella näkyä myös tilinauhassa.

Samoin siivous, tarjoilu ja toimistotyö ym. ovat juuri sitä näkymätöntä työtä, jota yksimielisesti päätettiin arvostaa muihin aloihin nähden vielä kolminkertaisilla lisäkorotuksilla. Noin aluksi.

Jo iltapäivällä levisi syvä yhteisymmärrys siitä, että satanen tai pari köyhän kukkarossa toisi maahan tasapuolisemmin onnea ja hyvinvointia kuin rikkaan kukkarossa. Köyhällä koko summa päätyy kulutukseen, rikas sen jemmaa tai nostaa hex-indeksiä ulkomaisten yritysten osakkeilla. Kotimaisen tuotannon nimissä pienipalkkaisimpien ansioita päätettiin korottaa roimasti, kun taas suurituloiset kohteliaasti kieltäytyivät kunniasta todeten, että heillä ei ole mitään akuuttia rahantarvetta.

Tästä liikuttuneena yritysjohto kauttaaltaan lupautui sitomaan omat ansionsa työntekijöiden ansiokehitykseen. Vanha sanonta anteliaasta köyhästä ja pihistä rikkaasta päätettiin romuttaa kertalaakilla. Pian taho kuin taho liittyi konsensukseen.

Ja sitten kaikki työnsivät tupot korviinsa ja menivät hyvillä mielin nukkumaan.

Jussille puoliltaöin: "Parempi maailma, jos kaikki työntävät tupot korviinsa?"

Vastaus: "Mee nukkumaan."