XIV Markkinavoima

Verkkotoimitus oli avannut Nurkan Taakse kommenttipalstan, joka oli alkanut vetää hyvin heti ensimmäisenä päivänään. Vähän hirvitti mennä katsomaan, millaista palautetta Nurkasta ja Nurkan Tauksesta kertyi.

Pelkän paperilehden aikana oli tavallaan helppoa piiloutua lukijoilta. Kun juttu oli präntätty lehteen, toimittaja porskutti eteenpäin eikä jutusta sen koommin kuullut. Mitä nyt joskus satunnaisia kommentteja työkavereilta, puolisolta tai sukulaisilta. Kirjeitä tai puheluita toimitukseen tuli harvoin, haukkuja yleensä varttihulluilta ja kehuja eläkeläisopettajilta.

Nettikeskusteluissa ja blogien kommenteissa rima terveisten lähettämiseen oli paljon matalampi. Vaikka kiitostakin tuli, myös kritiikkiä tai suoranaisia tyrmäyksiä saattoi saada täydeltä laidalta.

Nurkan kommenteissa koukerokuviojuttua oli iloiteltu Nurkasta pidemmälle. Omia selityksiä oli keksitty esimerkiksi tennissukkien designin synnystä ja miehille langetetun puvuntakkikirouksen alkuperästä.

Toinen kommenttiryhmä keskittyi kiistelemään maha-asiasta. Osa oli sitä mieltä, että turhaa kätinää, kerää ittes ja ala elää. Lenkkeile ja mene jumppaan, Kauppakadulla on yks kiva kuntosali. Jotkut sentään myötäsivät, että just noin se on. Ja että jatkuva mahan sisäänvetäminen on uuvuttavaa, kun elämässä pitäisi myös hengittää. Kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.

Joillakin kommentoijilla riitti naistenlehtityyppisiä vinkkejä parisuhteeseen Jussin kanssa, jotkut tilittivät omiaan aika estottomasti. Oli vaikea päättää, missä määrin lukijat pitivät Jussia ja avioelämää totuudenmukaisesti kuvattuna tai miten totuudellisesti he puolestaan analysoivat omaansa. Oltiin olevinaan avoimia puolin ja toisin, ja oltiin uskovinaan niin.

Toimittajan uskoa omiin ammatillisiin kykyihin helpotti huomata, ettei kukaan puuttunut kirjoittamisen tyyliin tai muotoseikkoihin. Hölmöä hermoilla moista, ikään kuin netissä sata äidinkielenopettajaa vain odottaisi, että pääsee pahaa-aavistamattoman toimittajan kielenhallintaa ruotimaan. Mutta muotoa voi kai pitää onnistuneena, jos huomio kiinnittyy vain sisältöön.

Heidi oli saanut vakuutella tovin, että valokuvan Saara oli todellakin Sara Törnroos. Siis se kaupungin suurimman vaatetusteollisuusyrityksen toimitusjohtajan vaimo.

Tietysti Sara oli tuttu lukuisista lehtikuvista ja talousuutisista. Hän edusti miehensä suurelta osin omistaman yrityksen kuvioissa ja oli mukana monenlaisessa yleishyödyllisessä toiminnassa, ei kuitenkaan politiikassa. Saara oli ollut mahatapauksen aikaan vielä omaa sukuaan ihan tavallinen Koistinen.

Tehtailijan rouva Sara Törnroosin jakkupuku oli odotetun lailla oman yhtiön tuotantoa, tyylikäs ja istuva. Sara kuului ajattoman pukeutumisen kannattajiin. Samaa linjaa noudattivat myös kampaus ja kevyt ehostus. Pyrkimystä pysyä kirjaimellisesti iättömänä kenties.

Sara oli yhdistänyt haastattelupyynnön heti Naisten Sivuun ja kutsui mieluummin kotiinsa, kun selvisi, ettei tällä kertaa ollut kyse yrityksen asioista. Suuren, luultavasti funkistyylisen, omakotitalon keskikerroksen olohuoneessa yksi seinä oli yhtä suurta maisemaikkunaa. Pelkästään sen loivan järvimaisematontin ostoon uppoaisi nykyään parin tavallisen rivitalokolmion hinta.

Asunto tuoksui puhtaalle ja pölyttömälle, ehkä hiukan autiolle. Lupaavaa tuoreen laatukahvin tuoksua leijui kevyesti alimmasta kerroksesta. Seinillä riippui tunnettua taidetta. Sisustus oli selkeää ja niukkaa, mutta epäilemättä kaikilta ominaisuuksiltaan, samoin hinnaltaan, korkealaatuista.

Sara Törnroos tulkitsi mykistymisen ihastukseksi ja selosti lyhyesti sisustuksen tyylivalintoja.

- Toisaalta pienillä tarkkaan harkituilla objekteilla koko tila saa aivan uuden ilmeen, Sara lopetti asiantuntijan varmuudella ja viittasi lähellä selkeälinjaista sohvaryhmää seisovaan punaiseen taideteokseen.

Siitä ei varmuudella tiennyt, oliko se veistos, patsas vai eskarilaisten muovailuvahaharjoitelma. Mutta taiteilijan nimi oli tuttu, kun Sara mainitsi sen ikään kuin ohimennen.

Vaalean tyylisohvan reunalle piti istua varovasti. Oli hiukan epävarmaa, olivatko huonekalut katsomista vai istumista varten. Toivottavasti uusien farkkujen takamuksissa ei ollut enää jälkiä hiekkakasalla istumisesta. Nöpönenä oli ollut kakkuihin tyytyväinen. Kostealla säällä niiden koostumus oli juuri sopivan kiinteä.

Sara harmistui vierailun syystä. Hän vilkaisi lehtikuvaa vähätellen. - Ei tuosta edes tunnista ketään.

Tarkoittiko äänensävy, että Luojan kiitos? Iättömyyskin saattoi ratkeilla, jos päivämääriä oikein ryhdyttiin tiirailemaan?

- Minusta on aivan hyödytöntä kaivella ihmisten menneisyyttä ja yrittää etsiä sieltä jotain skandaaleja. Aivan turhaa! Mikään tällainen ei voi horjuttaa sitä mitä olen ja teen, mille perheemme ja yrityksemme maine perustuu!

Punaiset läikät paloivat Törnrooskan poskipäillä. Tuli kiire selittää asia paremmin. Tarkoitus oli vain saada tietoa. Henkilöllisyyksillä ei ollut niin väliä. Kokonaiskuva vain oli vielä jotensakin sumea, kyselemällä kaikilta tasapuolisesti se voisi vielä kirkastua. Mitä saattoi tosin jo vähän epäillä. Sara ent. Saara ei tehnyt elettäkään tarjotakseen kahvia, vaan istui vaitonaisena pyöritellen monia sormuksiaan ja katsellen ikkunasta avautuvaa järven selkää. Sirot sormet vapisivat hienokseltaan.

- Nuorena sitä kiinnostuu kaikenlaisista ajatuksista ja aatteista, joille myöhemmin ei löydä mitään käyttöä. Onhan monella menneisyys taistolaisissa tai jossain uskonnollisissa liikkeissä ja niin edelleen. Ne kuuluvat nuoruuteen. Etsitään asioita ja välillä mennään harhaan.

- Tuollainen äärikiihkomielinen feminismi, Sara miltei sylkäisi ja nyökkäsi kohti kopiota lehtileikkeestä, ei kuulu minun ajatusmaailmaani. Sillä ei rakenneta mitään hyvää tässä yhteiskunnassa. Sen typerän tapauksen jälkeen todella havahduin miettimään, mitä elämältäni pitkässä juoksussa halusin. Omituisia lapsellisia tempauksia vai jotakin todellista, jotakin merkittävää.

Sara piti taas harkintatauon. Myöhemmin tähän kohtaan kertomusta saattoi ehkä kuvitella tulevan puolison tapaamisen. Tai valinnan. Mitenkähän se oli tapahtunut?

- En koskaan pettäisi mieheni odotuksia käyttäytymällä noin. Sara käänsi katseensa järveltä. Ehkä hänenkin teki mieli tarkistaa, ettei arvohuonekaluun jäänyt tahroja.

- Mitä yhteistyökumppanit ajattelisivat, jos yritysjohtajan vaimo näyttäisi epäterveeltä, epäsiistiltä, ei itsestään ja ympäristöstään huolehtivalta?

Ai litteä vatsa ja sorea kroppa kertoo ympäristöstä huolehtimisesta?

- Ihmisen pitää pitää itsensä koossa, itsensä hallinnassa. Mitä hyötyä on sulavasta käytöksestä, asianmukaisesta vaatetuksesta, keskustelutaidosta, jos kaikki huomio kiinnittyy epäsiistiin ulkonäköön, vaikkapa vain rellottavaan mahaan? Entä jos vaikka Kirsti Paakkanen olisi antanut vatsansa repsahtaa? Siinä olisi repsahtanut Marimekon osakekurssi saman tien!

Sara Törnroos oikaisi edustavan selkänsä entistä suoremmaksi ja jatkoi asiantuntijan varmoin äänenpainoin.

- Ei asianmukaisen vartalon ylläpito ole helppoa, ei tietenkään. Se vaatii työtä, aivan kuin yritysjohtaminen. Kysymys on uskottavuudesta ja ihmisarvosta. Mitä siihen sanoisi ihmisoikeusaktivisti? Törnrooskan ihmisarvo näytti olevan hyvässä kunnossa, joka kohdalta. Ettei vaan ollut Liljan putiikista hankittua ihmisarvon tiukennusta.

- Markkinatalous, talouden pyöriminen perustuu luottamukseen. Siihen, että jokainen hoitaa osansa. Jos pienikin osa suuressa kokonaisuudessa pettää, voi koko työ romahtaa. Tästä on lukuisia esimerkkejä.

Siis pitikö tämä ymmärtää siten, että jos rouva Törnroosin vatsa rellahtaa, niin yksi kaupungin suurimmista teollisuusyrityksistä kaatuu? Tai että toisaalta markkinavoimat määräävät työstä ja työttömyydestä, omaisuudesta ja osingoista, suuren linjan asioista, kuten Sara Törnroosin vatsan kiinteydestä?

Sara Törnroosin logiikka oli aika tyrmäävä. Ehkä rouva oli sen itse muotoillut

Tai jospa se oli kotoisin itsensä johtaja Törnroosin päästä. Kenties aviomies avasi aamiaispöytäkeskustelun toteamalla: - Huomenta kulta! Ensi viikolla on osavuosikatsauksen julkistaminen, et kai vain ole lihonut kilon tai pari?

Tai ehkä samassa kaaviossa kuin menestyvän vaatetustehtaan pörssikurssit ja tuotantokäyrät olivat myös Sara-rouvan rasvaprosentit ja painoindeksit?

Toisaalta mistä sen tiesi, vaikka johtaja Törnroos oli autuaan tietämätön vaimon itselleen asettamasta elämäntehtävästä. Ehkä edustusrouvan muodonhallintaohjelmaa ei oltu alkuunkaan sovittu yhdessä. Eikä siitä näin ollen koskaan kiitosta herunut? Ankaraa ponnistelua yksin, ilman ymmärrystä tai kiitoksen sanaa?

- Se työ, jota yrityksessämme tehdään, tuo jatkuvasti hyvinvointia tähänkin kolkkaan Suomea. Jatkossa voin mielelläni tehdä yhteistyötä siihen työhön liittyvissä asioissa.

Sen tyylikkäämmin ei varmaan ketään ole heitetty haastateltavan luota ulos.

Vaikka selvästi vanhempi Sara mahtui selvästi pienempään vaatekokoon, ei hänelle osannut olla kuin vain vähäsen kade. Rypyttömäksi silattu edustusrouva tuntui jotenkin käsittämättömältä ilmiöltä, muinaisjäänteeltä kaukaisesta ajasta ja paikasta. Jos Liljan muotoilualusvaatekerta tuki Saran vatsaa ja Saran hallitut muodot puolestaan tukivat miehen uraa ja tehtaan markkina-arvoa, niin kuka tuki Saraa alusvaatteidensa sisällä?

Maha oli todella vakavampi asia kuin etukäteen saattoi arvata.

Ainakin haaveet viidentoista vuoden takaisten mahatempaajien uudesta tapaamisesta ja yhteiskuvasta pitäisi unohtaa.

Kotimatkalla ihmetytti, miten tässäkin asiassa lopulta huomasi päätyneensä keskusteluun markkinavoimista. Että oliko enää olemassa sellaista elämänaluetta, joka ei lopulta johtaisi niissä kieppumiseen?

Mikä on tämä fysiikan ja järjen vastainen voima, joka pakottaa kaikki loppumattomaan liikkeeseen? Jota ei voi silti mitata newtoneilla tai wateilla tai mitä niitä nyt oli. Josta ei tiedä, mistä se tulee, minne se menee ja miksi se niin toimii.

Markkinavoimia oli niin helppoa ja trendikästä syyttää, niillehän ei mahdettu mitään. Melkein kuin keskiaikainen uskonkappale: aineeton, hallitsematon, jostain kaukaa ja ylhäältä elämää määräilevä.

Ajatus kaukaisesta ajasta ja paikasta vei erilaiseen Nurkkaan.

Satoja vuosia sitten, kun Suomea vasta asutettiin, sen korpimaille saapui tietäjä jostain Keski-Euroopasta. Hänen puheessaan sorahtelivat ärrät ja suhahtelivat ässät varsin eksoottisella tavalla. Hän kutsui ylpeänä itseään alkemistiksi ja magiikan mestariksi.

Muu maailma ei tosin hänen taitojaan tunnistanut - hän tuli yleensä häijysti karkotetuksi joka paikasta, johon vaelsi.

Harvaanasuttu Suomenniemi oli uusi mahdollisuus: kansa oli yksinkertaista ja vaatimattoman perusluonteensa vuoksi piti kaikkea ulkomaalaista parempana kuin omaa. Erinomainen kaupankäynnin kohderyhmä siis.

Mutta suomalainen korpikansan tori, hätäisesti joen rantaan kyhätty markkinapaikka tuotti tietäjälle pettymyksen. Hänen kaupittelemansa kullanetsintäpuikko ei herättänyt pronssiaikaisten suomalaisten kulutustahtoa. Ei liioin kuumetauteja parantava rohto saanut ostajia innostumaan.

Liian kallista, ne sanoivat, ei meillä tuommoisiin ole varaa. Viereiset kauppamiehet paljon tavanomaisempien tarjoomusten kanssa tekivät kauppaa vikkelästi, mutta ulkomaan tietäjä mesosi tyhjän panttina. Ja suivaantui.

Perhana, hän ajatteli ulkomaan kielellä, vielä minä tälle turkistakkikansalle näytän!

Alkemisti kokosi maagilliset kamppeensa ja sytytti leiripaikalleen metsikköön nuotion. Kapsäkeistään hän kaivoi mitä oudoimpia ainesosia, mutisi loitsuja ja sekoitti niitä kuumassa savikulhossa. Siinä kiehui sellainen voima, että kohta tulisi markkinoille uusi meininki.

Aamulla suolaa ja muuta tähdellistä ostamaan saapunut rahvas koki järkytyksen. Kauppiaiden kesken oli syttynyt ankara kilpailu asiakkaista ja hinnat tippuivat huimasti. Lopulta jotkut kauppamiehet luovuttivat. Jäljelle jääneet käyttivät tilannetta raa'asti hyväkseen ja ennen iltaa moni ostaja joutui kääntymään tyhjin käsin takaisin liian korkeiksi nousseiden hintojen vuoksi.

Köyhistä tuli vieläkin köyhempiä ja nälkäisempiä, rikkaista entistä rikkaampia, mutta ei toki kylläisiä - vaan kyltymättömiä. Ilmassa leijui makeankitkerä maagillinen tuoksu.

Alkemistitietäjä nauroi takkuiseen partaansa ja lähti vaeltamaan takaisin kohti rannikkoa. Syksyinen koillistuuli puhalteli. Sakea loitsuhöyry tarttui tuulen mukaan kulkeutuen ylempiin ilmakerroksiin. Vuosien ja vuosisatojen kuluessa salaperäinen höyryvoima laajeni, imi itseensä uutta energiaa maailman markkinoilta ja suunnitteli paluuta maan päälle.

Alkemisti kuoli kuumetautiin nykyisen Pohjois-Saksan syyspakkasilla, eikä koskaan saanut tietää, kuinka suuri hänen saavutuksensa oli. Ja mikä sen vaikutus maailmanhistoriaan.

Sillä aikanaan se todella tapahtui.

Markkinavoima palasi takaisin maan päälle, vahvana ja itsenäisenä, kasvottomana ja kaikkivaltiaana. Se syrjäytti entiset jumalat kevyellä ranneliikkeellä, hallitsi ja hajotti, loi ja tuhosi.

Keskieurooppalaisen ärrävikaisen alkemistin luonnonjärjestystä mullistava, suomalaiselta markkinapaikalta alkusysäyksensä saanut voima pitää maailmaa rautaisesti otteessaan.

Liian mahtavana haihtuakseen enää koskaan tuulien mukaan.

Käsitys siitä, millainen haluaisi olla, ei varmasti ollut pelkästään oman mielikuvituksen tuote. Huomaamattaan useimmat vertasivat itseään mainosten ja naistenlehtien naisen malliin, totta kai. Vaikka olisi miten median ammattilainen ja itseään riippumattomana pitävä, silti kepeästi kaupallisuuden ja markkinavoimien ohjailema?

Mikä oikeasti piti itseensä tyytymätöntä ihmistä otteessaan? Mainosmaailman muotit, peilin vetovoima, ikuisen nuoruuden tavoittelu? Turhamaisuus, häpeä, pelko?

Vai pitikö mikään, jos ei vain siihen suostunut?