VI Vai ei kaduta

Päätoimittaja oli alusvaatteisiin tyytyväinen. Vahinko, ettei päästy näkemään leukanäppylöitä, jos niitä oli. Tosin taitto oli tehnyt kuvituksesta vähän turhan pornahtavan. Kuukautissuojat siis eivät istuneet lehden linjaan, pikkutuhmat alusvaatekuvat kyllä.

Raija onnistui jotenkin puhumaan sivujen taiton jatkossa itselleen. Sillä ehdolla, että järjestelystä ei toistaiseksi pahemmin huudeltaisi ylemmille. Raja-aitoja ei kannattanut ryhtyä kaatamaan liian suurella rytinällä.

Tupakkihuoneessa pääjehu oli kommenttinaan naismuotoihin heittänyt, että julkisivulautakunnan pitäisi puuttua pahimpiin röllömahoihin, mitä naisilla näkee, etenkin kesällä.

Raija taisi sauhutella työaikana vain siksi, että pysyi tupakkahuoneen sisäpiirissä. Ehkei vetänyt kuin poskisavuja, vapaalla ollessa ei sätkää näkynyt suupielessä koskaan.

Lilja Lindqvist puolestaan pahoitteli puhelimitse, että Nurkka-mielipide muotoilevista alusvaatteista oli niin kielteinen. Juttua tehdessä hän ei ollut ymmärtänyt näin olevan. Toisaalta myynti oli vilkastunut teemasivun myötä entisestään, joten ehkä kritiikintapainen olikin paikallaan liiallisen tekstimainonnan välttämiseksi. Saattoihan sen niinkin nähdä.

Nettitoimitus paljasti palaverissa, että blogin tunnuksia oli parina ensimmäisenä viikkona mennyt vain muutama kymmen. Sijoitusneuvonta oli tuplannut lukijat vuorokaudessa, muotoilevien alusvaatteiden jälkeen ensimmäinen muutaman sadan satsi tunnuksia loppui. Palvelin ilmoitti uusille halukkaille ei oota.

Tunnuksia lisättiin, mutta ei rajattomasti. Että extratavara ei ollutkaan aivan avoimesti ja helposti tarjolla, oli kutkuttava ajatus. Vaikkakin yhtiön toimintastrategian vastainen, epäilemättä.

Kysymys siitä, millä tavoin johtotaso oli tietoinen blogista ja sen tavallaan suljetusta lukijapiiristä veti palaveeraajat hiljaisiksi. Kukaan ei varsinaisesti ollut erikseen raportoinut ylöspäin, tosin ei erityisesti ollut ajatellut jättää raportoimattakaan. Ylin johtoporras luki tiettävästi lehtensä yhä lähinnä paperilta. Nurkan takana-lukijaksi kirjautuminen netissä tuskin onnistuisi ilman teknistä tukea.

Annetut toimintaohjeet todettiin lopulta niin epämääräisiksi, että päätettiin jatkaa samaan malliin. Keltään erityisesti kyselemättä tai kenellekään raportoimatta.

Saunassa iski vakava tuskastumisen hetki, kun syliin piti mahduttaa naku-Vaippiksen lisäksi myös omat mahamakkarat. Pitikin vielä mennä kysymään Jussilta rehellistä mielipidettä. Diplomaattisädekehä kilahti betonilattialle: oli se maha kuulemma vähän iso. Ja että kyllä sille tietysti voisi jotakin tehdä.

Silloin kärähti. Että missä välissä tässä muka ryhtyisi tehojumppaan tai laihikselle, kun koko ajan oli kädet täynnä kotitöitä ja vaippoja ja perunoita ja pyykkiä? Ja ulkona piti käydä lasten kanssa ja kaupassa ja töitäkin olisi hyvä vilkaista välillä.

Jussi että itsehän kysyit. Ja että eikö sitä voisi syödä vähän vähemmän. Ja jumpata vaikka muksujen päiväunien aikaan.

Ja siinä puhui mies, jolla ei näyttänyt olevan minkään taivaan valtakunnan käsitystä kotihommista ja äitinä olemisesta. Että ei siinä ennätä edes päivän lehteä kunnolla lukea ja kahvikin pitää juoda juosten.

Jussi siihen että oliko se töihin meno sitten oikea veto.

Jollain kai niitä rahareikiä täytyi tilkitä. Ja että hulluksi muuten tulee, jos vain vaippaämpärin ja jääkaapin väliä ravaa. Ja että helppo se siinä on viisastella, kun äidiltä ne lapset ovat koko ajan kaikkea vailla, isän jättävät sujuvasti rauhaan. Ja niin edelleen ja sitä rataa.

Lopulta ei enää sanottu yhtään mitään. Jussi lähti aamulla töihin herättämättä. Vaippahousu heräsi oven kolahdukseen ja kohta loput kaksi Vaippahousun kolahdukseen. Onneksi ei tullut reikää päähän.

Kun mummo tuli muksujen kaveriksi pariksi tunniksi, perunankuoriminen oli vielä aloittamatta. Mummo ymmärsi, teki keiton ja pohdiskeli äitiyden omituisuutta: jos isi on töissä ja äiti kotona, lapset kiukuttelevat äidille kotona. Jos äiti on töissä ja isi kotona, lapset kiukuttelevat äidille, kun tämä tulee töistä kotiin. Ymmärrystä ja makkarakeittoa jakaneena mummo vei muksut pihalle.

Raija meilasi, että toisaalla toimituksessa tehty "syvähaastattelu" keski-ikää pakoilevasta blondijulkimosta ei mahtunut muualle, joten se siirrettiin Naisten Sivulle. Raija puri huulta, mutta nieli jutun pakon edessä. Palkkatasa-arvo sai yhä väistyä. Jotain piti kuitenkin keksiä maineen pelastamiseksi.

Julkkujutussa perattiin tuttua kaavaa: lähtö pikkupaikkakunnalta, perintöprinsessan kruunu, julkkismiehiä, pika-avioliitto, pikaero, nakukuvat, alkoholia, silikonit, yritystä laulajan uralle, uskoontulo, politiikkaan pyrky - mitään ei puuttunut. Vielä vaan jaksoi saavutuksiaan esitellä ja itseään tyrkyttää. Ei älynnyt hävetä, saati katua mitään.

Ja sitten vielä naistensivulaisia oli varoiteltu liiasta juorulehtiotteesta! Täyttä viihdelehtikamaa, mutta Raijan piikkiin menisi. Vain Nurkan verran jäi tilaa oman tiimin tuotoksille. Tilaisuus piti tietysti käyttää mahdollisimman tarkkaan hyödyksi.

Juorulehdistä saa tämän tästä lukea jonkun julkimon tilitystä menneisyydestään periaatteella "mitään en kadu". Avioeroja, tulipaloja, ristiriitoja, kriisejä, vaikeuksia, mutta "päivääkään en vaihtaisi pois". Ja perään vielä että "mitään en tekisi toisin".

Tavallista elämää viettänyt ihmispolo miettii salaa, onko kyseessä erittäin kypsä, rankkojen kokemusten tuoma elämänasenne vai ehkä sittenkin uhmaikäisen tasolle jäänyt tunne-elämä.

Nurinkurista kyllä, monien kansikuvatilittäjien epäsovinnaisia elämänkäänteitä pidetään ansiona. Eritoten taiteilijoille niin sanotun huonon elämän katsotaan jostain syystä antavan erityistä uskottavuutta. Mitä enemmän epäonnistuneita suhteita, viinaa ja valvottuja öitä on takana, sitä parempi.

Eräisen tangokilpailun tuomariston loppupuheenvuorossa nuorien finalistien toivottiin hankkivan itselleen enemmän elämänkokemusta ja uskottavuutta. Mahtoiko se tosiaan tarkoittaa sitä, miltä se kuulosti: viettäkää rankkaa ja rajua elämää, nielkää kokemuksia niin nopeasti kuin kykenette. Ja laulakaa sitten vasta tangoa.

Itsehankittu kärsimys vasta kruunaa taiteen?

Eipä ihme, että nuori polvi hämmentyy. Toisaalta pitäisi olla kiltti ja välttää paheita, toisaalta vasta kun on paheiden laaksossa rypenyt, on "todella nähnyt elämää ja saanut elämänkokemusta".

Kehotetaan "menemään nyt kun vielä voit". Siis ryyppäämään, rälläämään ja niin edelleen? Nuorena perheen perustaneelle surkutellaan, kun on "joutunut olemaan vaan kotona". Mistään ei mitään tiedä, eikä mitään ole kokenut?

Onko joku Virallinen Taho todennut, että maailmalla riekkuminen on elämänkokemuksena arvokkaampaa kuin kotona perheestä huolehtiminen? Opettaako se ihmisten välisistä suhteista jotain olennaisempaa? Kuka voi varmuudella väittää, että 20 vuotta koheltanut tietää elämästä enemmän kuin 20 vuotta luostarissa viettänyt?

Maailma on kaksinaamainen. Ole kiltti, mutta äläs olekaan. Eihän kiltteydellä pääse pitkälle. Eikä se ole mielenkiintoista.

Seuraavan "mitään en kadu" -otsikon kohdalla voisi vaihteeksi tuhahtaa säälivästi: yhtään ei ole tuokaan pölvästi oppinut, samat munaukset tahtoo tehdä aina uudestaan ja uudestaan. Kun taas kunnollisen tavan talliaisen muistoista nousee heti mieleen sekin kerta, kun..

Ja se nolo tapaus, kun..

Ja niin edelleen.

Osaisi katua ja vaihtaisi surutta pari päivää pois.

Edellisiltainen saunakeskustelu kaihersi. Olipa tosiaan herkkänahkaista, tai herkkämahaista. Ikään kuin Jussi muka ei olisi tehnyt osaansa lasten kanssa, aivan kohtuullisesti. Kotitöissäkin melkein.

Olisi pitänyt jo oppia. Jos mieheltä kysyy suoraan, on oltava valmis suoraan vastaukseen. Kiertely, kaartelu ja myötäkarva ovat enemmän naaraiden keskustelutaktiikkaa.

Möksähtäminen oli varsinainen pohjanoteeraus. Kun eivät sillä Vaippis ja Nöpönenäkään saaneet tahtoaan läpi, niin miten sitten muka aikuinen äitihenkilö?

Jussille: "Anteeksi. Kadun. Unohdetaanko?"

Vastaus: "Parempi laiha sopu kuin lihava riita.."

Loistava dieettivinkki.