VII Superäiti

Syvähaastateltu julkimo ilmoitti nostavansa syytteen törkeästä julkisesta panettelusta ja herjauksesta: hänet oli tehty Nurkassa naurunalaiseksi ja nolattu täysin.

Päätoimittaja oli kerrankin oikeilla linjoilla: asia ei täyttänyt julkisen herjauksen ja niin edelleen tunnusmerkkejä. Siinähän nostaisi, nolaisi itse itsensä perusteellisesti. Joutikin panna Nurkkaan.

Tosin jehu huomautti, että olihan se Nurkan sisältö vähän tyylitöntä siinä yhteydessä, mutta siitä ei ketään ole ennenkään tuomittu. Teki mieli vastata, että niin oli haastateltavakin, mutta oli tietysti fiksumpaa purkaa Raijalle. Ettei tulisi isompaa vahinkoa tehtyä.

Vaippahousu ja Nöpönenä ryhtyivät jollain oudolla sanattomalla sopimuksella heräämään aamulla kukonlaulun aikaan, pidentämättä päiväunia sen kummemmin. Eikö pimenevän syyskuun pitäisi vaikuttaa juuri päinvastoin? Kaipa olivat hoksanneet, ettei äiti koskaan häivy töihin aikaisin aamulla, niin kuin isi toisinaan tekee. Silloin kannatti siis olla hereillä, äidille seurana.

Vaippiksen ensimmäisten kuukausien aikainen uuvuttava unenpuute palautui elävästi mieleen. Miten se oli päässyt unohtumaan? Kuka ryhtyisi siihen vapaaehtoisesti vielä uudelleen, sen pari kertaa koettuaan?

Saunakeskustelu mahasta johti joihinkin ravintopoliittisiin toimenpiteisiin, vaikka ärsytti ajatella, että ne johtuisivat Jussin toivomuksesta.

Toisinaan tuli teeskenneltyä nukkuvaa, kun Jussi tuli kotiin iltavuorosta. Jussin hyvää tekeviä käsiä oli kyllä ikävä. Mutta hyvää tehdessään ne piirsivät samalla esiin laajenneet kaaret ja veltommat muodot. Ei sitä voinut selitellä Jussille.

Raija, varsinainen kävelevä pistetaulukko-automaatti, kopioi tekijänoikeuksia kunnioittamatta Painonvartijoiden pistetaulukot ja kärsimysohjeet toimituksen koneella.

Niiden noudattaminen onnistui melkein neljä tuntia, sen jälkeen vaikutusta oli vain omaantuntoon. Se huononi.

Raija toi tupakkihuoneterveisinä epävirallisen etukäteistiedon serkuslehden tulevasta uudesta päätoimittajasta. Pääjehu ei ollut peitellyt yhtiön hallituksen yleistä käsitystä naisten mahdollisuuksista lehtitalojen johdossa. Että minkä sitä elämän tosiasioille mahtoi.

Jehu oli suoraselkäiseen tapaansa pohdiskellut asiaa tupakkatauolla vanhempien kollegoiden kanssa, aivan kuin naiskollegoita ei olisi lainkaan ollut kuulolla. Raijan pokka oli pitänyt. Hän ei aikonut hukata mahdollisuuksiaan noin helppoihin kuoppiin, vaikka korvia kuumotti.

Myöhemmin nostatettiin aiheesta verenpainetta salaattibaarissa. Raija sanoi päälakensa olevan jo ihan litteä ainaisesta poukkoilemisesta lasikattoon, joka tuntui olevan matalampana kuin ikinä oli saattanut kuvitella. Ja että kun aina sai muutenkin hakata päätään seinään, niin oli se kai jo neliskanttinen.

Onneksi lasiseinissä oli jo joitain naisenmentäviä aukkoja. Vaikka jos lasista yritti mennä läpi väkisin, saattoi saada syviä haavoja tai pysyviä merkkejä otsaan. Ja uudet lasit laitettaisiin varmuuden vuoksi vielä paremmin läpitunkeutumisyrityksiä kestäviksi.

Raija kirosi keski-iässä viivyttelevät äijät, jotka yhä pitivät perheitä vammana. Ja etenkin naiset ne vasta työnantajan kannalta mahdottomia olivat. Perheettömät naiset varmasti yltyisivät uhallakin lisääntymään jossain vaiheessa. Perheelliset naiset jatkaisivat innolla maan täyttämistä vakipaikan saatuaan. Heti jäisivät äitiyslomalle, kun kallispalkkaisiin virkoihin pääsisivät. Ei mitään lojaalisuutta eikä jatkuvuutta. Eihän päätoimittajan saati muun vastuunkantajan tehtävää niin epävarmoille otuksille voinut kuvitella.

Raija synkisteli, että ehkä ura urkenisi, jos lupaisi kirjallisesti, ettei aio lisääntyä. Heti perään hän yllätti tunnustamalla, että tavoitteena oli kyllä etsiä mies ja hankkia lapsi 35-vuotiaaksi mennessä.

Raijan aika alkoi käydä vähiin. Kello raksutti sekä ihmissuhteissa että työelämässä. Tiivis työ esti perheen, uhka perheellistymisestä esti askelet työssä. Omituinen pelotteiden tasapaino.

Raijan ei kuitenkaan tarvinnut kestää epäilyksiä suuntautumisensa normaaliudesta. Pari pidempiaikaista suhdeviritelmää miehen kanssa olivat toimituksen yleisessä tiedossa.

Pintasuvaitsevaisuuden nimissä jokunen samaan sukupuoleen kiintynyt pidettiin ihan mielellään talossa töissä, jos ei muuta niin näytekappaleena. Että näin avarakatseisia meillä ollaan. Mutta pomopuolelle tuskin olisi asiaa.

Johtoporrasäijien näkövinkkelistä femakko pomona olisi vaikeasti nieltävä pala, homppelifemakko täysin mahdoton.

Pientä lohtua toi, että joskus nekin äijät tulisivat eläkeikään. Ja kun miehiä valmistui toimittajiksi jo niin paljon vähemmän kuin poloisia toimittajattaria, niin ei kai niistä kaikista jätkistä pomoiksi olisi. Toivottavasti.

Kunnon provosoitumisesta voimaantuneena syntyi päätös prässätä piiloutuneita vatsalihaksia säännöllisesti, aina iltauutisten ajan, alkaen heti samana iltana. Vaippahousu natisi, appi soitti auton talvirenkaista, selkään sattui, viimeisiään vetävä telkkari oikkuili ja olo tuntui muutenkin naurettavalta.

Kuitenkin jumppa oli ennen kivaa! Mutta se oli isolla porukalla nuhjaantuneessa liikuntasalissa eikä yksin karvalankamatolla, talousuutisten tahtiin.

Tekemättömät työt nakuttivat päässä. Talo olisi pitänyt imuroida, pestä ja luututa, piha laittaa talvikuntoon ja loputkin muuttolaatikot purkaa. Lasten huoneen verhot olivat yhä ompelematta. Pakastimessa ei ollut yhtään valmiita ruokia, vaikka tarkoitus oli ollut tehdä aina monta annosta kerrallaan. Nöpönenän rönttähaalareita ei löytynyt yhdestäkään auki retkottavasta laatikosta. Olivatko ne unohtuneet mummolaan?

Jussin puulaakijalkapalloilu huipentui syysturnaukseen, eikä äijää kotona näkynyt kuin nukkumassa. Hikivaatteiden haju pyykkikorissa varmisti miehen vielä kuuluvan talouteen. Pyykki alkoi kasautua taas käsittämättömiksi vuoriksi.

Kitinä lastenhuoneessa oli kuin olikin aiheellista. Alkuyö meni Vaippiksen ripulipeppua pestessä ja omalle peilikuvalle kärtsytessä. Tukka hapsotti ja silmät verestivät. Mikä tyhmyys sai järkevän ihmisen ryhtymään perheenäidiksi? Edesvastuutonta. Oliko oikeasti olemassa ketään, joka pystyisi kaikkeen siihen, mitä äitielämästä odotettiin?

Superäiti hoitaa hommat niin kuin pitäisi.

Hän harrastaa säännöllisesti monipuolista liikuntaa. Luultavasti aerobicia, vesihölkkää, uintia, kössiä tai vatsatanssia, todennäköisesti kaikkia niitä. Tai vielä superimmin ohjaa ryhmiä itse. Lastenhoito ei ole ongelma - kysehän on vain tahdosta. Ja tietenkin superäiti rullaa joka iltasadun aikana 200 vatsa- ja vyötäröliikettä pysyäkseen piukkana ja soukkana.

Tosi superäiti mahtuu viimeistään kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä entisiin kolttuihin ja farkkuihin. Vain kuppikoko kasvaa ilahduttavan kiinteänä silikonimittoihin.

Superäiti huolehtii itsestään. Manikyyri, kampaus, selluliitin ennaltaehkäisy, brasilialainen vahaus, vaatetuksen valinta - ne kuuluvat päivärytmiin imettämisen ja ruuanlaiton ohessa.

Superäiti käyttää myös kotioloissa (neuvolareissuista puhumattakaan) kevyttä meikkiä ja pukeutuu huolellisesti. Hän tuntee itsensä ja on puolisonsakin mielestä edelleen viehättävä.

Superäiti imettää vaivattomasti jokaista pienokaistaan melkein puhekykyiseksi asti. Ja muistaa jatkuvasti kertoa toisillekin ilosanomaa siitä, kuinka normaaliaineenvaihdunnalla varustettu nainen hoikistuu rintaruokinnan voimalla kuin itsestään.

Superäiti ompelee tai ostaa lapsille hyvin yhteen sointuvia ja hämmästyttävän hyvin puhtaana pysyviä asustekokonaisuuksia.

Hän osallistuu äitien ryhmätoimintaan, ehkä jopa pyörittää lähiympäristönsä äitien toimintapiiriä. Ollen tietysti itse loistava esimerkki siitä, mihin valveutunut ja lujatahtoinen tuore äiti pystyy.

Superäiti rakastelee puolisonsa kanssa estottomasti ja kypsästi, on spontaani ja kekseliäs myös jälkikasvun korvatulehdusten aikaan. Hän osaa nauttia kehostaan muutoksista huolimatta, ei arastele maitoa tursuavia rintoja tai vauvan inahtelua. Raskausarpia, suonikohjuja tai muita maallisia vaivoja hänellä ei tietenkään ole, hän on osannut huolehtia itsestään ennen kuin on liian myöhäistä.

Superäiti ei valita koskaan päivien raskautta ja arjen yksinäisyyttä. Hän muistaa joka päivä, että aikaisemmilla sukupolvilla ei ollut astianpesu- tai pyykkikoneita eikä espressokeittimiä. Kotityöt luistavat häneltä kuin tanssi ja lapset oppivat jo vaippaiässä osallistumaan niihin. Superäiti muistaa aina mainita mummoikäisille, kuinka raskasta heidän äitiysaikanaan elämä on mahtanut olla - ja kuinka hyvin se yhä näkyy sen ajan äideistä.

Tietysti superäiti on super myös kodin ulkopuolella. Hän etenee työssään rohkeasti haasteita kaihtamatta ja sanoo, että lapset vain tasapainottavat työtätekevän elämää ja poistavat turhaa stressiä.

Superäiti ei korota ääntään omille eikä muiden lapsille. Hänellä on luja luontainen auktoriteetti, joka ei petä edes karkkihyllyn äärellä eikä kiikkujonossa.

Superäiti saa vaivatta tavallisen äidin tuntemaan itsensä saamattomaksi, rupsahtaneeksi, raskausarpiseksi, löysämahaiseksi, suonikohjuiseksi, yksinkertaiseksi, epäonnistuneeksi ja kiittämättömäksi synnytyskoneeksi.

Yöllä Vaippahousun ripuli rauhoittui, mutta oksentelu alkoi. Uupuneen nukkujan otsa tuntui silitellessä kuumeiselta. Olisi pitänyt kuunnella natinaa ajatuksella eikä vängätä vaan niitä vatsalihasliikkeitä.

Ei lapsista tosissaan voinut olla kiittämätön. Jopa ajatus synnytyskoneen starttaamisesta vielä kerran käväisi mielessä.