Kuvituskuva  
 
Kirjat
Kolumnit
Työpöydällä
Vinkkejä
Vieraskirja
 
 
Tullaan juttuun!  ‒  Sanomalehtien Liitto 2006 Etusivulle

Tullaan juttuun! kokosi vanhaa ja uutta

Yhteistyö paikallislehti Uutis-Jousen päätoimittaja Seppo Timosen kanssa oli tuttua jo usean vuoden ajalta sekä lehden kolumnistina että koulujen sanomalehtiviikon projektien kautta. Oppaanlaadintapestin saatuamme istuimme iltapäivän jos toisenkin heittelemässä ideoita ja muokkaamassa ajatuksia paperille. Vuosien varrella hyväksi havaittuja juttuja täydennettiin uusilla ideoilla.

Seuraan putkahti myös Uutis-Ankka, joka kommentoi omalaatuisella tavallaan lehden toimittamista oppaan sivuilla. Lopulta ankanketale lennähti supersankarin elkein kanteenkin.

Etusivulta ilmoituksiin

Opas koostuu valmiista aihepiireittäin nimetyistä tehtäväaukeamista, loppuosan erillisistä opettajan ohjeista ja "toimituksen huomioista". Tehtäviä voi työstää yksilöllisesti, parin tai ryhmän kanssa, open johdolla, pysäkkityönä, suullisesti, kirjallisesti ‒ tapa on vapaa ja hauskaa saa olla.

Opettajan ohjeissa selvennetään mm. tärkeimpiä käsitteitä. Toim.huom.-otsakkeen alle on koottu vinkkejä tehtävien jatkokäsittelyyn, syventämiseen ja muunteluun.

Oppaan materiaalia saa vapaasti kopioida opetuskäyttöön. Julkaisun voi myös tulostaa tai napata älytaululle osoitteesta www.sanomalehdet.fi, Sanomalehti opetuksessa-valikosta.