Katoava kansalaistaito

Kesäpäivä luonnontilaisella kallioisella saarella, puhtaan veden äärellä, se on veneilijän unelmien täyttymys. Savossa näitä yhteisiä kesäparatiiseja vielä löytää, mutta laatu on huononemaan päin.

Jokamiehen oikeudella saa marjastaa ja sienestää, paistattaa päivää ja uida, mutta ei leiriytyä pysyvästi tai tehdä tulia. Silti nuotiopaikkoja on kyhätty sinne tänne, pahimmillaan tulenteon kieltävästä kyltistä. Karkkipaperit, makkarankuoret, kertakäyttögrillit ja kaljatölkit koristavat kallioita, kunnes lokit riepottelevat ne edemmäs.

Ikävin yllätys on ihmisen jäte: ensimmäiset tortut on usein väännetty muutaman metrin päähän nuotiolta. Paperit on nakeltu jätösten ympärille kai toivoen, että tuuli ja sade ne hoitelevat. Joku saarivieras oli paremman puutteessa asetellut mäyräkoirapahvin keon päälle. Ei huuhtonut sade, ei pyyhkinyt tuuli.

Sama juttu mustikkametsässä. Tutussa mättäikössä joku ei halunnut ottaa riskiä, että astuisi itse asettamaansa miinaan. Niinpä se oli tikistetty kannon nokkaan ja koristeltu kukallisilla talouspaperinöttösillä.

Enää ei osata luontevasti toimia ilman vesiklosettia ja ilmanraikastajaa. Kokemus tehdä tarpeensa luonnossa ilman pottaa ja pönttöä, siististi ja jälkiä jättämättä, ei periydy sukupolvelta toiselle.

Kun suunnittelee metsäreissua lapsilauman kanssa töissä tai harrastuksissa, yllättävän moni muksu hermoilee sitä, että siellä ei pääse vessaan, kun tulee tarve. Vaikka metsässä jos missä tarpeelle pääsee just ja heti, kun tarvitsee. Kun osaa ja on harjoitellut.

Monissa retkeilyoppaissa on huolella neuvottu riu'un ja kakkakuopan rakentaminen pidempiaikaiselle leiripaikalle. Harvemmin sellaista tarvitaan, kun luontoon lähdetään päiväseltään pienellä porukalla. Ihan perustavoilla ja maalaisjärjellä pärjää.

Kun hätä yllättää, mennään mieluiten näköetäisyyttä kauemmas retkipaikalta. Kuuloetäisyys on hyvä pitää, jos sattuu ponnistellessa suuntavaisto sekaantumaan. Muurahaispesien vieruksia kannattaa välttää. Pikkuhädän voi lirauttaa sammalikkoon, tytöt piilottavat paperit sammalen tai turpeen alle maatumaan, pois näkyvistä.

Jos on kutsumusta isolle hädälle, tartutaan molemmin käsin topakasti turpeeseen tai varvikkoon, nostetaan tai käännetään otteen verran sitä sivuun. Housut kinttuihin, kyykistys ja juuri tehtyyn aukkoon tähtäys. Toimitetaan kiinteä asia.

Pyyhitään tavalliseen tapaan, mutta tökätään paperit samaan aukaistuun koloon turpeessa. Housut ylös. Nostetaan ja asetellaan maapalanen takaisin paikalleen, huomaamattomasti tekosen päälle. Jätös ei näy, ei haise ja maatuu nopeammin kuin uskoisikaan.

Jos ollaan vesistön äärellä, marssitaan käsien pesulle. Jos ei, kosteaan rahkasammaleeseen pyyhkiminenkin on parempi kuin ei mitään. Tositekijät pitävät varulta kosteuspyyhettä taskussa.

Jos arvelee, että isolla hädällä pitää käydä uudestaan, merkataan käytetty ja täytetty kohta kuivilla risuilla, laitetaan vaikka rasti päälle. Paikan löytää helpommin ja päivän mittaan voi tehdä uusia piiloja vieri viereen ilman haju- tai liukuhaittoja.

Kun tämän kansalaisen perustaidon osaa, ei tule hätä käteen metsässäkään.

Kirsi Pehkonen