Näkökulmia

Keväällä kiihkeimmän vaalirahasotkun aikaan satuin syrjäsilmällä seuraamaan televisiota, ilman ääntä. Peräjälkeen haastateltiin Matti Vanhasta ja Tarja Filatovia, luultavasti kuultiin niitä tavanomaisia kommentteja.

Haastattelupätkien kuvakulmat saivat miettimään. Entä jos ne olisi keikautettu toisin päin? Miltä puhujien viestit olisivat vaikuttaneet, jos Filatovia olisi kuvattu alaviistosta ja Vanhasta puolestaan ylhäältä alaspäin? Olisiko Matti näyttänyt turhan piipittäjältä ja Tarja arvovaltaiselta rautarouvalta?

Uutiskuvaaja ei pituudelleen mitään voi eikä kuvakulma kai ollut tietoisesti valittu kannanotto. Mutta miten paljon kulma, joista asioita tarkastelee, lopulta vaikuttaakaan tulkintoihin, joita huomaamatta tulee alati tehtyä?

Jokaiseen arkipäivään sisältyy muiden valitsemia tai itse muodostettuja konkreettisia ja henkisiä näkökulmia, joita ei juuri tule kyseenalaistettua. Joskus niitä olisi terveellistä ravistella tieten tahtoen.

Vaikka monen vuorotteluvapaalaisen tärkein tavoite on levätä pitkästä työputkesta, yhtä tärkeäksi usein muodostuu tarkastelukulman muutos. Vähitellen, viikkojen ja kuukausien kuluessa, oman elämän koko kirjo asettuu näkyväksi uusista vinkkeleistä, joita ei sanele urautunut päivärytmi tai työn asettamat takarajat.

Antoisin näkökulma voikin olla, että pienemmällä rahalla tulee toimeen, etenkin jos vapaa-aika kompensoi tulojen menetystä. Ja että perheen kanssa on oikein mukavaa. Oivallus voi pysyvästi mullistaa suhteen työhön ja työaikaan.

On kai työnantajankin kannalta parempi, että työntekijä etsii elämälleen uutta suuntaa vuorotteluvapaalla kuin palkallisella työajalla. Että hän ajattelee ajatuksensa rauhassa valmiiksi ja tekee johtopäätöksensä, olivat ne minkä suuntaisia tahansa. Onhan tehtäviin ikään kuin varmuuden vuoksi jo perehtymässä palkkauskuluiltaan edullisempi sijainen, jos työntekijälle sattuisi avautumaan niin uusia näkymiä, ettei entinen työ enää tunnu palaamisen arvoiselta. Yleensä kuitenkin palataan, voimissaan ja virkeänä.

Työnantajalle alaisen vuorottelu on tärkeä tietotaidon kartuttamisen paikka. Siinä voi rauhassa suunnitellen valmistautua tilanteeseen, joita elämä joskus tuo: entä jos joku ei jonain aamuna enää palaakaan työhönsä? Samalla tulee perusteellisesti käytyä läpi, mitä kaikkea suurta ja pientä työntekijän tehtäviin kuuluu. Lista voi olla melkoinen yllätys.

Vuorotteluvapaa on hieno mahdollisuus molemmin puolin, mutta on käsittämätön möhläys, ettei vuorottelija saa millään tavoin osallistua puolison yritystoimintaan. Yrittäjien puolisoita suorastaan kyykytetään: vuorottelemaan jäädessä joutuu vakuuttamaan ja selvittämään, ettei vain tule yrittämistä tukeneeksi.

Mikä olisi joustavampi tapa huoltaa pienyritystä haastavassa tilanteessa kuin perheenjäsenen väliaikainen työpanos? Se ei vie kenenkään pysyvää työpaikkaa, päinvastoin joka tapauksessa työllistyy yksi sijainen. Ja jatkossa yritykseen mahdollisesti toinen, vuorottelijan panosta korvamaan.

Mutta ei käy, ei ainakaan avoimesti. Samaan aikaan yrittämisen tueksi haetaan mitä ihmeellisempiä konsteja.

Takana raskas työrupeama, kaikki lapset vielä kotona ennen maailmalle lentoa. On aika ravistella näkökulmia syksyn ajan. Tapaamisiin tammikuussa.

Kirsi Pehkonen