Sääriippuvaiset

Jokainen kai tuntee ainakin yhden. Sääriippuvaisen, jonka ajatuksenjuoksu ei seuraa kelloa tai virka-aikaa. Oireet ovat selkeät: kun aurinko kerrankin paistaa, silloin ei mitään sisähommia voi tehdä. Ulos on päästävä, nauttimaan hyvästä kelistä.

Siinä missä säästäriippumattomat pystyvät pitämään kiinni kesän suursiivouspäivistä vaikka paratiisikelillä, sääriippuvaisilta siivous jää ja ulkoilma kutsuu. Sillä onhan mahdollista, että hellepäivä on viimeinen. Voi se olla myös hellekauden ensimmäinen, mutta mistäs sen voi ennalta tietää.

Syksyllä sääihmisen on vietettävä kauniit päivät erityisen tarkkaan, ennen alkavaa pimeää ja loskaa. Talvella napsakka pakkaskeli ajaa taas ulos, ladulle, jäälle, pihalle. Ei sellaisena päivänä kerta kaikkiaan voi olla hiihtämättä.

Ja keväällä, kun paidan voi juuri ja juuri heittää pois, levitetään koko valkoinen talvinahka kohti aurinkoa. Jos vaikka edessä on vain rivi sadepäiviä.

Sääriippuvuus kytkeytyy usein liikuntaharrastuksiin. On hiihdettävä, retkiluisteltava, melottava kajakilla ‒ kun kerrankin on passelit kelit. Veneilijät ovat tietysti luku sinänsä.

Riippuvuuteen ajautuneelle työssäkäynti on välillä yhtä tuskaa. Huokaillaan, jotta ei tämmöisellä kelillä pitäisi töitä tehdä, pitäisi olla ihan muualla. Ja kuinka ne roskakelit taas sattuivat viikonlopuksi?

Ja ilmastonmuutos tuo vielä lisäpaineita. Entä jos kunnon talvia ei tälle eliniälle ole enää luvassa, eikö joka pakkaspäivästä pidä ottaa kaikki irti ja jättää muu turhanaikuinen sikseen? Lumettomina talvina ehtii sitten imuroida ja kirjoittaa työraportteja.

Ei ole sattumaa, että sääriippuvuus piinaa juuri täällä pohjoisilla leveysasteilla. Minkäänlaista varmuutta eri vuodenaikojen säistä ei ole, eikä täsmällisiä pitkiä ennusteita voi tehdä. Vuosisatojen ajan on pitänyt osata käyttää sääolosuhteet hyödyksi, ihan vain henkiin jäädäkseen. Ennen sää rytmitti vuotuista työnkiertoa, nyt vapaa-aikaa. Tarvittaessa työn kustannuksellakin.

Maissa, joissa säätila on samanlainen kuukaudesta toiseen, ei olla niin varppeillaan. Ehkä juuri siksi monet kotimaiset kirjailijatkin lentävät työskentelemään Välimeren reunoille. Siellä ei tarvitse juosta heti aamulla kattoterassille makaamaan siinä pelossa, ettei taivas ole enää huomenna pilvetön.

Tavallaan sääihmisen elämänasenne on kuitenkin aika mainio: mikä muka voisi olla tärkeämpää kuin tästä hetkestä, kauniista säästä ja ulkoilmasta nauttiminen?

Vaan ei sääriippuvuus pelkkää auringonpaistetta ole. On alati vahdittava ilmanalaa ja oltava valmiina suunnitelmien muutoksiin. On osattava nauttia hyvästä säästä vaikka hampaat irvessä, tekemättömät työt niskassa. Elämä on tempoilevaa ja iltauutisten sääennuste pakollinen ohjelmanumero.

Kun sääihmisen elo käy liian ahdistavaksi, helpotus voi löytyä kasvatusguru Keijo Tahkokallion neuvosta: toivo aina sateista ja pilvistä säätä. Jos aamulla on myteröä, voit olla tyytyväinen toiveen toteutumisesta. Jos on leppeää ja kaunista, niin ei sekään huono vaihtoehto ole.

Hei, taitaa aurinko pilkistellä pilvistä, nyt pihalle! Ei sitä tiedä, jos seuraavan kerran paistaa vasta toukokuussa..

Kirsi Pehkonen