Koulut kiinni, kylät kiinni

Suomea pyyhkii kyläkoulujen lakkautusaalto. Oli kuntatalouden ongelma miltei mikä tahansa, konstiksi käy kyläkoulujen loppu.

Lakkautukset perustellaan vastustamattomilla laskelmilla. Koulujen puolustajien numerot näyttävät tietysti toisilta. Eikö matematiikka olekaan eksakti tiede? Yleensä on, mutta kuntatalous ei ‒ se on enemmän politiikkaa ja arvovalintoja.

Koululainen saa tietysti edelleen hyvää opetusta. Mutta elämä, se muuttuu.

Kartalla näyttää, ettei koulukyydistä pitkä tule. Mutta kun kuljetukset reititetään, ts. koululaisia keräillään ympäriinsä linja-autolla, alle 10 km matkaan kuluu kevyesti vaikka tunti, reitin alkupäästä enemmänkin. Plus tienposkessa ja koululla odottelut päälle.

Ekaluokkalainen saa opetusta 20 tuntia viikossa, josta äidinkieltä 7 tuntia eli 35 % ja matematiikkaa 5 tuntia, 25 %. Kun päivä kyyteineen ja odotuksineen pitenee tunnin aamulla ja toisen iltapäivällä, aikaa kouluun käytetään 30 tuntia viikossa. Koulukyyteihin 10 tuntia eli 33 %, äidinkieleen 7 tuntia eli 25 %, matikkaan 17 %... Tärkein oppiaine ja ajallinen panostus on kyydin odottaminen ja kyydissä istuminen.

Arkiliikunta koulumatkoilla katoaa. Koulutalot myydään saman tien, joten vanhempien on kuskattava pelaamaan ja harrastuksiin. Lapsen ja perheiden ajalle tai lisääntyvälle autonkäytölle ei lasketa hintaa.

Toisaalla valitellaan lasten lihomista ja liikkumattomuutta. Päälle ruikutetaan, että tiedättekö missä lapsenne ovat, ne pitäisi saada pois kaduilta ja ostareista. Toisella kädellä lakkautetaan maaseudun perheiden elämisen ehtoja ja sillä ohjataan asutusta väkisin taajamiin.

Suurin osa kylien asukkaista on tietoisesti valinnut asuinpaikkansa ja elämäntapansa: ollaan sivussa taajamien houkutuksista, eletään verkkaisemmin, kiinnitytään omaan kylään. Arjen yhteisöllisyys on luontevaa, pienessä kouluyhteisössä jokainen tunnetaan, ihmissuhteiden määrä on pientenkin hallittavissa.

Nyt perheiltä viedään elämäntapa, johon he panostivat. Ei ihme, että on herännyt kysymys, keitä varten kunta on. Kuntalaisella kun ei ole kuluttajansuojaa, vaikka kotikunta pyörtäisi aiemmat lupauksensa. Kapinamielisimmät ovat valmiita liittymään naapurikuntaan, jos se on oman koulun säilymisen ehto.

Kaukaa viisas kunta tarjoaa asumisen ja elämisen vaihtoehtoja. Kaavoituksella ja suunnittelulla voidaan taata kylien terve ikärakenne - ja toimivien kyläyhteisöjen ja koulujen säilyminen. Kylä- ja koulusuunnittelussa yhteistyö kuntarajojen yli on vielä valitettavan usein luontevampaa ruohonjuurella kuin päättäjätasolla.

Työtään lopetteleva hallitus linjasi ohjelmassaan mm. Suomen alueiden kehittämisen ja lähikouluperiaatteen vahvistamisen. Sittemmin näille käsitteille on keksitty uusia tulkintoja, jälki on ollut kutakuinkin päinvastaista kuin komeat linjaukset. Tätä voisi jo kutsua kaksinaamaisuudeksi.

Tietysti on mahdollista, että päätöksiä ja toimenpiteitä on tehty ymmärtämättä seurauksia ja käytännön vaikutuksia, saati maaseudun asukkaiden arkea. Tätä taas kutsutaan.. niinpä niin.

Kirsi Pehkonen