Pettymyksensietokyky

Koulut ovat alkaneet, luvassa on paljon oppimisen iloa. Onnistumisen elämykset kannustavat oppijaa parhaiten, mutta ei elämä ja oppiminen pelkkää ruusuilla tanssia ole. Jokainen joutuu joskus pettymään, enemmän tai vähemmän.

Ei ole olemassa ihmisiä, jotka onnistuvat aina ja kaikessa. Mutta on ihmisiä, jotka eivät tee epäonnistumisista suurta numeroa, vaan kokevat ne lähinnä välivaiheina kohti onnistumisia ja uusia mahdollisuuksia.

Yllättävän monelle aikuisellekin pettymysten kestäminen on vaikeaa. Syitä haetaan herkästi muualta kuin itsestä tai omista toimista. Jos pettymyksiä ei opi sietämään ja niistä selviämään lapsena, opettelu on aikuisena vaikeaa, usein liian myöhäistä. Oman epätäydellisyyden kohtaaminen ilman pettymyksensietokykyä voi olla musertava kokemus.

Jokaisella koululaisella tulee eteen jonkinlaisia pettymyksiä koulutyössä, vaikkapa numeroissa, kaveriasioissa tai kädentöiden onnistumisessa. Tosin toiselle vaikkapa kasi plus on suuri murhe, toiselle upea suoritus. Jokaisella on omat päämääränsä ja kykynsä.

Pettyminen on oikein hyödyllistä, aivan liian tärkeää mitätöitäväksi. Pettymys on hyvä ja oikea tunne, joka kertoo, että sen kokijalla on ollut tavoitteita ja pyrkimyksiä, asia on ollut hänelle tärkeä. "Ei-mitään-väliä"-asenteella elelevät eivät koe pettymyksen tunteita, mutta eivät toisaalta kummoisia onnistumisen elämyksiäkään.

Lapsi, joka saa lohdutusta ja ymmärrystä pettymyksissään ja oppii uskomaan, että kyllä se tästä alkaa taas sujua, selviää elämänkolhuista aikuisenakin. Pettymys voi parhaimmillaan olla motivoiva ja eteenpäin työntävä voimavara. Se voi auttaa oivaltamaan työnteon ja asennoitumisen merkityksen oppimisessa.

Aikuinen voi auttaa pientä murehtijaa vaikka muistelemalla, miten itse on lapsena selvinnyt jostain kolhustaan, mikä silloin auttoi. Ja jos ei auttanut, mitä nyt aikuisena ja viisastuneempana ajattelee tilanteesta.

Tai palauttamalla mieliin, miten lapsi joskus aiemmin pettyi ja miten asiat järjestyivät, eikä se enää kirvele yhtään. Usein aika ja lohtu auttavat.

Lapsen voi olla vaikea ymmärtää, ettei hänen arvonsa vanhempien silmissä riipu esimerkiksi koulumenestyksestä. Rakkaus ja vilpitön tuki ovat pettymyksen hetkellä arvokkaampia kuin koskaan.

Pettymys voi olla myös vanhemmille viesti lapsen epärealistisista odotuksista. Jos näin on, aikuisen lempeä ohjaus on totisesti tarpeen. Yliolkainen tai väheksyvä suhtautuminen pahentaa tunnetta entisestään, estää siitä ylipääsemisen.

Opettaja jos kuka näkee, että lukuisten kouluvuosien aikana sattuu hypähdyksiä alas ja ylös. Eihän kukaan toivo toiselle takaiskuja, mutta silti. Ihan ihmiseksi kasvamismielessä jokaiselle lapselle olisi hyvä osua kohdalle jokunen, sopivansuuruinen pettymys. Että niitä saisi turvallisesti harjoitella koulussa ja kotona, ilman vaaraa pysyvistä vammoista.

Joten seuraavan kerran, kun lapsi tuo kotiin pieleen menneen matikan kokeen, voi tuumata, että nyt sitten harjoitellaan yhdessä sitä pettymyksensietokykyä.

Kirsi Pehkonen