Julkkisuraputkeen

Uusi ammattinimike on syntynyt: yhä useampi nuori tähtää julkkisuralle. Ja vanhempi väki ihmettelee miksi.

Kenties kyse on vanhasta luulosta, että ruoho on vihreämpää aidan takana. Ennen haaveiltiin paremmasta elämästä Ruotsissa tai Amerikassa, nyt julkisuudessa.

Julkkiselämään liitetään helppo raha, vilkas seuraelämä, pääseminen Piireihin. Ikään kuin julkkikset olisivat oma heimonsa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja seurustelevat keskenään. Julkkiskamut ovat reilumpia, jännittävämpiä ja hauskempia kuin ne oman kylän kaverit. Ihan varmasti, kirjoitetaanhan niiden ystävyydestä lehdissäkin.

Julkkis on joka alan asiantuntija, jolta kysytään mielipidettä ja kommenttia mistä vaan, silkalla julkkispätevyydellä. Julkkisstatus näyttää oikotieltä onneen ja menestykseen, ilman rasittavaa vuosien opiskelua ja ammatinharjoittamista.

Pintajulkkisten verotietojen lukeminen voi kuitenkin olla aika avartava kokemus. Julkkispalkkaa ei ole.

Julkisuus sinänsä ei ole huono asia, se on monissa pyrkimyksissä välttämätöntä tai väistämätöntä. Perinteisesti on noustu esille omien tekemisten tai erityistaitojen vuoksi. Nykyisellä julkkisuralla etenemisjärjestys on päinvastainen: kerätään ensin julkisuusarvoa moninaisin keinoin ja sitten mietitään, miten sitä hyödyntäisi.

Helpon elämän lisäksi tavoitellaan hyväksyntää ja arvostusta omissa ja muiden silmissä. Mutta julkisuus ei ole sama kuin hyväksyntä ja arvostus. Arvostettua julkisuutta ei saavuta, jos pohjana ei ole muuta kuin julkisuudenhalu.

Kuinka moni päätoiminen julkkis on saavuttanut arvostusta muilla elämänaloilla? Nekin, jotka ovat onnistuneet vaihtamaan imagonsa ikään kuin asiallisemmaksi, vaikkapa poliitikoksi tai kirjailijaksi, joutuvat jatkuvasti taistelemaan uskottavuutensa puolesta.

Tökimmekö me vanhemmat lapsia julkkiskehään? Niin helposti tulee jo pienelle sanottua, että sinusta tulee sitten isona varmaan laulajatähti tai presidentti tai kiekkostara.

Vaikka onkin tärkeää tukea lasta tämän pyrkimyksissä, ei se tarkoita terveen kriittisyyden unohtamista. Oudolta tuntuu lukea, että "äiti kannusti mua Haluatko pornotähdeksi?-kilpailussa".

Aikuisen homma on kunnon kalkkisten tapaan toppuutella ja selittää valintojen laajempia seurauksia. Lapselle, nuorelle ja vielä nuorelle aikuisellekin sellaiset käsitteet kuten "loppuelämän mittainen", "pysyvä leima" ja "yksityisyys" ovat vielä vaikeita ymmärtää.

Mitä vanhempi oikeasti lapsilleen toivoo? Perhettä, jossa on hyvä olla. Työtä, joka tuntuu omalta ja sopivalta. Toimeentuloa, josta ei tarvitse taistella veret suupielissä.

Tuskin kuitenkaan etuliitettä BB-, Idols-, Porno- tai joku muu. Lapsi ja nuori on vanhemmilleen Todellinen, Hyväksyttävä, Rakas ja Arvokas ihan omana itsenään.

Entä jos vanhemmat unohtavat sanoa hänelle, että ei tarvitse pyrkiä aina muita paremmaksi ja kuuluisammaksi, jotta voisi olla elämäänsä tyytyväinen. Ja että vanhemmatkin olisivat.

Ajatus voi olla suuri helpotus monelle elämänuraansa rakentavalle nuorelle, kun sen vain joku ääneen sanoo.

Että ihan tavallinen elämä riittää.

Kirsi Pehkonen