Kaksi kukkaroa

Muuan aviomies harmitteli lehden palstoilla, kuinka vaimo elää siivellä. Miehen tulot ovat suuremmat ja hän kustantaa mielestään perhettä enemmän.

Saako kysyä, mikä on avioliiton tarkoitus, jos yhteisen perheen ylläpitäminen koetaan siipeilyksi?

Useimmiten jommankumman tilipussi on paksumpi. Moni pitää silti oikeudenmukaisena jakaa menot aina tasan puolisojen kesken. Mutta entä jos toinen saa käteen kolme tonnia ja toinen tonnin? Yhteisten menojen maksamisen jälkeen ns. oman rahan osuuksissa on hirmuinen ero. Tuskinpa vähemmän tienaavaa lohduttaa, että olisi kannattanut ammattia valitessa tätä miettiä.

Osa pareista pitää kohtuullisempana jakaa menot siten, että molemmille jää kutakuinkin yhtä paljon euroja muuhun. Mutta hui, haiskahtaa siipeilyltä! Toinenhan maksaa suuremman osuuden perheen kuluista.

Entä jos toinen laittaa ruokaa useammin kuin toinen, elääkö ruokaa laittamaton siinä siivellä? Jos toinen siivoaa ja imuroi, toinen ei juuri koskaan, siipeileekö imuroimaton? Jos menot jaetaan maksettavaksi sentilleen tasan, samalla logiikalla kai myös kotityöt ja perheen pyörittäminen jaetaan tarkasti niin, ettei kumpikaan pääse missään pienemmällä osuudella? Oli kyse ruuanlaitosta, pöntön pesusta tai vanhempainiltoihin osallistumisesta.

Tai ehkä tasajakoperheissä kotihommat on hinnoiteltu. Taulukosta voidaan katsoa, millä summalla kumpainenkin on osallistunut perheen töihin ja kuluihin.

Verottaja tukee käytäntöä pitää aviopuolisoiden raha-asiat erillisiä. On vain pieni ruksi, jolla voi luovuttaa veronpalautustaan pienentämään puolison mätkyjä. Suomessa se vaihtoehto, että perhettä voisi verottaa yhtenä yksikkönä, ei ota tulta. Houkuttaisi kuulemma verokikkailuna liian helposti toisen jäämään kotiin lapsia hoitamaan. Ja sehän olisi tietysti harmillista, työurien pidennykset ja niin edelleen.

Arvailla voi, kuinka hyvin puolisot ovat selvillä toistensa raha-asioista. Joku on puolison tietämättä velkaantunut pahasti, joku hankkinut varallisuutta puolisolta piilossa. Saako kysyä, mitä muuta kyseinen puoliso katsoo asialliseksi tehdä salaa?

Jotenkin tuntuu hassulta, että avioliitossa jaetaan yhteinen jääkaappi, asunto, lapset ja ruumiin eritteet, mutta kukkarot pidetään visusti omissa taskuissa.

Yhä harvinaisemmaksi taitaa käydä periaate perheestä yhtenä taloutena, johon molemmat tuovat pienet tai suuret tulonsa. Isot hankinnat sovitaan yhdessä, arjen kulut hoidetaan avoimesti, suunnitelmallisesti ja yhteisesti. Olipa erilliset tai yhteiset tilit tai sekä että, molemmat kokevat talouden olevan tasapainossa, joustavaa ja reilua. Kahden vastuuntuntoisen ja luotettavan aikuisen yhteistyö antaa turvaa ja vakautta.

Järjestyipä taloudenpito millä tyylillä tai tuloilla tahansa, olennaisinta kai on, että valinta on molempien hyväksymä ja tietoinen, eikä siihen ole vain ajauduttu. Ja että elämäntilanteiden muuttuessa taloudesta kyetään avoimesti keskustelemaan ja sopimaan.

Millainen sävy parisuhteessa on, jos talousarki tuntuu epäreilulta? Mitä tuumii vaimo, jolle selviää, että kaikesta kodin pyörittämisestä huolimatta suurempituloinen aviomies kokee hänen matkustavan siivellä? Keskustelun paikka?

Marraskuu 2010

Kirsi Pehkonen