Jääkautta odotellessa

Ilmastonmuutoksesta kiistellään, totta vai ei, ihmisen vaikutusta vai ei. Mutta jääkausia ei ole tarvetta kyseenalaistaa. Niiden vaihtelut napaseutujen ympärillä ovat nykytietämyksellä faktaa, jäljet Suomen maaperässä ja maisemassa nähtävillä kaikkialla.

Jääkaudet ja lämpimämmät kaudet ovat vaihdelleet Pohjois-Euroopassa epäsäännöllisin välein. Vain kymmenkuntatuhatta vuotta sitten nykyinen Suomi vapautui viimeisimmän jääkauden alta.

Viimeisimmän, mutta ei ensimmäisen, eikä viimeisen. Uusi jääkausi on tulossa, joskus.

Voi vain arvailla, miten kehittyneet kulttuurit suhtautuvat tulevaisuudessa tällaisiin hitaisiin luonnonmullistuksiin. Kuinka selkeästi koko maapalloa koskeva ilmiö tunnistetaan? Pyritäänkö ikuiselta tuntuvaa talvea torjumaan keinotekoisesti vai vetäydytäänkö sen alta suosiolla?

Entä säilyykö tieto nykyisestä elämänmuodosta seuraavan jääkauden tuolle puolen? Luetaanko joskus historiankirjoista - tai mitä tiedonvälitysmuotoa silloin käytetäänkään - pohjoiseurooppalaisen korkeakulttuurin noususta ja tuhosta? Sikäli kun ihmiselämää ylipäätään enää jäljellä on.

Ehkäpä kulttuurimme jäänteitä etsitään mannerjään siirtämien ja rusentamien maakerrosten alta, kuten Susiluolasta Pohjanmaalla tehdään nyt. Jääkausissa on melkein raamatullinen mittakaava: elämä pohjoisilla leveysasteilla kokee ajoittain ei veden- vaan jäänpaisumuksensa ja kaikki alkaa alusta uudelleen.

Ainakin nykyiset karttapallot joutavat kokonaan uusiksi. Jääkausi painaa, hioo, raastaa ja siirtää maata, veden ja mantereen rajat siirtyvät, uudet poikittaisharjut muodostuvat Salpausselkien tapaan, pitkittäisharjut raidoittavat maata. Saimaannorppa on elävä muinaisjäänne edellisen jääkauden sulamisvaiheesta, ensi kerralla voi muistoksi jäädä joku toinen laji.

Suomen rannikoille on parhaillaan suunnitteilla usean ydinvoimalan rakentaminen. Ydinjäte aiotaan säilöä Suomen ikivanhaan kallioperään, joka ajoittain peittyy mannerjäähän ja jäätyy syvyyksiin asti. Mielipiteet turvallisuudesta eroavat jyrkästi. Osa tutkijoista kannattaa, osa pitää jääkausien vaikutuksia ydinjätelieriöihin liian ennalta-arvaamattomina.

Yksi ihmissukupolvi on reilut 30 vuotta. Sadassa vuodessa kasvaa kolme sukupolvea, tuhannessa 30 sukupolvea, 10 000 vuodessa noin 300 sukupolvea. Vain 300 sukupolvea sitten edellinen jääkausi päättyi. Onko siitä loppujen lopuksi kovinkaan kauan?

Joku voi heittäytyä kyyniseksi. Kannattaako mitään elämää ja ympäristöä vaalia, kun se kuitenkin muutaman kymmenen tuhannen vuoden kuluttua jyräytyy tuusannuuskaksi?

Jääkautta odotellessa saattaa alkaa ymmärtää, että ihmiselämä tällä planeetalla on hyvin haurasta ja ihmisen hallitsema aika kovin lyhyt, etenkin täällä pohjoisessa. Eikö juuri siksi lajimme pitäisi huolehtia, ettei korjaamatonta vahinkoa ehdi tapahtua sinä lyhyenä kukoistuskautena, kun asutamme tätä osaa sinisestä planeetasta?

Kirsi Pehkonen