Se jokavuotinen potkurijuttu

Aivan niin. Tähän aikaan vuodesta on suorastaan pakko keskustella potkureista ja hiekotuksesta. Juuri kun potkurikausi on parhaimmillaan, ylitehokas hiekotusjärjestelmä tuhoaa potkurikelit täysin, sekä maanteillä että kävelyteillä.

Oikeastaan on ihan uskomatonta, ettei näin yksinkertaista asiaa saada näin korkean teknologian maassa hoidetuksi. Ehkä selitys on siinä, että siellä hiekotusvaltuustossa ei ole meitä potkurikansalaisia edustettuna. Kunnossapidon päättävä taho matkaa aika usein lyhyetkin kauppamatkat autolla ‒ jos yleensä on se perheenjäsen, joka kaupassa käy. Suoraan sanoen: harvoinpa päättäjämiehiä näkee baanalla potkuttelemassa. Kenties siksi aatokset eivät kohtaa mummomeikäläisten maailmaa.

Se, joka hoitaa kauppamatkat ja muut reissut autokyydillä, ei ymmärrä jalankulkijan valintaa. Teoriassa useimmat ovat sitä mieltä, että kilometrin parin matkat on terveellistä, taloudellista ja ympäristöystävällistä hoitaa lihasvoimalla. Käytännössä se käy talvikelillä mahdottomaksi - ei sään, vaan hiekotusolosuhteiden vuoksi.

No tähänhän heti hiekotustoimistosta huudetaan, että kun se vastuu painaa. Jos joku liukastuu ja murtaa lonkkansa, niin hiekotustoimi on maksajana.

Höpöhöpö. Tämä on aivan tahtokysymys.

Kyltti "Ei talvikunnossapitoa" vapauttaa muuallakin kunnossapitäjän kaikesta vastuusta liukkaan kelin aikana. Oma häppee, jos joku ei ymmärrä kylttiä lukea ja teloo itsensä.

Aivan samoin kävelyteille voidaan jo olemassa oleviin liikennemerkkitolppiin laatia kyltti "Ei hiekotusta potkuriuralla". Ei muuta kuin ensin lainsäätäjä ja sitten kylttimaalari asialle. Ja sitä paitsi: potkurilla liikkuja ei liukastele liukkaalla kelillä kuten kävelijä, vaan liukuu hallitusti.

Kokoa 5 olevan potkurin ‒ joka on aikuisten yleisin koko ‒ jalasten leveys on 40 cm. Kun jätetään huojumis- ja liukkaan kelin ohjausvara, niin vain 70 cm leveä hiekaton ura tien reunassa riittäisi. Onko se liikaa vaadittu?

Minkä uusien hiekotusmenetelmien käyttöönottokustannuksissa häviää, sen pikkuhiljaa hiekan kulutuslaskuissa voittaa. Ja tietysti sosiaalitoimen kustannuksissa, kun ei tarvitse kustantaa vanhalle väelle niin paljoa kotiapua ja kyytejä kauppa-asioita hoitamaan ja seuraa pitämään. Oman mukana kulkevan penkin kanssa pääsee heikkojalkaisempikin näppärästi kylille.

Mutta talousasioissa budjetit tehdään hallintokunnittain. Se, että toisen vähän kasvanut meno olisi toisen suurempi säästö, on melko tuntematon logiikka. Ja tietysti sen ihmisten hyvinvoinninkin pitäisi jossakin välissä jotain merkitä. Moottorikelkkauria kyllä jyrätään metsiin kuntalaisten verorahoilla, mutta tienhoidon kaventaminen potkuroinnin eduksi on yhä sula mahdottomuus.

Mummojen, pappojen, keski-ikäisten naisten, koululaisten ja valveutuneen nuorison liikkumisvapautta ja -mahdollisuuksia loukataan vakavasti. Kansanterveydelle olisi hyväksi, että ihmiset potkuroisivat, ulkoilisivat, saisivat kevyttä liikuntaa ja raitista ilmaa. Kansakunnan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin nimissä kulkuväylien hiekotusmenetelmät on kerta kaikkiaan suunniteltava uudelleen. Tai miksei lopultakin joku huipputeknologiaan erikoistunut laitos kehittele pikkukivilaatua, joka stoppaa kävelijän kengän, mutta päästää potkurin liukumaan vapaasti?

Kun väki ei pääse liikkeelle potkurilla, niin fossiilisia polttoaineita ja kallista energiaa palaa taivaalle turhan takia valtavat määrät jokainen talvinen päivä. Jotta ilmastonmuutos torjutaan ja maailma pelastuu, hiekoittamattomat potkurointiurat on taattava lailla hetimiten, niin kauan kuin potkurilumia vielä näillä korkeuksilla riittää.

Kirsi Pehkonen