Silmä tottuu

Kotia pitäisi välillä osata katsoa vieraan silmin. Se on myöhäistä, kun vieraita on oikeasti tulossa ja äkkiä tajuaa, mitä olisi pitänyt nähdä, tehdä tai piilottaa.

Että keittiön kaapinovissa on outoja tahroja ja ikkunoissa edelleen jouluverhot. Toimistotarvikkeet ovat yhä nurkassa pahvilaatikossa ja kultaköynnös pianon päällä, väliaikaisesti. Viimevuotinen pääsiäispupu kyyköttää aralian juurella, toppahaalarilaatikko verannalla ja kilpikonnataulu odottaa kiinnittämistä aina vaan.

Joulukortit pysyvät keittiön koristeena kuukaudesta toiseen ja kun ne lopulta havahtuu ottamaan pois vapun alla, seinät näyttävät oudon tyhjiltä. Varastossa silmä ehti tottua poissiirrettyyn lautapinoon niin, että nyt tuntuu kuin jotain puuttuisi.

Ja tavaraa kertyy, kunnes vieraat tai äkillinen mielenhäiriö saa näkemään kaiken ulkopuolisen silmin. Elämys voi olla vahva, mutta ohimenevä. Kohta silmä taas tottuu.

Ilmeisesti ominaisuus voi vaihdella vahvasta lähes olemattomaan. Siinä missä toisen silmät tottuvat mihin tahansa kertavilkaisulla, toisen eivät koskaan, vaan vaanivat alati poikkeamia muistiin tallennetuista näkymistä. He ovat niitä lähimmäisiä, joiden koti kiiltää kuin sisustuslehdissä, joka kampe ja rompe on aina siististi paikallaan. Pistäisihän se heti silmään, jos ei olisi.

Me ressukat, joiden silmien luontainen taipumus on sopeutua hyväksymään kaikki ympärillä oleva juuri sellaisena kuin se sattuu sillä hetkellä olemaan, emme koskaan kykene ponnistuksitta pitämään reviiriämme edustuskunnossa.

Mutta toisaalta, ehkäpä stressitasomme pysyy siedettävämpänä. Voimme esimerkiksi kotiutua töistä suurempia järkytyksiä kokematta. Lasten vaatekasa eteisessä, lelupino tuvassa tai pöydälle unohtuneet välipala-astiat eivät järkytä tasapainoa. Samassa tilanteessa haukansilmäisellä vanhemmalla syke tihenee ja verenpaine hyppää monta pykälää.

Silmän tottuminen on kuitenkin aika huono selitys elinalueen huolittelemattomuudelle. Onneksi ilmiötä voi hetkellisesti nollata tarkastelemalla tupaa kirjaimellisesti aivan uudesta näkövinkkelistä.

Keittiön pöydällä seisten, uunin päällä istuen tai lattian rajassa maaten näkee kaiken uusin silmin. Ravisteleva kokemus kannattaa heti purkaa toiminnaksi, ennen kuin silmä ryökäle taas tottuu uuteenkin maisemaan.

Ylipursuavat hyllyt on tyhjennettävä saman tien, hölmösti sijoitettu kiikkustuoli siirrettävä ja tylsä taulu vaihdettava. Muutokset saattavat tuntua hetken aikaa oudoilta siitä perinteisemmästä katselukulmasta, mutta ah niin virkistäviltä!

Sama huomaamaton tottuminen vaivaa joskus koko eloa. Asiat ovat niin kuin ovat, arki rullaa eteenpäin niin kuin aina ennenkin. Ei olisi pahitteeksi joskus kuvaannollisesti nousta pöydälle seisomaan ja tarkastelemaan elämäänsä. Ei vieraiden, vaan oman itsensä vuoksi.

Jos silmä on ollut liian tottunut asioihin, jotka oikeasti kaipaisivat muutosta, kokemus on purettava toiminnaksi. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta vaivan arvoista.

Kirsi Pehkonen