RSS Feed

Amatööriveneilijän aatoksia

0

kesäkuu 8, 2008 by kirsipeh

Tässä vesistöjen valtakunnassa kansalaisilla on vapaa-ajalla kaipuu vesille. On soutuveneitä, peräprutkuja, matkaveneitä, jollia, purjeveneitä, kajakkeja, kanootteja, muskeliveneitä ‒ jokainen suomalainen varmaan mahtuisi yhtä aikaa jonkinlaiseen vesillä liikkuvaan välineeseen.

Promillerajan laskusta vesiliikenteessä on ollut niin paljon kirkasta faktaa tarjolla, että luulisi päätöksen syntyvän ennen seuraavaa veneilykautta. Jos ei, voi vain ihmetellä, kuka jarruttaa ja miksi.

Vuosikymmenessä huviveneilyn luonne on melkoisesti muuttunut. Ennen oltiin perillä jo kun päästiin veneeseen. Veneilyyn mieltyi kiireettömyys, rauha ja yksinkertaisuus. Nyt painetaan hana pohjassa, musiikkilaitteet täysillä ja monitoimikeittiössä gourmet-ruokia napostellen. Tai vauhdilla satamasta satamaan, pizzalta ja oluelta seuraavalle.

Yhteisillä vesillä ei voi olla jokaisen oma asia, millä tavalla veneilystä nauttii. Vanhojen hyvien aikojen haikailija kaipaa periaatetta, että muita häiritään mahdollisimman vähän ja autetaan mahdollisimman paljon niin vesillä, taukopaikoilla kuin satamissa. Viedään omat roskat roskikseen, tuodaan puut vajasta laavulle käytettyjen tilalle, tarpeet tehdään veneen tai taukopaikan huussiin tai huomaamattomasti luontoon, annetaan tilaa naapuriveneelle ja niin poispäin.

Ikävä kyllä vauhdin ja metelin valinneet tekevät mahdottomaksi rauhallisen ja hiljaisen otteen, eikä se tunnu heitä edes nolostuttavan. Jotkut oikein julkisesti kehuvat, kuinka siinä stressi katoaa, kun painaa Ollinselkää 30:tä solmua. Kyllä varmaan juu, ja vähintään samassa suhteessa ranta-asukkailla ja muilla veneilijöillä stressi lisii. Yhden itsekeskeisyys menee muiden rauhan edelle.

Vaikka vapaata vettä ja väylää riittää, niin vauhtiveneilijä ohittaa hitaammat ja kohtaa vastaantulevat melkein kylkiä hipoen. Muskeliveneestä vilkutetaan iloisesti, kenties jopa hieman naureskellen, vanhanmalliselle putputtavalle retkiveneelle, josta ei suinkaan vilkuteta takaisin. Kaikki kädet tarvitaan kiireesti pitämään kiinni kaikista romppeista, joita vierestä vetäistyt terävät aallot ravistelevat irti.

Kajakista käsin katsellessa hirvittää, huomaako keula pystyssä viilettävä vesien sankari lainkaan lähellä veden pintaa melovaa ennen kuin on myöhäistä.

Vauhtiveneilijöille tiedoksi: se merkki, jossa on kaksi mustaa aaltoviivaa ja punainen poikkiviiva päällä, ei tarkoita huonoa uimapaikkaa. Se on aallonmuodostuskielto.

Rajoituksella taataan turvallisempi veneily ahtailla tai vilkkailla vesillä, samalla hillitään myös meluhaittaa. Voimakas, vesistön luonnollisesta liikkeestä poikkeava aaltoilu hajottaa ja huuhtoo järveen monia vesirajaan pesivien vesilintujen pesiä. Rantaviiva kuluu ja syöpyy, laiturit irtoavat kiinnityksistään, jopa rakennuksia vaurioituu.

Ja jos veneilijä ymmärtää vain omaa etuaan: luonnoton aaltoilu nopeuttaa venelaitureiden ja poijujen kettinkien kulumista. Ne hiertyvät ja kovan rasituksen alla napsahtavat poikki.

Ja vielä tarkennukseksi: aallonmuodostus on venekohtainen juttu. Vesikelpoinen veneilijä tuntee veneensä käyttäytymisen, osaa seurata ja säädellä peräaaltonsa ja nopeutensa tilanteen mukaan.

Kesäkuu 2008


0 comments

Sorry, comments are closed.

Bookmarks

Archives: