RSS Feed

Kieljsolmuja

0

huhtikuu 2, 2011 by kirsipeh

Kylläpä ilahdutti, kun savon murre sai tieteellistä julkisuutta. Anne-Maria Nupposen väitöstutkimus on yllyttänyt etenkin ei-savolaisia pohtimaan, missä määrin kielen ja luonteen voi Savossa erottaa toisistaan. Vai voiko?

Oli niin tai näin, puhetta riittää. Kieli on savolaiselle rakas, ahkeraa ja antaumuksellista kenttätyötä tehdään Savon toreilla ja turuilla joka päivä. Muutama harrastelijan kielitieteellinen huomio epätieteellisessä hengessä sopinee sekaan.

Savon kirjoitusasu ei ole yksiselitteinen, vaan usein kiistelyn aihe. Se on aivan turhaa, kun on olemassa apuväline, jolla oikean kirjoitusmuodon voi tarkistaa. Monissa kännyköissä on näes toiminta ”Toista äänitunniste”. Se toistaa kännykkään naputeltua tekstiä miehekkäällä puheäänellä, lahjomattomasti.

Tavallinen erhe on käyttää aivan liian vähän kirjaimia. Jotta murteen rytmi ja ääntämys kuulostavat jotakuinkin aidoilta, on hyvän päivän toivotus naputeltava kännykkä-äänelle muotoon Hhyyvvvvveeeee pääeevveeee.

Jos haluaa vastata savoksi kysymykseen ”Onko Kuopioon pitkä matka?”, luontevan lupsakka vastaus vaatii pitkän kirjainjonon Suaatttaaapa ollllakkkkiiii. Vokaaleja on laitettava pitkä jono, mutta myös konsonanttien määrä yllättää. Tämä tieteellis-taiteellinen murteen tutkimus on itse asiassa kerrassaan hhaaooosskoooo hhoommmmmmooooo, kokeilkaa vaikka!

Tietenkin on mahdollista hyväksyä, että savoa ei kirjoiteta niin kuin sitä puhutaan, vaan puhekieli ja kirjoitusasu ovat kaksi eri asiaa. Onhan näitä muitakin maailmankieliä, joissa ne on vain opeteltava erikseen.

Savossa on tapana keksiä sopivia verbejä tarpeen mukaan. Verbien käyttö on muutenkin taitolaji. Kun isäntä sanoo, että tehhäänkö pitsaa, se ei tarkoita, että hän itse aikoisi siihen millään tavalla osallistua. Kun emäntä kysyy, rakennettaanko krillikatos, ei hän itse aio vasaraan tarttua. Piällysmiehen kielellisestä työnjohtomenetelmästä eli delegatiivista siinä kysymys.

Kumma kyllä koulussa ei koskaan opetettu verbien konditionaalista imperatiivia, vaikka se on arkikielessä hyvin tuttu ilmiö. ”Kukahan veis roskiksen?” tai ”Tiällä pitäs imuroia.” ovat selkeästi käskyjä, ehdolliseen muotoon puettuina.

Savolaisiin sanoihin on kautta aikain sisältynyt merkityksiä, joille on vasta myöhemmin muodostunut yleiskielinen vastine. Tästä hyvä esimerkki ovat verbit työn tekemiselle.

Jos savolainen tarttuu itse työhön, silloin hän sen tekkee. Mutta yhtä hyvin hän saattaa teettää sen jollain toisella. Jos tämäkään ei syystä tai toisesta aio suorittaa urakkaa, hän puolestaan teetättää sen kolmannella. Jos tämäkään ei juuri sillä hetkellä ole työnteolle altis, niin hän teetätyttää sen neljännellä. Enempiin siirtoihin savo ei anna mahdollisuuksia, joten viimeistään neljännen tahon on työ tehtävä tai selitettävä itsensä irti sen tekemisestä.

Että mikäkö oli esimerkin ydin? Tietysti se, että savolainen hallitsi alihankinnan ja ulkoistamisen käsitteet jo kauan ennen kuin ne ilmestyivät suomen kieleen.

Huhtikuu 2011


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: