RSS Feed

Arpaonni

Kuva Petri Jauhiainen

Lanttulaatikot, porkkanalaatikot, rosollit. Jouni tarkisti eineshyllyt, uutta tuli joka kuormassa.

”Tuotko lisää arpalippuja!” Seija vilkutti glögitarjoilun äärestä.

Jouni kuittasi ja livahti sivuovesta kaupan takatiloihin. Oli edelleen aika polleaa mennä kauppiaana omaan pikkuruiseen toimistoon. Market ei ollut suurensuuri, mutta asiakaskunta vakiintunut.

Hän kirjasi ensin tarkasti ylös tavarat, jotka oli hakenut hyllyiltä lahjoiksi yhteistyökumppaneille. Kun näytti itse esimerkkiä rehellisyydessä, saattoi sitä odottaa muiltakin.

Jouni kaiveli pahvilaatikosta nipun arvontalipukkeita. Kaikissa ketjun liikkeissä arvottiin joka viikko satasen jouluherkkukori, mukavaa vaihtelua kinkkuarvalle.

Seija pääsi tauolle, ja Jouni jatkoi glögin ja pipareiden tarjoilua. Tunnollisesti asiakkaat täyttivät arpalippuja, Jouni lupasi pitää peukkuja jokaiselle.

Ohi rymistelevät ostoskärryt oli lastattu herkuilla ja jouluromppeella. Kassakoneen rouskutusta oli mukava kuunnella, vaikka välillä Jounia hiukan mietitytti, oliko kaikki ruuan- ja tavaranpaljous oikeasti tarpeen.

Reppuselkäiset tyttö ja poika vilkuilivat piparikulhoa jauhohyllyn nurkalta. Taisivat olla alakoululaisia, mutta ujouden iskemiä.

”Tulkaas vaan maistiaisille”, Jouni viittoi.

Lapset vilkaisivat toisiaan ja lähestyivät pöytää. Kauppias ojensi lämpimät pahvimukit, neuvoi lusikoimaan rusinoita ja mantelia sekaan, piparia kaveriksi.

”Montako saa ottaa?” tyttö kysyi varovasti.

”No vaikka aluksi kolme?”

Tyttö pinosi pipareita käteensä ja laski kolmeen. Poika pinosi omansa, sisko teki tarkistuslaskennan.

”Laitatkos nimet herkkukorin arvontaan?”, Jouni osoitti arpapinoa.

”Montako saa kirjottaa?”, nappisilmät katsoivat Jounia totisina.

”Saman verran kuin sai pipareita?” Jouni ehdotti.

Tyttö kirjoitti kieli keskellä suuta, hitaasti mutta varmasti lyijykynä piirsi kirjaimia kuponkiin. Pikkuveli taitteli laput ja pujotti ne huolella arvontalaatikkoon.

 

”Olipa hyvä hetkinen jalkoja lepuuttaa”, Seija kiiruhti takaisin. ”Jospa olis Penttisen muksuilla arpaonni myötä.”

”Penttisen muksuilla?”

Jouni katsahti sisarusten perään päivämäärävanhentuvien tarjoushyllylle.

”Ovat isänsä luona, äiti jossain hoitolaitoksessa”, Seija kuiskasi. ”Penttinen on mukava mies, mutta tokko osaa oikein joulua laittaa. Ja työttömänä. Tukitilille käyvät meiltäkin.”

Jouni haki konvehtirullakon ja työnsi sen karkkihyllyjä kohti. Penttisen lapset asettuivat kassajonon hännille kylki kyljessä, ostoksina tarjousruisleipä ja makaronilaatikko.

Kauppias hyllytti päivän kolmannen satsin konvehteja ja huokaisi. Jospa voisi itse valita, kenelle joulukorin antaa. Olivat ne kaksi niin tosissaan arpalippuja täyttäneet ja keskenään kuiskutelleet. Satasen herkkukori olisi heille iso juttu.

Maitokaapilla Jounin päähän putkahti muistikuva vanhasta tarinasta, oliko Aku Ankassa. Voisiko joskus olla ihan pikkiriikkisen epärehellinen, jos se olisi tavallaan oikeudenmukaista? Jos hiukan huijasi, mutta toisen eduksi, olisiko se lieventävä asianhaara?

Jouni havahtui huomaamaan, että latoi kuohukermaa mustikkajogurttien paikalle. Piti keskittyä, eikä miettiä joutavia. Ellei sitten.

 

Talon tyhjennyttyä yöksi Jouni haki arpalaatikon toimistoon. Pari tuntia myöhemmin hän kantoi sen takaisin, silmät väsyksissä ja sormet turtina, ja lukitsi takaoven lähtiessään.

 

Arvonta oli koruton. Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja tunki kouransa syvälle pahvilaatikkoon ja veti voittoarvan.

Jouni jännitti, vaikka tiesi tuloksen. Omatuntoko se varpaanpäissä kipristeli vai mikä. Puheenjohtaja kajautti juhlallisesti nimen Penttinen, yleisö taputti ja hajaantui.

Jouni sieppasi arpalaatikon kainaloonsa ja silmäili vaivihkaa ihmisten ilmeitä, tyytyväisiltä näyttivät. Ei kai kukaan tosissaan odottanut arpaonnea omalle kohdalle.

”Sepä sattui hyvästi”, Seija hymyili. ”Kun just Penttisten muksuista puhuttiin, ajatella!”

Jouni vetäisi toimiston oven perässään kiinni, punastus levisi niskavilloista hiusrajaan saakka. Hän ravisti pahvilaatikon lappuskasan jätepussiin ja solmi sen tiukasti kiinni.

Penttisten raapustamien arpojen löytäminen satojen muiden joukosta oli kestänyt iltamyöhällä aikansa. Onneksi tekniikasta oli apua huijarille, kopiokone sai louskuttaa. Lappusten saksiminen ja taittaminen oli ollut työlästä, mutta arpalaatikon piti toki olla uskottavasti täynnä.

Jouni lukitsi toimiston perässään, ettei kukaan törmäisi pussiin tungettuihin satoihin Penttis-arpalippuihin. Hän polttaisi ne takassa, petoksesta ei jäisi todisteita.

Taukohuoneessa Jouni kaatoi itselleen ison kupin kahvia, haukkasi rapeaa joulutorttua ja merkkasi pullamaksulistaan viivan.

Varpaanpäitä huippasi. Ei se ollut omatunto, joka siellä rikoksentekijää heilutteli, Jouni arveli. Ansaittu ilo jalkapohjia kutitteli, varmasti.

(Paikallislehdissä joulun alla 2017 ilmestynyt lyhyt versio aikuisten joulukertomuskirjan Lahja tarinasta Arpaonni)

Bookmarks