Uudenvuodenlupausten pitäminen voi horjua, mutta periaatteissaan ihminen pysyy

”Periaate” kuulostaa tarkkaan harkitulta elämänkatsomukselta. Mutta aivan yhtä hyvin se voi olla vain piintynyt ajattelutapa, järkevästi tarkasteltuna aika hölmö.

Esimerkiksi periaate syödä aina ensin suolaista alle, sitten vasta makeaa. Entä jos makeannälkä taittuisi pelkällä pienellä suklaapalalla? Ja kaikki se suolainen on turhaa, lihottaakin vielä.

Yllättävän monella on tiukka periaate kirjojen lukemisesta: jos aloittaa, on luettava loppuun

Miksi ihmeessä? Ei TV-ohjelmiakaan ole pakko katsoa kokonaan. Jos kirjaa ei saa jättää kesken, voi luettavaksi valita vain kirjoja, joista takuuvarmasti pitää. Kun on lupa lopettaa kesken, voi rohkeasti kokeilla monenlaista. Joskus osuu helmeen, joskus lööperiin, mutta maailmankuva laajenee.

Tuttavan jälkikasvu turhautui sukunsa jouluaterialla. Täti kehotti periaatteesta ottamaan ja maistamaan kaikkea edes vähän. Mutta kun muksu yritti jättää tähteeksi maistettuja mutta vielä liian eksoottisia makupaloja, toinen täti toppasi: lautanen pitää aina syödä tyhjäksi, periaatteesta. Vastedes poika ei ihan periaatteesta aio maistaa kaikkea eikä syödä lautasta tyhjäksi.

Toinen vekara motkotti, kuinka äiti aina periaatteesta syöttää täyteen ”oikeaa ruokaa”, ennen kuin pääsee kaverisynttäreille. Että jos siellä ahmitte, luulevat vielä, että nälässä pidetään.

Periaatteessa hyvä periaate, mutta asioilla on puolensa. Monet herkut jäävät nauttimatta, kun maha on täynnä makkarasoppaa. Mitä jos lapsia pidetäänkin nirsoina, kun eivät juhlapöydän antimet kelpaa?

Koulussa periaatteilla on pitkät periaatteelliset perinteet. Opettajana niiden järjettömyydelle on välillä aika sokea. Kuten esimerkiksi.

Pienen askartelijan tähdestä tulee ryttykasa, mutta uutta paperia ei tipu, yhden kultapaperipalan pitää riittää.

Vaan eikö uudelleen yrittäminen ole hieno mahdollisuus oppia, vielä lapsen vapaaehtoisesti pyytämä? Motivaatiota olisi. Ei aikuistenkaan työn jälkeä jätetä heikoksi, jos halua parempaan on

Tuhlaaminen on toki eri asia: kaiken materiaalin taloudellinen käyttö on kannatettava periaate.

Entä miltä vuosituhannelta periytyy periaate ”ei saa katsoa toisilta mallia”? Niinköhän olisivat aikoinaan Nokian innovaatiot sillä periaatteella edenneet.

Mallista oppiminen on ihmislapselle luontaista. Olipa kyse kuvataiteesta, tarinan kirjoittamisesta tai ongelmaratkaisusta, periaate pitäytymisestä vain omassa työssä ei edistä oppimista eikä yhteistyötaitoja. Kun ideoita jaetaan, on hyvä oppia myös reilusti jakamaan kiitosta ja kertomaan avoimesti, keneltä idean poimi ja miten sitä muokkasi eteenpäin.

Osa periaatteista pysyy, osan elämänkokemus muuttaa. Olkoon uuden vuoden lupaus tässä: opettelen tunnistamaan periaatteitani ja pohtimaan niitä, kriittisesti.

Tammikuu 2013