RSS Feed

Unissa mummu on aina nuorekas

0

huhtikuu 11, 2019 by kirsipeh

Keskustelin yöllä mummuni kanssa puolukkakiisselistä. Hän pruukasi aina kiehuttaa sitä liian pitkään, mutta aivan tarkoituksella. Siilatusta sileästä kiisselistä tuli venyvää ”kumia”, eikä sitä millään meinannut saada kupposesta suuhun asti, vaan se pomppasi hauskasti lusikasta pois. Mutta juuri se oli kermalorauksella höystetyssä mummun kiisselissä parasta.

Öinen keskustelu eteni lopulta oudoille poluille ja päätyi ryijyyn, joka oli hänen kammarinsa seinällä. Outous ei ole ihme, sillä mummu kuoli jo viime vuosituhannen puolella. Silti hän vierailee yhä ajoittain unimaailmassani.

On merkillistä, miten jotkut elämän varrella kohdatut ihmiset tulevat uniin, kun taas toiset eivät koskaan. Mitään tarkkaa säännönmukaisuutta ei unihenkilöiksi valikoitumisella tunnu olevan. Kaikkein läheisimmät ovat läsnä myös unirooleissa, mutta muiden suhteen on mahdotonta selittää, miksi joku on, toinen ei.

Hyvin harvat uudet tuttavuudet piipahtavat unimaailmaan heti, kun heidät on tavannut. Monet eivät ilmaannu sinne milloinkaan, vaikka heidät kohtaisi valve-elämässä päivittäin. Mutta sitten on heitä, jotka pysyvät yöunissa omien päivien loppuun saakka. Päästäkseen osaksi yöllistä mielikuvittelua, on ensin juurruttava uneksijan mieleen.

Uneksin odotusaikoina vauvasta tai sen syntymisestä etukäteen, mutta kun lapset syntyivät, he eivät itse asiassa heti päässeet omina itsenään unikuviin. Kesti jonkun aikaa, ennen kuin mieli otti kunkin uuden ihmisen vuorollaan vastaan ja liitti osaksi mielenmaailmaa.

Sama juttu uuden kodin kanssa, se ei suinkaan heti ilmesty öisten tarinoiden tapahtumaympäristöksi. Vaatii aikansa, että paikka on tarpeeksi tuttu ja kunnolla mielikuvitettu, tullut hyväksytyksi osaksi omaa maailmaa. Prosessia ei voi yhtään jouduttaa eikä hallita, vaan se tapahtuu, kun on tapahtuakseen. Sen sijaan lapsuuden kodit, pihat ja rannat, niiden tunnelmat ja valot voi uniseikkailuissa yhä aistia tarkasti koska vain.

Mummun tapaaminen unessa on aina leppoisaa. Unimummu on kypsässä iässä, mutta yhä pirteässä kunnossa, eikä iän tuomista vaivoista ole tietoakaan. Enhän tietysti koskaan tosielämässä tavannut häntä nuorempana.

Kun edesmenneet ihmiset jatkavat edelleen mukana unissa, he ovat uneksijalle omalla tavallaan elossa ja läsnä. Keitän edellissyksyn pakkaspuolukoista kiisseliä ja harkitsen sen keittämistä liian kauan, ihan tarkoituksella. Muistelen mummuani ja mietin, olenko vielä tulevaisuudessa mukana jonkun unissa. Silloinkin, kun valveaikani on täällä päättynyt.

(Koti ja maaseutu huhtikuusssa 2019)


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: