Voiko keskeneräisistä kirjoitustöistä puhua? Kertoa kenellekään? Vai onko parempi pitää omana tietonaan?

Valmiita leivoksia.

Juu ja ei.

Tekeillä olevista lehtijutuista kannattaa puhella, ellei halua nimenomaan pantata mahtavaa skuuppia. Sitä sattuu harvoin. Mutta hyvinkin voi käydä niin, että työstettävään juttuun saattaa ilmaantua lisätietoja ja uusia näkökulmia, kun se puheissa on.

Tulevien kolumnien sisältö ei varsinaisesti ole salaisuus, mutta mieluummin niitä pyörittelee itsekseen julkaisupäivään saakka. Hyvä kolumni on usein yllättävä, siksi sitä ei kannata kuluttaa puhki puhumalla etukäteen. Sitäpaitsi ilmiöitä pohdiskellessa oma käsitys ja mielipide voi muuttua, joten ennenaikaiset julkilausumansa voisi joutua myöhemmin kumoamaan.

Kirjasarjan kirjoittajana voi suhteellisen rauhallisin mielin kertoa seuraavasta osasta, sikäli kun sen sisällöstä on jo jonkinlainen käsitys. Useimmiten on. Jos ei muuta, niin ilmestymisaikataulu ja työnimi pitää olla mielessä ihan jo omaa työskentelyaikatauluakin ajatellen. Tosiasiassa sarjakirjojenkin kustannussopimukset tehdään kirja kerrallaan, vasta käsikirjoituksen hyväksymisen jälkeen. Mitään automaatiota ei ole, vaikka tietysti kustantaja pyrkii saamaan sarjoista ehjät kokonaisuudet, joilla on alku ja loppu.

Siinä se ydin: sellaisesta on luontevaa kertoa, jonka julkaisu on varmaa tai ainakin kohtuullisen varmaa. Mutta kirja, jolla ei ole vielä kustantajaa, joka on vain kirjailijan ajatus, tekstiä ja tavoite, siitä puhuminen onkin toinen juttu.

Entä jos tekstiä ei koskaan hyväksytä julkaistavaksi, vaikka olen sitä epähuomiossa hehkuttanut muuallakin kuin lähipiirissä? Mitä jos se on ihan floppi, kaamea tekele, jota kukaan ei huoli? Maakuntasarjan kirjailijan suuruudenhullu haave? Miten selität kahden kolmen vuoden hukkaan menneen työn muille, kun et sitä itsellesikään osaa selittää?

Niinkin voi käydä, että se keskeneräinen jää keskeneräiseksi. Se ei koskaan valmistu valmiiksi tai muuttuu muuksi kuin miksi sen alun perin piti tulla.

Häpeä ja huonoutta kärsii mieluummin itsekseen kuin julkisesti. Siksi keskeneräisistä teoksista puhuminen on monille kirjailijoille arka paikka, jopa taikauskoisesti välteltävä asia. Että jos menet siitä ennen aikojaan huutelemaan, niin ei se toteudu koskaan.

Olen vastannut kyselijöille viimeiset pari kolme vuotta kirjoittavani nuortenkirjasarjan seuraavaa osaa (totta) ja kirjoittamisen opiskeluun liittyviä tekstejä (totta). Sitä en ole uskaltanut ääneen sanoa, että työpöydällä on myös rikosromaanin käsikirjoitus (totta).

Nyt kerron: olen kirjoittanut rikosromaania. Se julkaistaan syksyllä 2015 Myllylahti-kustantamon Murhamylly-sarjassa.

Rohkenen sen sanoa, kun se ei ole enää pelkkää innostuneen naputtelijan haihattelua. Mutta muista keskeneräisistä älkää kysykö…