RSS Feed

Voittolaukaus kansissa!

0

2 heinäkuun, 2015 by kirsipeh

Puutarhakukkia, kahvia, köyhiä ritareita jäätelöllä ja hillolla - ja Voittolaukaus.

Puutarhakukkia, kahvia, köyhiä ritareita jäätelöllä ja hillolla – ja Voittolaukaus.

Siinä se on, painotuoreena, melkein lämpimänä! Nuortenkirjasarjan viimeinen osa Voittolaukaus on tullut painosta, ilmestynyt, jipii!

Postipoika kiikutti tekijänkappaleet kotiovelle asti, sen kunniaksi nautittiin asiaankuuluvat kahvit köyhien ritareiden kera, nams.

Olo on hiukan omituinen, kun seitsämän vuoden puserrus on nyt kokonaan kansissa, ensimmäisestä Aloituskiekosta viimeiseen Voittolaukaukseen. Mahtavaa, että sain toteuttaa Karistolle alkuperäisen suunnitelman viidestä osasta – se ei ole nykyään ollenkaan selvää, kun sopimukset tehdään kirja kerrallaan, ellei tietysti kyse ole kirjamyynnin supertähdistä.

Ensimmäistä osaa kirjoittaessa kuvittelin viimeisen kirjan tapahtumat ja henkilöt erilaisiksi kuin mihin ne lopulta päätyivät. En osannut arvata, kuinka kirjojen henkilöt kehittyivät, mitä ehtikään tapahtua, kuka keneenkin ihastui ja kuka poistui jo aiemmissa osissa.

Viiden kirjan pino, koko sarja.

Viiden kirjan pino, koko sarja.

Hilla, Noora ja kumppanit jatkavat elämäänsä ilman kirjailijan tarkkailevaa katsetta. Olen varma, että he selviävät mainiosti eteenpäin, yhdessä ja erikseen.

Kiitos Hilla ja Noora, oli ilo päästä mukaan kokemaan kanssanne pari huikeaa vuotta nuoruutta!


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: