Vielä pääsen kevätaurinkoon – entä kun en itse pysty sinne hiihtelemään?

Hoitotahto on tuttu sana. Se kertoo, millaista lääketieteellistä hoitoa toivoo itselleen, kun ei kuoleman lähestyessä pysty sitä enää kertomaan.

Hoivatahto sen sijaan on eri juttu. Se kertoo, millaista hoivaa toivoo itselleen, kun edessä on elämää, mutta tahtoaan ei pysty kertomaan.

Vaikka vanhuusikään olisi vielä aikaa, elämä voi yllättää nopealla passituksella kokonaan toisten hoivattavaksi. Liikenne, aivojen verisuonten seinämät, monenlaiset tapaturmat – mahdollisuuksia oman päätäntäkyvyn ja –vallan menettämiseksi on lukemattomasti.

Kaiken varalta, pitäisikö kuitenkin kirjata toiveensa muistiin?

Hoivatahto ei voi olla mikään rokkibändin takahuone-raideri, joka sisältää tavanomaisen vissyn lisäksi kaikki mahdottomat tarjoomukset. Ellei sitten pankkitilillä ole reilusti pätäkkää kaiken kustantamiseen.

Todennäköisesti läheskään kaikki toiveet eivät voi toteutua. Mutta toteutumatta jäävätkin hoivatoiveet voivat antaa hoitajille käsityksen siitä, millainen ihminen heillä on huolenpidossaan.

Yksi haluaa kuunnella sunnuntaiaamuisin radiosta jumalanpalvelusta, toinen Jake Nymanin musaohjelmaa, kolmas molempia, tallennettuna. Jollekulle herääminen aamuseitsämältä on tuskaa, mutta naapurihuoneessa pyöritään aamuneljästä asti ylösnostamista odottamassa. Osa haluaa kahviin makeutusta, osa valkaisua, osa molempia, osa ei kumpaakaan. Emme ole samasta muotista toimintakykyisinä, emme hoivattavinakaan.

Nykyisten viisikymppisten hoivamietteet ovat epäilemättä erilaisia kuin isovanhempiemme.

Saako salmiakkia nautiskella verenpaineesta riippumatta? Saako Eppu Normaalia tai Iron Maidenia huudattaa kun huvittaa? Pääseekö rokkikonserttiin tai teatteriin? Entä elokuviin, onko pop cornia ja irtsareita?

Olisi pelottavaa aivan yhtäkkisesti luopua omista arkirutiineista, nyt heti. Saisinko enää koskaan aamupalakuppiini luonnonjogurttia ja viinimarjoja? Saisinko asua edelleen kimpassa puolison kanssa? Saisinko toisinaan punkkua hyvän aterian kera? Pääsisinkö veneellä kesävesille, saisinko uida järvessä? Saisinko tuntea pakkasilman nipistelyn poskilla?

Muiden hoivattavana voi joutua alistumaan ottamaan vastaan sen, minkä muut katsovat parhaimmaksi. Vaihtoehtona on kertoa hyvissä ajoin, mitkä pienetkin asiat tekisivät arjessa onnelliseksi.

Hoivatahtoa muotoillessa perheen ja lasten reaktioita on turha säikkyä. Jos tositilanne eteen tulee, heidän on paljon helpompaa ja vähemmän pelottavaa suunnitella omaisen hoitoa, kun häneltä on vielä älyissä ollessaan saanut edes jonkinlaisia suuntaviivoja.

Sillä jos ei toiveita esitä, kuinka niistä mikään voisi toteutua, muuten kuin vahingossa.

Mitä kertoisit arkitoiveistasi nyt, jos huomenna et enää voisi?

(Savon Sanomat maaliskuu 2015)