Valitan
08 syyskuun, 2012 by kirsipeh
Vuosi sitten syksyllä perheen lukiolaiset muuttivat Kuopioon opiskelija-asuntoon. Opiskelu harvojen linja-autovuorojen varassa oli osoittautunut mahdottomaksi.
Tytöt hakivat Kelalta opintotukea, siis opintorahaa ja asumislisää. Tukipäätökset tulivat, mutta odotettua pienempinä. Hoksasimme, että molemmissa oli sama virhe.
Muutaman pitkän puhelun aikana selvisi, ettei se ollutkaan virhe. Meillä oli aivan eri käsitys juuri uudistetun lakipykälän merkityksestä kuin Kelalla. Siispä valittamaan ja oikaisua pyytämään.
Porukalla tulkittiin Kela-kieltä ja laadittiin valitus, joka osoitettiin Opintotuen muutoksenhakulautakunnalle.
Marraskuussa Kela ilmoitti mahdollisuudesta laatia vastine heidän opintotuen muutoksenhakulautakunnalle antamaansa lausuntoon. Taas tulkittiin, laadittiin ja lähetettiin.
Kevättalvella kyselimme valituksen perään. Ilmeni, että lautakunnan käsittelyaika on noin seitsämän kuukautta.
Vanhempi lukiolainen tuli keväällä täysi-ikäiseksi. Kiva juttu, mutta enää äiti ei voinut noin vain hoitaa hänen asiaansa.
Lukiolaisemme pääsivät kesälomalle. Vihdoin heinäkuun alussa he saivat kirjeet opintotuen jne lautakunnasta. Se asettui tulkintamme puolelle, kumosi Kelan päätöksen ja palautti asian Kelalle uudelleen käsiteltäväksi. Jipii!
Alettiin odotella uutta opintotukipäätöstä. Johan esikoinen on abiturientti, hyvä olisi saada tokaluokan tukipäätös valmiiksi.
Ei kuulunut, mutta arvelimme loppukesän Kelassa kiireiseksi. Elokuun lopulla posti toi ilmoitukset vakuutusoikeudesta saapuneista lähetyksistä. Kela ei ollutkaan tyytynyt päätöksensä kumoamiseen, vaan oli vienyt asian vakuutusoikeuteen.
Halutessamme meillä on tilaisuus tutustua valitusasiakirjoihin vakuutusoikeudessa Helsingissä tai Kuopion käräjäoikeudessa. Vakuutusoikeus varaa meille myös tilaisuuden kirjallisen selityksen antamiseen.
Vakuutusoikeuden keskimääräinen käsittelyaika on 11 kuukautta. Esikoinen ehtinee ylioppilaaksi ennen sen päätöstä.
Vaikka opintotuki oli odotettua pienempi, eivät nuoremme toki nälkää kärsineet. Isän ja äidin kukkaroa piti vain rouhaista pohjia myöten.
Olennaista ei ole se, mitä seikkaa valitus koski, eikä se, miten lopulta käy. Tämä kaikki on alustusta muutamalle huomiolle.
On hienoa, että viranomaispäätöksiin voi vaatia oikaisua, ja vielä sitä koskevan päätöksenkin oikaisua, maksutta.
Oikaisun pyytäminen ei ole ahneutta. Siitä voi olla apua monelle muullekin samanlaisessa tilanteessa.
Mutta miten pystyy yksin selvittämään asiaansa, jos elämäntilanne on vaikea ja tuella kiire? Entä jos Kela-kieli on silkkaa hepreaa?
Lakia ei ole laadittu riittävän huolellisesti, jos alan asiantuntijat ja juristitkin ovat erimielisiä sen tulkinnasta.
Oli kyse mistä tahansa Kelan lukuisista tukimuodoista, lähes kahden vuoden odotusaika on kohtuuton tuen suuruuden määrittelyssä.
Syyskuu 2012
Category Perhe-elämää | Tags: aika, apu, elämä, kevät, koti, koulu, luottamus, nuoret, perhe, raha, syksy
Vastaa