Ajoittain kukkahattutäteily saa vallan. Nuorisosta on toki ollut huoli maailman sivu, aiheetkin melko samanmoiset. Mutta kun silti huolestuttaa.

Nuoriso ei tee tarpeeksi töitä. Siis kotitöitä ja ansaintatöitä, tosin jälkimmäisiä ei ole paljoa saatavillakaan. Työn tekemisen tatsia ei synny, mutta aikuisena vastenmielisetkin perushommat on vaan hoidettava. Ilman työhön tarttumisen rutiinia ollaan ongelmissa.

Toisaalta vaivaa joutilaisuuden puute. Aina on joku kone auki, ei ole aivoille vapaata tilaa, varaamatonta valppautta.

Automatkoille hankitaan jo vaippaikäiselle keinotekoista viihdykettä. Aivan kuin tarkoituksella yritettäisiin estää omaa ajattelua ja sen kehittymistä. Viihteellä, metelillä ja välkkyvillä kuvilla täytetään mieluummin tyhjä tila, jota olisi hyvä tottua täyttämään itse, valmiiksi pureskellun sahanpurun sijaan.

Liikkumattomuus. Osa lapsista suorastaan kiitää harrastuksesta toiseen, osalle kilometrin kävelymatka on kohtuuttomaksi koettu ponnistus. Arkista liikkumista omin jaloin ei edes ymmärretä tarpeelliseksi terveyttä ylläpitäväksi liikunnaksi. Pitäisi olla vermeet, vehkeet ja pääsymaksu, sitten kai kelpaisi.

Nuorisolle pitäisi löytää lisää sekä malttia että valmiutta vaivannäköön. Aina nuoruuteen on kuulunut heti mulle kaikki tänne nyt, mutta nykyisellä tiedonvälityksen vauhdilla tahtotilat vaihtuvat entistäkin nopeammin.

Asioiden eteen pitäisi nähdä vaivaa jo siksi, että tavoitteen saavuttaminen todella tuntuu joltakin. Harmillisen usein törmää asenteeseen, että on suorastaan epäreilua, jos ei saa haluamaansa heti. Pettymys ja odottaminen ovat kestämättömiä olotiloja.

Kaikesta pitäisi palkita tai maksaa. Jotta pikkukoululainen suostuu tukanleikkuuseen, on maksettava sata euroa. Jotta nuori opiskelee omaa elämäänsä varten, on vanhempien pulitettava koenumeroista kymppi jos toinenkin.

Mutta ei maailma toimi niin – kuka heille aikuisina maksaa? Sisäistä motivaatiota ja itsekuria ei synny hinnoittelemalla elämässä tärkeät asiat.

Porno ulottuvilla, viinaa tarjolla, huumeet lähistöllä, väkivaltaa joka tuutissa. Ihmissuhdetaidot saippuasarjoista, karkinsyönti tolkutonta, rahan arvosta ei mitään käsitystä ja paljon muuta, josta kukkahattutäti ei edes ymmärrä olla huolissaan.

Mutta hetkonen, eivätkö nämä huolet ole pikemminkin vanhemmista lähtöisin? Kuka ei teetä kotitöitä, mutta syöttää pakkoviihdettä, ei kannusta liikkumaan, ei edellytä malttia ja vaivannäköä, maksaa tottelemisesta, ei aseta rajoja elämiselle?

Kukkahattutädin huolestuneena osoittavan sormen suunta kääntyy.

Ja silti, usein saa iloisesti yllättyä, kuinka fiksua, reilua ja empaattista porukkaa nuoret ihmiset ovat.

Jospa kukkahattutädin huolet ovat ylimitoitettuja. Niin sen täytyy olla, joohan?

Helmikuu 2014