Yksi tyttäristä ryhtyi viime vuonna etsimään kumppaninsa kanssa yhteistä asuntoa. Ei Suomessa vaan Alankomaissa keskikokoisessa yliopistokaupungissa, kuin sikäläinen Kuopio. Täältä käsin oletettiin, että muutto olisi parin kuukauden sisään. Mutta eipä se niin vaan käy maassa, jossa pinta-ala on niukka, asutusta ahtaasti ja uusia tulijoita jatkuvasti.

Alankomaissa vuokranantajat eivät ilmoittele vapaista asunnoista, vaan asuntovälittäjät. Päästäkseen selaamaan tarjontaa ja ottamaan firmoihin yhteyttä, asunnonetsijä maksaa kuukausittain tunnuksista sivustoille ja luo profiilin, jokaiselle erikseen. Vuokra-asuntoja on tarjolla niukasti, ja vain maksamalla saa ilmoituksia vapaista.

Vuokra-asuntojen näytöt ovat siis käytännössä maksullisia. Niihin voi kulua satoja euroja ilman mitään takeita asunnosta. Yhteen asuntoon saattaa tunnissa tulla satoja hakemuksia ja jos ei heti ilmoittaudu, myöhästyy. Jotkut firmat jopa arpovat näyttöön pääsijät. Suomessa asuntoa usein esitellään kiinnostuneille erikseen, Alankomaissa näytössä voi olla kymmeniä hakijoita. Näytön jälkeen hakija ilmoittaa halukkuudestaan välitysfirmalle ja alkaa varsinainen työmaa, vuokraushakemus.

Hakemukseen vaaditaan pariskunnalta molempien ammatit, usean kuukauden palkkakuitit, arvio tulevista tuloista, pankkitilin saldo, työnantajien todistukset voimassa olevista työsuhteista sekä tietysti selvitys nykyisestä asumisesta, joskus valokuvien kera. Usein pyydetään suosituskirje aiemmalta vuokranantajalta sekä – uskokaa pois – vuokralaisen motivaatiokirje ja valokuva, tietysti. Suomalaisnuorelle tarvittava itsekehu ja vakuuttelu tuntuu oudolta, mutta suppea ja asiallinen kirje luetaan epäluotettavaksi. Toisinaan hakemuksessa on tyhjä kohta vuokran suuruuden kohdalla. Siis kerro, paljonko olisit valmis maksamaan. Lisäksi jotkut vuokrafirmat perivät laittomia maksuja esimerkiksi vuokrasopimusten kirjoittamisesta, mutta kun asuntopula on kova, ihmiset maksavat ja vaikenevat.

Riittävään tulotasoon tarvitaan usein molempien kokoaikatyö. Koska opiskelijoilla näin ei ole, vuokralle vaaditaan takaaja, käytännössä oma vanhempi. Ja asiakirjapinkka paksunee. On selvitettävä vanhemman ammatti, saldo, palkkakuitit ja todistus voimassa olevasta työsuhteesta.

Suomessa asuntoja vuokrataan mieluusti opiskelijoille, asumistuki ja opintolaina varmistavat vuokranmaksua. Tyttären mutu-tuntuman mukaan Alankomaissa ei.

Opiskelijat asuvat kimppataloissa, joista vuokraavat huoneen. Vuokrataso on meitä korkeampi, asuntojen taso heikompi ja etenkin opiskelijoiden talot voivat olla melko huonokuntoisia. Suomessa opiskelijan asunto on koti, Alankomaissa kämppä.

Ehkä tämä kertoo Suomesta jotain, mitä on vaikea tajuta sisältä päin. Asuntotilanne on suht hyvä, joten täällä saa ja voi itsenäistyä. Meillä aikuinen on oikeasti aikuinen, ei kiinni vanhemmissaan. Myös asuntoa vuokratessa kukin seisoo omilla jaloillaan, vanhempien asioista ei kysellä. Toki takaajan asialliset tiedot selvitetään.

Miten jälkikasvun asuntosaaga päättyi? Pojan kimppatalossa naapurihuoneen kämppis ilmoitti yllättäen muuttavansa pois. Heti yhteys vuokranantajaan, muiden asukkaiden suostumus ja nopea sopimus ennen kuin huone ehti välittäjälle. Tämä on kuulemma tavallisin tapa saada vuokra-asunto Alankomaissa. Suhteilla, sattuman oikusta tai onnella.