Ketjukaverit-kirjan luvussa 11 Kiekkosusien C-junnupojille selviää välitunnilla, kuinka C-tytöt ovat ehdottaneet, että poikienkin pitää osallistua makkaranmyyntiin liigajoukkueen jäähallilla. Miten se sopii tulevien kiekkotähtien suunnitelmiin..?

x x x 

– Ootteks te menny ehottamaan meiän valmentajalle, et meiän pitää mennä myymään jotain nakkeja? Karppinen kysyi järkyttyneenä.

Tytöt nyökkäilivät ja odottivat jatkokommentteja. Vianta ei näköjään ollut vielä ehtinyt puhua asiasta jätkille mitään. Uutinen oli tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, pilvisenä marraskuun päivänä kesken välkällä notkumisen.

– Ei saatana, Niilo pudisteli päätään. – Mä mitään nakkeja rupee myymään. Enkä keitteleen kahvia.

– Miks ei? Siru kysyi haastavasti. – Ei se niin vaikeeta oo, ei ees sun älykkyysosamäärällä.

– Ei se kuule osaamisesta oo kiinni, Niilo nosti leukaansa. – Mut mä en oo mikään keittiöapulainen.

– Jaa että me sitte ollaan vai? Katja heitti. – Että ämmät nakkikitskalle ja jätkät eikun pelaa vaan?

Niilo katsoi Karppista ja haki tukea. Karppinen taisi tajuta, että nyt oltiin liukumassa huteralle maaperälle ja naksutteli rystysiään.

– Lopeta toi paukuttelu! Siru ärähti. – Ällöttävää.

Karppinen naksautti vielä pari niveltä mielenosoituksellisesti, mutta lopetti sitten. Hilla ei tiennyt, loppuivatko paukuteltavat vai eikö Karppinen uskaltanut uhmata Sirun puhekonetta.

Osa jätkistä oli innostunut pompottamaan kaikki välkät footbagia. Syy oli liikkaope Selkiön, joka oli esitellyt lajin, kun kaatosade oli pakottanut ulkoliikuntatunnilta sisälle saliin. Innostus levisi kulovalkean tavoin, nyt jo osa seiskostakin oli hommannut omat pikku footbagit.

Birger oli näköjään myös footbagin pauloissa, Hilla huomasi. Homma näytti omituiselta, kun kauempaa pieniä palloja ei edes kunnolla erottanut. Aivan kuin tyypit olisivat potkineet ilmaa ja pompottaneet mielikuvituspalloja.

Kikkailijoiden ympärillä notkui tyttöporukoita, jotka ihailivat poikia enemmän tai vähemmän huomaamattomasti. Hillan sormenpäät kylmenivät, kun hän huomasi porukassa Ella-Marin. Ella-Mari hymyili ja kommentoi jotain Birgerille, Birger ja muut nauroivat. Siinäkö oli vessanseinän E? Kiekkosusien tyttöjen C-junnujoukkueen vasen luottopakki. Eikä hän ollut koskaan huomannut mitään. Sitä paitsi Birger ja Ella-Mari olivat samalla luokalla, ysideellä. Yhdessä kaiket päivät, samoissa luokissa, samoilla tunneilla. Hilla ei kestänyt katsella footbageilyä yhtään enempää.

Raipe, Niko ja Dima eivät olleet vielä avanneet suutaan, vaan seurasivat tyttöjen, Karppisen ja Niilon sananvaihtoa hämmentyneinä. Dima näytti tointuvan seuraavana.

– Että liigamatseissa? Hallilla?

– Maksetaaks siitä mitä? Niko heräsi.

– Ei sulle, mut joukkueelle kyllä, Hilla selitti. – Ettei oo niin isot kuukausimaksut.

– Faija kyllä maksaa mieluummin rahana kun että päästää mut minkään ketsupin ja sinapin kans heilumaan, Dima sanoi epäilevästi.

Hilla tajusi äkkiä, että niin varmaan todella oli. Ainakin Diman, mutta luultavasti monen muunkin vanhemmat näkivät mieluummin kultamussukkansa tositoimissa kiekkoilijana kuin makkaranmyyjänä.

– Vähän nöyryyttä pliis, Siru sanoi ja vei melkein sanat Hillan suusta.

– Ei meilkään niin köyhää oo, et tarviis lähtee kahvitsuppariks, Niilo tuki Dimaa.

– Kaikki ei oo kuule syntyneet kultalusikka persuuksissa! Siru hermostui. – Vähän vois nähä vaivaa itekkin, eikä vaan odottaa, että pappa betalar!

– Sen kun myyt makkaroitas, Niilo kuittasi. – Mullon parempaakin tekemistä, esimerkiks vaikka treenaamista, mutta teilhän sen ei oo niin väliä.

Syntyi äkillinen jäätävä hiljaisuus. Niilo yritti työntää leukaansa särmänä ylöspäin, mutta Siru veti jo henkeä. Kohta tulisi tekstiä, paljon ja rumaa.

Äkkiä Raipe nosti kätensä pystyyn kuin kiltisti viittaava koulupoika.

– Kyl mä voin ainakin, Raipe sanoi.

Jätkien päät kääntyivät. – Häh?

– Että kyllä mä voin ainakin. Ei siin mitään.

Jätkät tuijottivat Raipea järkyttyneinä, tytöt ällikällä lyötyinä.

– Mun mummolla ja ukilla on grilli Tampereella, oon mä siel ollu monena kesänä.

– Ai grillillä töissä? Karppinen varmisti vielä, aivan kuin ei olisi kuullut oikein.

– Tuplajuusto, atomi, lihis, ranskalaiset, kyl mä osaan, Raipe virnisti ja kohautti olkiaan. – Ei se oo vaikeeta.

– Onko siellä mustaa makkaraa kans? Katja tointui kysymään. – Tampereella? Mummos grillissä?

– No arvaa, Raipe hymyili. – Ja mä viel tykkään siitä.

Raipen ilmoitus aiheutti hämmennystä kiekkosankareiden joukoissa. Oli paha mennä lyttäämään koko myyntikojuideaa, kun Kiekkosusien C-junnujoukkueen kapteeni ja suuri tulevaisuuden tähti asettui makkaranmyyjien puolelle. Hilla miltei näki, kuinka rattaat pyörähtelivät Niilon ja Karppisen aivoissa, kun raukkaparkaset miettivät, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Välituntikello pelasti pojat, mutta oli selvää, että vain väliaikaisesti. Asiaan palattaisiin vielä.