Samu pysähtyi pihalle vaalean rivitalon eteen. Kirkas pakkasilma oli raikas kuin mäntymetsä.

Rivin toisen asunnon ovessa roikkui sydämenmuotoinen havukranssi, pieni punapukuinen tonttupariskunta istui sen alareunassa. Pihat olivat huolellisesti kolattuja, lumipenkat melkein viivasuoria. Tämä oli hyvä talo, hyvällä paikalla.

Samu asteli ovelle, otti työrepun selästään ja laski sen jalkoihinsa, kuulosteli hetken. Vain liikenteen kohinaa, muuten aivan kuin tavallisen arki-iltapäivän hiljaisuutta. Monet olivat vielä töissä, kotona olijat hissukseen. Jos jouluja valmisteltiin, ei se ulos asti kantautunut.

Hän kaivoi kännykän povarista ja tarkisti kellonajan, se oli juuri kohdallaan. Hän näpytteli lyhyen viestin valmiiksi ja otti repun vetoketjutaskusta avainnipun. Avain liukui äänettömästi reikäänsä.

Samu tuijotti kännykän näyttöä, odotti, että kello tuli tasan ennen kuin hipaisi viestin matkaan.

Menen sisälle nyt.

Hän veti ulko-oven kiinni perässään ja piti lukonkieltä paikoillaan peukalolla, esti sitä raksahtamasta. Hän oli varma, ettei asunnossa ollut ketään, mutta jähmettyi hetkeksi, kaiken varalta. Ei kuulunut elämän ääniä, ei kolinaa, ei kahahtelua. Kuulosti tyhjältä.

Samu livautti lenkkitossut jaloista eteisen matolle ja antoi avaran huoneiston tuoksujen imeytyä sisäänsä hetken ajan. Paistettua eilistä currykanaa lounaaksi, luultavasti. Aavistus kahvia, totta kai. Häiritsevän kirpeä pesuaineen kitku, luultavasti halpaa sinistä vessanpesuainetta. Vaatteita, kenkiä, lenkkivaatteita, kaikilla omat arominsa, jotka sulautuivat asunnon ominaishajuksi.

Aikaa oli rajallisesti. Hän kertasi etenemisjärjestyksen. Aiempien kokemusten perusteella kannatti aloittaa keittiöstä. Siellä oli piiloja, kaappeja, hyllyjä, laatikoita, purnukoita, kaikenlaista sälää.

Makuuhuoneen ovi jäi eteiskäytävässä vasemmalle, hän ohitti sen ja käveli suoraan keittiöön. Kahvin tuoksu voimistui. Keittimen lasikannuun oli jätetty tilkka mustaa kahvia. Suodatinpesän kansi oli raollaan ja käytetty suodatin poroineen paikoillaan. Tsot tsot, ei pitäisi koskaan jättää niin.

Samu availi kaapinovia järjestelmällisesti ylhäältä alas, vasemmalta oikealle. Ison avoimen pystykaapin edessä hän nuuhkaisi kevyesti, etsi tuoksua, josta ei voinut erehtyä, ei ainakaan hän.

Hän siirteli varovasti salaattikulhoja ja jauhopakkauksia, laski ne takaisin täsmälleen omille paikoilleen. Ei ollut mitään syytä jättää jälkiä etsinnästä. Jääkaapissa oli vain sinne kuuluvaa tavanomaista tavaraa, ei onneksi mitään pilaantunutta. Pakastin oli nopeasti plärätty, ei yllätyksiä.

Keittiön allaskaapissa haiskahti eltaantuneelle. Roskapussi oli melko täynnä, pari tyhjää hedelmäsäilyketölkkiä keikkui päällimmäisenä. Samu ei antanut lemahdusten hämätä. Hän veti roskavaunun ulos, työnsä päänsä kaappiin, nuuhki ja tarkasti huolellisesti jokaisen nurkan. Ei mitään. Vain teräsvillaa patojen pesuun, rulla puhtaita pölyrättejä ja sekalainen valikoima pesuainepurkkeja.

Samu vilkaisi vielä ympärilleen. Hän äkkäsi ruokapöytää peittävän punavalkoisen, pitkähelmaisen joululiinan ja kurkisti pöydän alle. Ei mitään, tietenkään, olisikin ollut outo piilo.

Samu siirtyi olohuoneeseen ja tarkisti ajankulun kännystä. Keittiössä oli mennyt alle minuutti, mutta se oli liikaa. Piti toimia nopeammin.

Olohuoneen toinen seinä oli kokonaan yhtä suurta kirjahyllyä, joka jatkui hyllytasoina oven päälle. Hyvä idea, imi valtavasti kirjoja ja muuta tähdellistä tavaraa. Aika haastava piilopaikkana, mutta ei mahdoton.

Elokuvissa osa kirjoista saattoi olla pelkkiä kansia, hämäyksen vuoksi.  Hän ei uskonut, että hyllyille olisi ilmestynyt valekirjoja, mutta veti silti sormellaan kaikki selkämykset läpi. Tasainen raplatus, ei poikkeavia ääniä.

Sohva aukesi toisesta päästä ylös kuin ufon ovi, mutta vuodevaatelokerossa oli vain hieman ummehtuneita vuodevaatteita ja muutama villakoira.

Sohvapöydän alla oli tilaa, tyhjää.

Litteä telkkari oli kiinni seinässä, sen taakse ei tarvinnut edes kurkistaa, mutta vanhanaikainen stereokaappi näytti lupaavalta. Retrolevysoitin ja pitkä pino älppäreitä, alimmassa lokerossa kasariajan C-kasetteja. Ei muuta, ei mitään sinne kuulumatonta.

Erillinen wc oli varmaan kokonaan holvattu vessanpesuaineella. Periaatteessa hyvä harhautus, silti allaskaapista tai kauneuskomerosta ei löytynyt mitään. Kello kävi.

Ison pesuhuoneen lattia tuntui jalkojen alla lämpimältä, lattialämmitys pelitti ilmeisen hyvin. Mutta miksi ilmassa leijui niin vahvasti parfyymia, tai kainaloaerosolia? Tahallista? Tarkoituksena hämätä etsijää?

Sekunnit kuluivat, aika hupeni. Melkein raivoisalla vauhdilla Samu availi kaapinovia, kolusi ylähyllyjä, työnsi kätensä kaapin alle pimeään rakoon, nosteli likapyykkejä rottinkisesta pyykkikorista, teki pikakonttauksen saunanlauteiden alle. Ei mitään, ei vieläkään.

Hän siirtyi nopeasti makuuhuoneeseen. Jos siellä ei tärppäisi, hän menisi puolijuoksua työhuoneeseen ja vasta viimeisenä eteiseen. Siinä vaiheessa aika voisi olla loppu.

Jännityksen puna kohosi niskasta kaulalle ja poskiin asti. Hän ei halunnut luovuttaa. Olisi noloa epäonnistua nyt.

Hän malttoi silti pysähtyä makuuhuoneen ovella. Parivuode oli pedattu siististi, huone tuuletettu ja koristetyynyt aseteltu somasti keskelle päiväpeittoa. Verhot oli vedetty vain puolittain, huoneessa viivähti uninen hämärä.

Äkkiä Samulle tuli varma tunne, hän oli oikeilla jäljillä. Hän sulki hetkeksi silmänsä. Kyllä. Tuoksu oli vain aavistuksenomainen, mutta se oli. Hän ei suotta alkanut penkoa tyynykasaa tai nostella päiväpeiton reunaa, vaan heittäytyi nenänsä ja vaistonsa vietäväksi.

Ne veivät vaatehuoneen ovelle, ei kai sitä yleensä pidetty päivällä kiinni. Oven takana tuoksu suorastaan humahti sieraimiin.

Samu seisahtui keskelle vaatehuonetta. Iso, melkein kuin amerikkalaisissa saippuasarjoissa. Täynnä, mutta siistissä järjestyksessä. Kenkiä, takkeja, housuja, paitoja, rintsikoita ja sukkia, laatikostoissa, hyllyillä ja vaatetangoilla, hengareihin ripustettuina. Samu laskeutui kyykkyyn ja tajusi heti menneensä väärään suuntaan, aromi himmeni.

Vaatehuoneessa ei ollut porrasjakkaraa, vaan se oli siirretty makuuhuoneeseen parisängyn toiselle puolelle. Samu kävi nappaamassa jakkaran ja kiipesi nopeasti ylös asti. Hän juoksutti katsettaan pitkin ylintä hyllyriviä, joka kiersi katonrajassa koko vaatehuoneen ympäri.

Kenkälaatikot siistissä tiiviissä pinossa, kiinni toisissaan, liian kiinni. Samu kurotti kätensä, napautti yksi kerrallaan pahviset laatikot alemmalle hyllylle, kunnes näki ahtaaseen tilaan niiden taakse.

Hän nappasi kännyn taskustaan ja viestitti mahdollisimman lyhyesti.

Löytyi

Samu tarkisti nopeasti kännykän kellon. Tiukille meni, mutta onnistui.

Viivyttelemättä enempää hän kohotti kännykän ylähyllyn tasolle, varmisti näytöstä, että osui, ja otti kuvan. Hän lähetti sen heti, todisteeksi.

Kun kiirettä ei enää ollut, hän nosteli viimeiset kenkälaatikot sivuun ja tarttui molemmin käsin löytöönsä. Varoi yhtään tärisyttämättä, käveli olohuoneeseen ja laski koko komeuden sohvapöydälle.

Samu tunsi pikkupoikamaista aarteen löytämisen iloa, tarkasteli aarrettaan kunnioittavasti. Kyllä tätä kannatti aina odottaa. Pieni, mutta taidokasta työtä, syötävän suloinen. Kyllä se nainen osasi.

Samu mursi varovasti palan piparkakkutalon katon nurkasta. Ranskanpastillit oli ladottu piparikatolle taidokkaaksi kuvioksi, valkoista sokerikuorrutetta aaltoili sen lomassa ja jatkui reunan yli kuin rivi jääpuikkoja.

Känny kilahti, Kaisa soitti takaisin.

– Alle kaks minuuttia, Samu sanoi, ennen kuin Kaisa ehti sanoa heit. – Ja pelkän tuoksun perusteella. Veto voitettu!

Kaisa kuulosti huvittuneelta, ehkä vähän pettyneeltä, oli syytäkin.

– Se on sit taas sulla kinkunpaiston valvontavuoro, Samu naurahti tyytyväisenä.

Kaisa huokaisi ja harmitteli, että väsy tulisi taatusti, kun töissä oli vieläkin niin älyttömän kiirettä.

– Voin mä sitte valvoo sun kaverina, Samu lupasi ritarillisena. – Laitanksmä saunan valmiiksi päälle?

Kaisa ilahtui ja kiirehti takaisin osastolleen.

Samu nosti jalat sohvan nojalle ja mutusteli sokerikuorrutettua pipariovea. Hänen osaltaan joululoma oli virallisesti avattu. Urakan päälle voisi hyvin ottaa nokoset, ennen kuin alkaisi laittaa saunaa ja ylläri-iltapalaa.

Pitäisikö seuraavana jouluna yrittää vetäistä puoleentoista minuuttiin?