Antti makasi heinikossa ja katseli ohi lipuvia pilviä. Henki kulki vielä kiihkeässä tempossa, lihakset värisivät ponnistuksesta. Nyt jos olisi Hesarin toimittaja sattunut paikalle, olisi repinyt etelän huumoria savolaisista harjoitusmenetelmistä. ”Ruuskanen viskoo heinäseipäitä kohti EM-kisoja” tai sinne päin.

Henki tasaantui, tuntui että oltiin oikealla tiellä. Nuin tiukan satsin jälkeen lihaksia ei vallannut voimattomuus, vaan vielä entistä syvempi voimantunne. Täältä lähtee, nyt ja Zȕrichissä.

Antti katseli pilvenriekaleita. Siinä meni vähän niin kuin Vesely, sutjakka ja sukkela. Tuo möllykkä taas voisi olla Karpov, vähän vanttera, mutta voimallinen. Antti etsi katseellaan pilvistä Pitkämäkeä, mutta ei löytänyt sopivaa. Jaa ellei tuo, jolla on pikkupilvi melkein kainalossa.

Pikkupitkämäen perässä lipui pöyheä pilvenhattara, ihan selvä muffinssihan se. Vesi nousi Antin kielelle, eipä haittaisi puraista kahvin kanssa vähän makeaa. Mutta kun se ravintovalmentaja sitä tervettä ruokaa ja puhdasta, sokerit vähille ja vehnät, ja mitä niitä nyt oli. Tuntui se tehoavan, palautuminen oli selvästi nopeampaa ja vähempihappoista. Niin kuin nyt. Reidet ja hauis pikemminkin värisivät uuden ponnistuksen odotusta kuin edellisen toipumusta.

Suu vettyi, vaikka Antti yritti ajatella muuta: heittoalustaa, sponsorisopimusta ja saunanlämmitystä.

Kevyt tuuli pyyhkäisi niittyä ja hajotti voikukkapallerot ilmassa kieppuviksi hahtuviksi. Yksinäinen hahtuva laskeutui Antin ylähuulelle, siihen viiksentynkien päälle huojumaan.

Antti lipaisi hahtuvan kielellä suuhunsa. Kesän makua, aurinkoa ja hyvällä mielikuvituksella vaniljaa. Hän keräsi varovasti varren päässä huojuvan hahtuvapalleron kouraansa, rutisteli sen pieneksi kasaksi ja vei nenänsä alle. Kypsältä tuoksui, maukkaalta. Antti hamusi pumpulisen kasan huulilla suuhunsa. Siemenet ratisivat hampaissa, pehmeä maku levisi suun joka sopukkaan.

Antti nousi istumaan. Niitty oli vielä valkoisia palleroita täynnä, kohta tuuli hajottaisi ne pitkin Lapinlahtea. Hän hypähti notkeasti ylös ja tarkisti, että verkkareiden taskut olivat tyhjät.

Laajoja kaaria suurilla keihäskourillaan kaapien Antti täytti taskunsa hahtuvilla, jotka heti tiivistyivät taskuissa pehmeäksi massaksi. Mitenkä se Tuula sanoi, että ei hyviin muffinsseihin muuta tartte kuin jauhoa, sokeria, voita ja jottain makua.
Kohta pistettäisiin iltapäiväkahville semmoset kehräkakut, ettei ravintoimmeisellä ollut mitään sanomista.

– – – – –

Tuokio Ruuskas Antin kanssa on kirjoitettu Taija Tuomisen Lyhytproosa ja novellit –opintojaksolla elokuussa 2014. Tekstin pohjana oli kaksi sanalappusta, joista toisessa päähenkilö ”Kulta-Antti” (Antti Ruuskanen) ja toisessa kummallista tai erikoista tekemistä, ”leipoo voikukan hahtuvista kehräkakkuja”. Tarinassa tuli saattaa päähenkilö lopulta tekemään mainittua outoa asiaa.