Kuopus asustaa parhaillaan kaukana Aasiassa. Pärjää siellä mainiosti ilman nyt väliin jäävää joulunviettoa, mutta yhtä jouluherkkua on kuulemma kovasti ikävä. Riisipitoisen ruokakulttuurin keskellä sitä ei saa, saati tunneta. Riisipuuroa nimittäin.

Rakkaimpia ruokamuistoja ovat ne, joihin sisältyy paljon muutakin kuin maku. Monessa perheessä riisipuuro on nimenomaan aattoaamun aamiainen tai lounas, tai vaikka molempia. Perheen pienelle joulunviettäjälle riisryynipuuro on suussa makeanpehmeältä maistuva kokemus noista hetkistä, jolloin kaikki ovat kotona, viimeiset valmistelut menossa ja joulunodotuksen jännitys vahvasti nousussa. Kodissa joulu tuoksuu ja näkyy, ja päivän toimissa on oma tuttu rytminsä, joka johtaa kohti aattoillan huipennusta. Kaikkea tuota ihanaa lupailee makunystyröitä hyväilevä puuronpehmoinen lämpö.

Riisipuuro mielletään ikiaikaiseksi ja perinteiseksi jouluruuaksi, esivanhempien ajoilta. Puuroa on kyllä Suomenniemellä lusikoitu kauan, arkena ja juhlana, mutta riisistä sitä haudutettiin vasta satakunta vuotta sitten, ja aluksi vain paremmissa piireissä. Sitä ennen joulupuuro valmistettiin ohrasta, kaurasta tai rukiista. Arkipuurot keitettiin veteen, joten maitoon keitettynä puuro oli arvokasta juhlaherkkua.

Harva ruokalaji on saanut oman juhlansa, riisipuuro on. Monen ukin ja mummon lapsuudessa koulun syyslukukauden loppua iloittiin puurojuhlassa. Yhdistykset, urheiluseurat ja muut yhteisöt järjestävät yhä joulun alla tervehenkisiä puurojuhlia, joissa oikeasti tarjotaan puuroa, leppoisan ohjelman kera.

Riisipuuron syöjissä on kanelin kannattajia, sokerin suosijoita, voinokareen valitsijoita, rusinasopan rakastajia sekä tietysti heitä, joille pitää olla ne kaikki. Jokainen on oikeassa oman makutottumuksensa kanssa. Toisinaan riisipuuron saatteeksi ehdotellaan uusia kokeellisia mausteita, mutta aina ne häipyvät takavasemmalle vähin äänin. Riisipuuroperinteiden voima on vahva.

Mainosten kuvastossa perhe ja suku kokoontuu jouluksi komeaan kartanoon, jossa pöydät notkuvat herkuista, ja kaikilla mieli on hyvä, lämmin ja hellä. Tosielämässä se on kuva hyvin harvojen joulunvietosta, jos kenenkään. Vaan mitä väliä, vaikkeivat pöydät notkuisi, joulupuuron voi kutsua jokaiseen pöytään, porukalla tai yksin. Ehkäpä Sakari Topelius tarkoittikin kirjoittaa ”nyt köyhän niin kuin rikkaan luo, suloinen puuros tuo”.

Riisipuuro on yhä yksinkertaisuudessaan nerokas ruoka. Resepti voi vaihdella, mutta yleensä tarvitaan vain vähän vettä, puuroriisiä, maitoa ja suolaa, sekä tietysti aikaa puuron kypsyttelyyn, kärsivällisyyttä hämmentämiseen ja taitoa olla polttamatta pohjaan. Joulupuurossa on silti aina oma erityinen vivahteensa ja tunnelmansa.

Oikeastaan riisipuuro symboloi joulun syvintä olemusta. Yksinkertainen, lämmin ja ihmisiä yhteen tuova, ei pröystäilevä eikä säädyn mukaan syöjiään erotteleva.

Lautasella valkoinen pilvenpehmeä puuro, makealta tuoksuva, voinokareen keltaiseksi silmäksi sulattava, mieltä ja vatsaa lämmittävä herkku. Sama nautinto ja ilo yli sukupolvien, sananmukaisesti nuorimmasta vauvasta vanhimpaan vaariin.

Riisipuuro on joulupuuro. Joulumaku, joulumuisto, joulun tunnelman ja hyvän mielen tuoja.

(Savon Sanomat 19.12.2022)