Onko joskus ärsyttänyt, kun kiire olisi, mutta etenemistä hidastaa reitille osunut rollaattorilla kulkija? Ovatko rollaattorin kanssa hissukseen askeltajat tuntuneet periksiantajilta? Onko tullut naureskeltua rollaattorimummoille ja -papoille, jotka unohtuvat puhua pajattamaan keskenään ja tukkivat väylät? Ei olisi kannattanut. Rollaattoriin tukeutuminen ei nimittäin tarkoita luovuttamista, vaan juuri päinvastoin.

Rollaattori on malliesimerkki keksinnöstä, joka on syntynyt keksijänsä todellisesta tarpeesta. Vuonna 1949 ruotsalainen sairaanhoitajaopiskelija Aina Wifalk sairastui polioon, joka lopulta halvaannutti hänen jalkansa. Aina kuntoutui liikkumaan kävelykeppien avulla, mutta sairaanhoito-opinnot oli vaihdettava sosiaalialaan. Hän ryhtyi ohjaamaan potilaita ortopedisellä klinikalla ja teki lisäksi vapaaehtoistyötä esimerkiksi organisoimallla potilasyhdistyksiä, mm. MS-potilaille ja liikenteessä loukkaantuneille.

1970-luvulla Ainan olkapäiden kunto heikkeni. Liikkuminen kahdella kävelykepillä kävi hankalaksi, sitä myöten koko arki. Ainan kerrotaan öisin valvoessaan miettineen, millä keinolla pystyisi jälleen liikkumaan ja palaamaan entiseen arkeensa. Ratkaisuksi hän hahmotteli kävelykehikon, jossa olisi renkaat alla. Ruotsin valtion keksintörahasto myönsi hieman rahoitusta laitteen kehittämistyöhön. Alusta lähtien suunnitelmissa olivat kädensijat, jarrut ja helposti kokoontaitettava rakenne kuljettamista varten. Toteutus ideasta käytäntöön eteni nopeasti ja melko lailla nykymallisen rollaattorin tuotanto alkoi Ruotsissa 1980-luvun alussa. Kuvaan sopii hyvin se, ettei Aina patentoinut keksintöä, koska hänestä oli tärkeää, että se leviäisi mahdollisimman monen ihmisen ulottuville. Nykyään erimallisia rollaattoreita käytetään maailmalla miljoonittain.

Hiphuraa Ainalle! Miten elämänmullistava keksintö kaikille, jotka rollaattori on pitänyt liikkeellä, joiden elinpiiriä se on ylläpitänyt ja joita se on auttanut säilyttämään itsenäistä elämää, olipa liikuntakyvyn heikkenemiseen syynä mikä tahansa.

Rollaattorilla kulkeminen on osoitus tahdonvoimasta, sinnikkyydestä ja halusta pysyä mukana maailmassa, sen sijaan että jäisi neljän seinän sisälle tai vuoteenomaksi. Se tarkoittaa sisua mennä ja tulla omin voimin, vapautta liikkua oman mielen mukaan, vaikka jalat eivät tukevasti kantaisikaan. Keinoa hoitaa arjen asioita, nauttia ihmisten seurasta ja vaihtuvasta ympäristöstä. Toisten apu on toki tärkeää, sitäkin tarvitaan. Mutta rollaattorilla askeleet ja elämänpiiri ovat pidempään itsenäisiä.

Seuraavan kerran kun rollaattorilla käpsehtijä on edessäsi kaupan käytävällä, nitkuttelee sisälle samasta ahtaasta ovesta tai sattuu etenemään omaa vauhtiaan juuri sillä kävelyuralla, jota haluat kulkea. Unohda ärsyyntyminen ja mutinat, osoita ymmärrystä ja kunnioitusta. Siinä menee sisukas itsenäisyydestään kiinni pitävä kulkija, joka ei muiden mulkaisuista piittaa. Voihan olla, että liityt joskus seuraan, tartut aikanaan oman rallirollaattorisi kädensijoihin.

Rollaattorikansa jatkaa sitkeästi eteenpäin, askel kerrallaan, periksi antamatta. Saakoon siitä myös arvostusta, sisukkaasti ansaittua.

(Savon Sanomat 14.8.2024)