Kevään yhteishaku yliopistoihin alkaa tällä viikolla. Kymmenettuhannet hakijat klikkailevat hakutoiveita Opintopolkuun, tunnelma vaihtelee toiveikkuudesta toivottomuuteen. Sillä hakijat tietävät, että iso osa jää kuitenkin ilman opiskelupaikkaa.

Mutta oppivelvollisuutta on jatkettu täysi-ikäisyyteen asti, ja notkahtaneen koulutustason noston tärkeyttä huudetaan uutisissa. Mikseivät nuoret kouluttaudu, nyt herätys ja toimeksi!

Koska se ei ole mahdollista. Yksi perusongelma on vailla vastausta: miksi meillä ylipäätään koulutetaan niin paljon jatko-opintokelpoisia nuoria, vaikka jatko-opintopaikkoja ei mitenkään riitä kaikille, ei edes lähes kaikille opintoihin kykeneville? Oppivelvollisuusiän nosto ohjaa kutakuinkin kaikki peruskoulusta toiselle asteelle, mutta entä sen jälkeen, kun lukio tai muu toinen aste on suoritettu? Jos on valmistunut ammattiin ja alalla töitä, tietysti töihin vain. Mutta jos mielii opiskella pidemmälle, kuten lukiosta oletus on, suppilo käy kapeaksi.

Joka vuosi korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa jää kymmeniä tuhansia hyvillä valmiuksilla varustettuja hakijoita ilman aloituspaikkaa. Paikkoja on yksinkertaisesti liian vähän hakijamäärään nähden. Tai hakijoita liikaa paikkamäärään nähden. Eikö tehokkuuden ja reiluuden nimissä tilaa pitäisi olla enemmän, jotta suuremmalla osalla olisi edes realistiset mahdollisuudet opiskella, nostaa omaa ja koko maan koulutasoa?

Esimerkiksi kevään 2021 uusista ylioppilaista jäi valmistumisvuonna koulutuksen ulkopuolelle 61 %, yhtä suuri osuus jäi ulos edellisenä vuonna 2020. Samalla 2021 oli vuoden 2018 ylioppilaista edelleen ilman opiskelupaikkaa 26 %. Joka vuosi uusia hakijoita tulee lisää, kilpailu ei yhtään helpotu, päinvastoin. Niinpä merkittävälle osalle jatko-opintoihin tähdänneistä tie nousee kokonaan pystyyn. Kymmeniä tuhansia romuttuneita tulevaisuudensuunnitelmia, koulutustason noston kannalta hukkaantuneita kouluvuosia.

Ei ihme, että lukioon mieliviä mietityttää myös edessä odottava ylioppilastodistukseen perustuva valinta yliopistoihin. Parhaita arvosanoja ei riitä kaikille. Kannattaako lukioon edes lähteä, jos on todennäköistä, että omat arvosanat ovat keskitasoa tai alle. Niitä arvosanoja annetaan samassa suhteessa kuin parempiakin. Onko pelkkä valkolakki vaivan arvoinen, jos se ei oikeasti avaa ovia mihinkään?

On oikeastaan melkoista huijausta työntää porukkaa innolla etenkin lukioon, kun tiedossa on, että monen polku tyssää siihen. Hyvällä tuurilla lukion jälkeen löytyy toinen toisen asteen, tällä kertaa ammatillisen puolen koulutus, josta tie vie ammattiin ja työelämään. Useimmat lähtevät lukioon kuitenkin katse nimenomaan korkeamman asteen koulutuksessa.

Oppivelvollisuuden pidentäminen, yliopistojen suoravalinta yo-todistuksella, jopa murusina lisää aloituspaikkoja yliopistoihin, vaikkakaan ei juuri lisäresursseja opetuksen järjestämiseen. Nämä kaikki toimenpiteet on tehty, mutta kapenevaa suppiloa ne eivät edelleenkään korjaa.

Joka kevät kymmeniätuhansia uusia ja aiempien vuosien ylioppilaita jää ilman opiskelupaikkaa. Osa väliaikaisesti, osa pysyvästi. Ankea näkymä nuorelle ihmiselle. Tässä koulutusmatematiikan yhtälössä on jotakin pahasti vialla.

(Savon Sanomat 13.3.2023)