Ajelen usein isolla vanhanmallisella naistenpyörällä lähikauppaan. Ostoskassit mahtuvat hyvin satulalaukkuihin, ja tarakalle passaa kiinnittää vaikka vessapaperipakaasi. Ohjaustangolle voi vielä ripustaa kassit molempiin kädensijoihin. Välillä meno muistuttaa huojuvaa tavarajunaa, mutta kuorma matkaa sujuvasti kaupalta kotiin, lihasvoimalla.

Tässä olisi tietysti ollut enemmän eksotiikkaa…

Tässä eräänä päivänä lastasin taas kaupan pihassa pyörää, huolella ja oikeassa järjestyksessä, jottei se kaadu tai aiheuta epätasapainoista ajoa. Äkkiä ympärille pölähti lauma uteliaita eteläeurooppalaisia matkailijoita.

Ystävällisesti tervehdittiin, lastaustoimenpiteitä ihasteltiin ja lupa kuvan ottamiseen kysyttiin. Poseerattiin yhteiskuvassa, minä, kasseilla lastattu polkupyörä ja turistirouvat. Kiiteltiin, vilkuteltiin ja minä poljin kotiin.

Vasta jälkeenpäin hoksasin miettiä, millaisia johtopäätöksiä iloiset matkaajat mahtoivat tehdä suomalaisen maaseudun elämästä tuon lyhyen kohtaamisemme perusteella. Kerrotaanko välimerellisessä ystäväpiirissä kenties tarinaa itäsuomalaisista naisista, jotka tasapainoa ja painovoimaa uhaten polkevat raskaita taakkoja kyläkaupoista koteihinsa antiikkisilla polkupyörillä?

Matkailijan silmissä kaikki me pienen kylän asukkaat olemme tietysti osa seudun eksotiikkaa. Oikeastaan harmi, etteivät matkaajat sattuneet paikalle talvemmalla, kun ostoskassirypäs lastataan pyörän sijaan potkuriin. Siinä sitä olisi ollut arktista eksotiikkaa kerrakseen.

Turisti kokee reissuillaan lyhyitä kohtaamisia ja irrallisia tapahtumia ja tekee niistä omat päätelmänsä, joihin tarkkailun kohteet eivät voi vaikuttaa. Väärinymmärrysten ja ylitulkintojen mahdollisuus on ilmiselvä.

On hyvä tuumailla, miten itse kukin katsomme maailmaa matkoilla. Teemmekö yksittäisistä eteen osuvista huomioista pitkälle meneviä oletuksia paikallisesta elämäntavasta? Osaammeko erottaa satunnaiset yksityiskohdat ja suuren kuvan toisistaan?

Meidän kylällämme turisteja käy harvakseltaan. Miten mahtavat kokea suosituissa matkailukohteissa oikeasti arkeaan asuvat ihmiset sen, että ovat osa vierailijoiden matkailuelämystä? Niitä aitoja ja alkuperäisiä asukkaita, tunnelman luojia. Halusivat tai eivät.

Tarkemmin ajatellen en tainnut polkupyörämummona luoda kovin edustavaa ja todenmukaista käsitystä kyläläisistä tai suomalaisista yleensä. Ehkä puutarhahommissa nuhraantunut toppatakki ja polvesta multaiset housut eivät olleet oikea kuva itäsuomalaisen naisen arkipukeutumisesta. Vai olivatko?

Jatkossa pitänee miettiä huolellisemmin, mitä ostosreissuilla päälleen laittaa. Elämä elävänä matkailunähtävyytenä on kovin vastuullista.

(Koti ja maaseutu lokakuu 2018)