RSS Feed

Jylhäsalmen sydänkesä & Mitä Suomi lukee

0

toukokuu 17, 2020 by kirsipeh

Eka kerta elämässä: Jylhäsalmen sydänkesä on huhtikuun Mitä Suomi lukee -listan kotimaisissa kirjoissa sijalla seitsämän. Toisin sanoen, kirjakaupoissa se on ollut seitsämänneksi ostetuin kotimainen kirja huhtikuussa 2020. Ohhoh, wau ja jippii!

Aika huikealta tuntuu – silti täytyy olla realisti, ennen kuin nostattaa päänsä pilviin. Tämän kevään kirjamyynti on ollut poikkeustilassa, niin kuin suuri osa maailmaakin. On mahtavaa saada kirjansa tuolle listalle (edes kerran elämässä), mutta se ei välttämättä kerro suurensuurista myyntimääristä, ei myöskään aiempien Jylhäsalmi-kirjojen menekin ylittävästä myynnistä. Korona laittoi kirjamyynninkin uuteen muottiin. onneksi ensimmäistä kertaa Jylhäsalmi-kirja on ilmestynyt myös äänikirjana samaan aikaan kuin painettuna, joten Jylhäsalmen sydänkesää sekä luetaan että kuunnellaan jo.

Muutoin kirjan ilmestyminen pääsi huhtikuulla tapahtumaan kuin varkain, kuin pehmeään sumuun. Merkillisen talvettoman talven ja kummallisen koronakevään päälle tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, että kirja ilmestyi juuri niin kuin sen pitikin ilmestyä ja Jylhäsalmen sydänkesät ovat singahtaneet pikkupahvilaatikoissa Kirjavälityksestä ympäri Suomea.

Kirja-arvioiden rintamalla on tänä keväänä ollut hiljaista, mutta Amman lukuhetki -blogissa Sydänkesä oli luettu heti tuoreeltaan. ”…tässä korona-ajassa nojatuolimatka helteiseen suomalaiseen kesään, jossa vietetään juhannushäitä ja yhteislauluiltoja sen kummemmin viruksista välittämättä, tuntuu enemmän kuin tervetulleelta”, blogissa todetaan.
”Sydänkesä Jylhäsalmella on ennen kaikkea turvallista, leppoisaa ja suloista viihdettä, kaikkea tätä sanojen parhaassa merkityksessä”, Amma summaa.

 


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: