Peruskoulu on palannut kodeista koulurakennuksiin. Parin lähipäivän jälkeen tuntuma etäkeväästä on yhä hämmentynyt: sehän meni paremmin kuin osasi kuvitella. Muutama muukin havainto on ehtinyt kirkastua.

Joskus asiat järjestyvät parhaiten, kun ei ole aikaa etukäteen murehtia. Vaikka osassa kodeista on koettu tuskan hetkiä, suuressa kuvassa etäopettaminen ja -opiskelu onnistui.

Kissanpennut eivät mitenkään liity tekstiin.

Onneksi Suomessa on maailman parhaat oppikirjat ja oppimiseen ohjaavat työkirjat. Harmi vain, ettei kouluilla ole ollut niihin varaa. Materiaalin laatiminen vei etäopelta paljon aikaa oppilaiden kanssa työskentelyltä.

Etäyhteydet ovat huippujuttu ja jo riittävän helpot opettamiseen ja opiskeluun. Paljon jää silti puuttumaan ihmisten välisestä yhteydestä, syvästä oppimiskokemuksesta. Keskustelu ja rönsyily ovat oppimisen suola, arvokkaita pysähtymisen hetkiä tosielämää ajatellen.

Tietotekniikka ei välttämättä säästä aikaa etäopetuksessa. Ellei kyseessä ole simppeli sähköinen vaihtoehtotehtävä, palautettujen tehtävien tarkistus vie aikaa monin verroin verrattuna luokkatyöhön.

Suomalaisen koulun 45 minuuttia opiskelua + 15 minuuttia ulkoilua on nerokas oppimisen tehostaja, mutta myös toisenlainen tyyli voi toimia. Oman työskentelyrytmin löytäminen on ollut monelle oppijalle antoisa kokemus ja oman työn hallinta on tuonut isoja onnistumisen tunteita.

Opiskelutaitojen arvo on avautunut uudella tavalla, kaikille osapuolille. Ne tuovat vapautta valita työtapansa, jopa kiinnostuksen kohteensa.

Suomalaiset ovat yhtenä rintamana pitäneet koulunkäyntiä ensiarvoisen tärkeänä. Perheet järjestelivät koulutyön vähintään yhtä huolella kuin aikuisten etätyöt. Moni koululainen on tullut pohtineeksi koulun merkitystä elämässään. Oppilaiden vastuullisuus, tunnollisuus ja vilpitön halu työskennellä on ollut aikuisille yllätys.

Osa oppilaista kaipasi kavereita kipeästi, osa sanoo samaa kuin etätyötä tehneet aikuiset: ihanaa, kun ei tarvitse tavata työkavereita koko ajan eikä välittää ulkonäöstä. Osa kokee, että vain kotona saa olla sellainen kuin on. Kouluyhteisössä on muotteja, joihin on yritettävä mahtua.

Loppukevät voi tuntua koulussa raskaalta puurtamiselta, kun ei voida opiskella tavoilla, joita eniten ikävöitiin. Ei nuhjata kaveriporukassa, ei oppia parin tai ryhmän kanssa, ei edes käyttää kaikkia välineitä. Mutta ope on läsnä. Ja kun päästiin kouluun, päästään sieltä kesäksi oikeasti lomalle.

(Savon Sanomat 18.5.2020)