Lupa levätä. Kuva Petri Jauhiainen.

Loppukevään ja alkukesän ajan kirjoittaminen on ollut jotain muuta kuin mielikuvituksen ravia: enimmäkseen opintosuorituksia ja Kuopio-Jukolan uutistoimintaa monelta eri kantilta, lehtijuttujakin seassa jokunen. Tulevien julkaisujen oikolukeminen vei sekin aikansa ja keskittymisensä.

Omasta päästä (eli tyhjästä) keksiminen on ollut tauolla, käytännön syistä. Aika-, avaruus- ja ajatuskapasiteetti ei vain riitä mahdottomiin, joten ei kannata väkisin yrittää mahdottomia.

Kuopio-Jukolan rutistuksen hiipuessa lupasin itselleni, ettei tarvitse vähään aikaan kirjoittaa yhtään mitään. Sormet ovat hakanneet näppäimistöä riittävän ahkerasti, nyt saa luvan kanssa keskittyä johonkin ihan muuhun. Tai olla keskittymättä yhtään mihinkään. Mutta kuinkas siinä käy, kun antaa itselleen luvan olla ajattelematta kirjoittamista ja olla kirjoittamatta?

Just niin siinä käy: moottori hurahtaa käyntiin. Kun ei ole pakko, se rullaa omasta vapaasta tahdostaan. Keskeneräinen käsikirjoitus huutelee luokseen, tulevan urakan ideat pompsahtelevat jostakin kesken tuoksuvatukkapensaan leikkuun.

Valitanko? No en valita, tämä on kirjoittamisessa ihan parasta!