RSS Feed

Ollaankos siellä laiskana vaan?

0

huhtikuu 22, 2014 by kirsipeh

Joskus on vaikeaa itselleenkin perustella sitä, että kirjan kirjoittaminen ei ole pelkästään sitä tietokoneella naputtelemista, vaan pitää myös ajatella. Ajatella ilman kirjoitusvälineitä ja ilman muuta ajateltavaa, ilman keskustelukumppania ja ilman aikataulua. Olla tylsä ja tyhjänpäiväisen oloinen.

Pitkä teksti on iso kokonaisuus, se ei mahdu yhteen ajatukseen, eikä kahteenkaan. Sen ajatteleminen oikeasti imee korvienvälin kovalevyltä koko kapasiteetin kerralla ja jättää sen vähän tyhjäkäynnille ajattelun jälkeenkin. Tiukan ajattelun jälkeisessä puolityhjässä ajatuksenharhailutilassa tulee usein parhaita oivalluksia oman tekstin ja tarinan suhteen. Kuten viimeksi karvaisten käsien merkitys.

Jonkun toisen silmissä se epäilemättä näyttää joutilaisuudelta, se ajatteleminen. Minuakin se vaivaa, vaikka järjellä ja kokemuksella tiedän ajattelun tarpeelliseksi. Mutta kun se ei näytä työskentelyltä ulospäin, eikä edes ponnistelulta.

Yritän kiertää joutilaisuuden paheelta näyttävää työskentelyvaihetta ajattelemalla vaikkapa lenkillä, puutarhatöissä tai automatkoilla, mutta silloin ajattelu on aina jonkun muun toiminnan armoilla. Se loppuu, kun olen ajanut perille, ruusupensas on leikattu ja sitä rataa.

Ehkä se johtuu siitä, että on jo aika kypsässä iässä, ja että on joku kumman tiukka käsitys työstä ja työskentelystä. On vaikea antaa itselleen lupa ja oikeus olla vaan ja ajatella. Olla jouten ja antaa harhailuvaiheen tulla. Näyttää laiskalta.

Mutta vakuutan, että pinnan alla tapahtuu. Ellen sitten laskottele ihan muuten vaan.


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: