Ei, kirjailijat eivät itse piirrä tai suunnittele kirjojensa kansia. Hämmästyttävää kyllä, tämän vastauksen saa antaa melkein joka esiintymisessä, viimeksi aikuisten tilaisuudessa. Kirjailija kirjoittaa ja kustantaja hankkii kansikuvan ja kannen suunnittelun parhaaksi katsomallaan tavalla.

Syksyllä 2014 ilmestyvän nuortenkirjan Ketjukaverit kansi näyttää tältä. Jep, voi olla montaa mieltä. Hillan ja Nooran vaiheita seuraavan sarjan kansissa on ollut todella epäonnea.

Yleensä sarjojen ensimmäinen kirja linjaa jatkonkin. Aloituskiekon etukansi on tässä, takakannessa on jääkiekkokentän pohjapiirros, jonka sisään on sijoitettu takakansiteksti. Sepä oli nokkelaa, mutta… Kansi äänestettiin vuoden 2011 huonoimmaksi lasten- ja nuortenkirjan kanneksi sekä Turun että Helsingin kirjamessuilla.

Punaviivassa 2012 kannen sommittelu kaukalotakakansineen säilyi, mutta kansikuvan tekijä vaihtui, tulos oli tämä. Mukavasti pehmeämpi linja, ehkä lukijoiden ikäkauteen sopivampi, mutta… Eräällä koulukeikalla seiskaluokkalainen poika viittasi: ”Miks tuo poika on tuossa takana kusella?” No niinpähän onkin. Hajaääniä huonoin kansi -äänestyksessä, mutta ei onneksi mainittavaa sijoitusta.

Vieraskentillä 2013 eka kirjan kuvittaja palasi hommiin. Ensimmäisessä versiossa, jonka sain, Noora oli piirretty down-tytöksi. Tiedoksi vaan, että Noora on kyllä vammaisurheilija, mutta syystä että hänen toinen jalkansa on säärestä amputoitu. Viksu kuvittaja ilmeisesti oli lukenut sen verran tekstiä, että ahaa, vammaisurheilija… Kiukkuisella palautteella sain Nooran kasvot muutettua, mutta muutoin kansi olikin jo painoonmenovaiheessa. Ja tuloksena jälleen vuoden huonoimmaksi äänestetty kansi, jipii.

No ainakin näissä pohjanoteerauksissa on ollut se hyvä puoli, että jos kirjat eivät ole myyneet riittävän hyvin, olen perustellusti voinut sanoa, että vika ei ole sisällössä, vaan kansissa. Mikä on äänestyksissä todistettu.

Neljännen osan kansi on, kuten selvästi huomaa, taas eri kuvittajan käsialaa. Siis sarjan neljäs kirja ja jo kolmas kuvittaja. Pientä säätämistä, sanoisin.

Silti on tietysti niin, että joka kerta kaikki osalliset ovat vilpittömästi pyrkineet parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen: mahdollisimman houkuttelevaan, myyvään, sisältöä kuvaavaan ja ikäkaudelle sopivaan kanteen. Palikat vain eivät aina parhaalla tahdollakaan osu kohdilleen.

Mitä tästä opimme? Emme mitään. Kirjailijalla on loppujen lopuksi hyvin vähän sananvaltaa kirjojensa kansissa, kustantajan päätösvalta todetaan selvästi kustannussopimuksessakin.