RSS Feed

Opettajan puhuttelussa

0

syyskuu 8, 2007 by kirsipeh

Kunpa joka koululaiselle sattuisi edes kerran sellainen möhläys, että opettaja saisi aiheen kutsua vanhemmat selvittämään sitä! Istumaan pöydän ääreen koko porukka ja ottamaan tilaisuudesta kaikki irti.

Vielä joskus kohtaa pelkoa, että opettaja luokittelee oppilaat johonkin lokeroon, kuten ”tuhma” tai ”laiska” ja että se leima otsassa pysyy elämän loppuun asti, tapahtuipa tai tekipä lapsi mitä tahansa.

Oikeasti se on juuri päinvastoin. Opettaja jos kuka tietää, että lapsiin on turha laittaa leimoja, ne eivät ole tosia tai pysyviä. Ope näkee satojen lasten kasvavan, jokaisen oppivan ja kehittyvän. Ja niin tehdessään kokeilevan, erehtyvän, välillä satuttavankin itseään ja muita.

Jollei nimenomaan opettaja ajattele, että ihminen ylipäänsä oppii, kasvaa ja kehittyy, osaa itse muuttaa tekemisiään ja olemisiaan, niin eihän koko opettajana olemisessa olisi mitään mieltä. Miksi sitä sitten ketään opettaisi, ihan turhan takia?

Kun vanhemmat pyydetään koululle selvittämään koululaisensa töllöntyötä, ei koko homman pointtina välttämättä ole se nimenomainen töppäys. Olennaisempaa kuin oppia olemaan särkemättä ikkunoita, on oppia kantamaan vastuuta. Ja kun kantaa vastuuta toimistaan jo etukäteen, ei ikkunoita säry kuin vahingossa. Vanhemmat näyttävät mallia vastuunkannossa, ikäväkin asia hoidetaan rohkeasti ja rehellisesti mieltä vaivaamasta ‒ silloin on makeaa olla aikuinen ja kerätä kunnioituspisteet kotiin!

Yhtä tärkeä oppi on, että vanhemmat ja ope välittävät lapsen tekemisistä ja tarttuvat niihin tarvittaessa. Asioita ei lakaista maton alle, eikä ole yhdentekevää, miten maailmalla mellastaa. ”Kun heitto menee sektorin ulkopuolelle, valmentaja korjaa tekniikkaa”, entinen moukarinheittäjä muotoili.

Mikä helpotus nähdä, että aikuiset osaavat selvittää asioita. Kysyvät, kuuntelevat, keskustelevat ja asioissa päästään jonkinlaisiin ratkaisuihin. Rauhallisesti, huutamatta, riehumatta, nimittelemättä ja ovia paiskomatta. Opet ja vanhemmat ovat samalla puolella, nimittäin lapsen edun ja tulevaisuuden puolella.

Aina se aikuisten yhteinen tahto ei ole lapselle mieleen, eikä tarvitsekaan olla. Siinä missä uhmaikäiselle joutuu sanomaan ”ei”, vaikka siitä seuraava kieku on tiedossa, koululaisellekin on toisinaan esitettävä vaatimuksia, joista hän ei taatusti pidä. Vaan aikuisetpa tietävät paremmin ja näkevät elämässä kauemmas eteenpäin, se on niiden homma.

Vaikka hankalien asioiden käsittely pelottaisi lasta, niin jälkeenpäin helpottaa, että se on tehty. Ja tosiaan, opettajalle ei jää mitään korvan taakse, hampaankoloon, salaisiin kansioihin eikä muihinkaan ikäviin paikkoihin. Nämä hommat ovat vain osa sitä kasvatustyötä, johon koulusta käsin voi osallistua. Ja joita tehdään vuodesta toiseen juuri siksi, että niillä uskotaan olevan merkitystä.

Niin että kun opettaja pyytää koululle selvittelyhommiin, on syytä iloita. Vihdoinkin tulee tilaisuus ohjata jälkikasvua siinä, miten asioita asiallisesti ja aikuisten tavalla selvitetään, mihin vedetään rajaa.

Ja voihan olla, että opettajaraasu on joutunut käyttämään kaiken kekseliäisyytensä, jotta on saanut kaivettua edes jonkun pulman sen tilaisuuden järjestämiseksi.

Syyskuu 2007


0 comments

Sorry, comments are closed.

Bookmarks

Archives: