RSS Feed

Deadlineja kohti

0

9 huhtikuun, 2014 by kirsipeh

Työn alla on kaksi kansiin päätyvää käsikirjoitusta.

Hillan ja Nooran urheilu- ja muuta elämää seuraavan kirjasarjan neljäs osa saikin nimekseen Ketjukaverit, vaikka vielä talvemmalla se kulki työnimellä Vilttiketju. Kustannustoimittajan kanssa päätettiin kuitenkin vaihtaa nimeä kahdesta syystä: se muistutti liikaa edellistä osaa Vieraskentillä ja oli hieman negatiivinen sävyltään, koskapa Vilttiketjuun ei juuri kukaan joukkuepelaaja halua joutua. Omana aatoksena lisäisin vielä, että Vilttiketju ei lopulta kuvannut kovin hyvin kirjan sisältöä.

Ei enää liene kovin suuri salaisuus, että väkerryksen alla on myös romanttinen novelli. Juu, juuri niin, vaikka ei uskois! Karistolta ilmestyy syksyllä antologia, johon kirjoittaa oman romantiikkaosionsa seitsemän eri kirjailijaa. Oli hienoa tulla kutsutuksi mukaan ja mielenkiintoista kirjoittaa tilatusta tunnelmasta ilman tarkempaa aihetta.

Novellin lopullisen version deadline on vappuna, Ketjukavereiden alkukesässä. Tässä vaiheessa tuntuu, että aikaa on hyvin. Mutta kun deadline lähestyy… noh, tunnelma tiivistyy!

Ja olipas Agricolan päivän kunniaksi oikein hienoa suomen kieltä tuo deadlineja kohti….


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: