RSS Feed

Portfolio Kirsi Pehkonen

Tähän verkkoportfolioon olen koonnut otantoja ja ajatuksia kirjailijantyöstäni. Julkaistujen kirjojen sivut avautuvat ylävalikon Kirjat-painikkeesta.

Kirjailijantyölleni on tyypillistä erilaisten tekstien kirjoittaminen ajallisesti lomittain ja rinnakkain. Kun esimerkiksi kirjoitin kuuden vuoden ajan viisiosaista nuortenkirjasarjaa Hillasta ja Noorasta (Aloituskiekko, Punaviiva, Vieraskentillä, Ketjukaverit, Voittolaukaus), työstin samalla rauhalliseen tahtiin rikosromaania Karhuvaaran uhri, joka ilmestyi vuonna 2015, samana syksynä kuin nuortensarjan viimeinen osa.

Keväästä 2017 alkaen ilmestyneen Jylhäsalmi-sarjan rinnalla kirjoitin kiirehtimättä rikosromaania Kotiapulainen, joka ilmestyi keväällä 2021, samaan aikaan kuin Jylhäsalmien viides osa Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella. Jylhäsalmi-sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan yhdeksän romaania, viimeisimpänä huhtikuussa 2024 Hiekkalinnoja Jylhäsalmella.

Romaanien taustatyöstä kumpuaa aiheita ja ajatuskulkuja muihin kirjoitustöihin. Moni kolumni on saanut alkukipinänsä näin. Tuoreimpia esimerkkejä on Savon Sanomien pääkirjoitussivun kolumni Maaseudun arvottomat talot? Se kehkeytyi julkiseksi puheenvuoroksi Jylhäsalmen sydänkesä -romaanin taustoittamisen pohjalta. Käydään pöytään! -ruokaystäväkirjan itu alkoi sekin kasvaa romaanin kirjoitusprosessissa.

Kirjoittajana nautin vapaudesta kirjoittaa monentyyppisiä tekstejä. Lehtijuttuja ja artikkeleita on syntynyt sadoittain, kolumneja vuosien aikana kaikkiaan yli 150. Kaunokirjallisuuden lisäksi kansien väliin on päässyt esimerkiksi opettajille suunnattu sanomalehtiopetuksen opas Tullaan juttuun! ja kirjailijoiden työtapoja luotaava tietokirja Käsikirjoituksesta kirjaksi, Miten kirjailijat muokkaavat tekstiään?

Blogissani pohdiskelen kirjakuulumisten ja kolumnien lisäksi kirjoittamista ja kirjailijantyötä, kuten postauksissa Yhden kerran lukijalle kirjoittaminen , Alkukuvasta kertomukseksi ja Nykyajan härpäkkeet haittaavat juonenkuljetusta.

Painetussa mediassa kirja-arvioiden määrä on vähentynyt takavuosista, onneksi kirjabloggaajat omalta osaltaan paikkaavat aukkoa. Eniten painettuja arvioita lienee kerännyt Karhuvaaran uhri, muutama niistä koottuna täällä.

Kirjasarjoista arvioidaan yleensä vain alkupään osia, Hillan ja Nooran elämää kuvaavasta sarjasta arvioita sai myös Topelius-ehdokkaana ollut viimeinen osa. Tässä huolella tehty asiantuntijan arvio kirjasta Voittolaukaus. Jylhäsalmi-kirjoja on luettu etenkin kirjablogeissa ahkerasti, esimerkiksi näin: arvioita Juuret Jylhäsalmella.

Kuva: Petri Jauhiainen

Viime vuodet ovat olleet kirjallisesti monimuotoisia. Vuonna 2022 ilmestyi kuudes Jylhäsalmi-kirja Uutta elämää, Jylhäsalmi, novelli Kipsi ja kävelytie kokoelmassa Taiteella tukea Ukrainaan, selkonovellit Aarre ja Tehtävä puistossa selkonovellikokoelmassa Aarre ja syksyllä äänikirja 24 joulutarinaa. Vuonna 2023 ilmestyi kolme romaania ja yksi tarinakokoelma: seitsemäs Jylhäsalmi-romaani Unikoita ja unelmia Jylhäsalmella, uuden Siru Valpas -sarjan ensimmäinen osa Etsivä löytää, painettuna versiona 24 joulutarinaa, joka tosiasiassa sisälsi 24 + 1 jouluista tarinaa aikuisille. Lokakuussa palattiin vielä Jylhäsalmelle romaanissa Talven taikaa Jylhäsalmella.

Vuoden 2024 romaaneja ovat Hiekkalinnoja Jylhäsalmella huhtikuussa ja Siru Valpas -sarjan toinen osa Hiukan hukassa kesäkuussa. Luvassa on myös pari pelkästään diginä julkaistavaa tarinaa.

Olen jo julkaissut paljon, silti koen yhä kehittyväni tarinankertojana, kirjoittajana ja kirjailijana. Uusimman kirjan täytyy aina olla kirjailijan siihenastisista paras omassa lajissaan, mitä mieltä olisi tyytyä toiseksi parhaaseen.

Kirjoittamisen intohimoa pitää yllä varmuus siitä, että se paras kirja on yhä kirjoittamatta, monta kertaa.

Bookmarks

Archives: