KirjaKallion 2014 lukiolaiset valmistautuivat haastatteluun erinomaisesti: lukemalla kirjat ja tutustumalla taustoihin.

Toimittaja toteaa hymyillen, että en tosin ole lukenut kirjaa, mutta…

Näin kirjailijan haastattelu hänen uudesta julkaisustaan usein alkaa. Siitäpä sitten aletaan toimittajalle jutunjuurta kehiä.

Mikäs siinä, onnistuu se noinkin. Usein näyttää käyvän niin, että kirjailijaa haastattelee toimittaja, mahdollisen kirja-arvion laatii joku toinen. Puolensa tässäkin, kenties on viisasta käyttää arvion tekijänä siihen paneutuvaa ja osaavaa henkilöä.

Mutta ihmettelen kyllä aina, miksi journalismin ammattilainen antaa haastattelussa kaikki aseet haastateltavalle. Kirjailija voi täysin valita, mitä haluaa kertoa, mitä teemoja nostaa esille, mitä sivuuttaa.

Haastattelija ei voi kirjaa lukematta tietää, mihin kannattaisi tarttua, mistä olisi syytä perata taustoja tarkemmin. Eikä toki sitäkään, miten teos asettuu tähän aikaan saati kirjallisuuskenttään. Toimittajalla on käytettävissään vain kirjailijan näkemys, ei omaa näkemystä.

Kuten sanottu, onnistuu se noinkin – jos tarkoituksena on antaa kirjailijalle vapaa sana oman työnsä ja teoksensa suhteen. Mutta keskustelua, analyysia ja uusia havaintoja tällaisessa haastattelussa ei kyllä synny. Se on tappio sekä haastattelijalle että haastateltavalle.

Totta, kirjailijana pääsee oikeastaan helpommalla, kun haastattelija ei kysy mitään, mihin olisi oikein pohdittava vastausta. Silti toivoisi, että toimittajat asettaisivat haastateltavan edes vähän haastavampaan tilanteeseen. Esimerkiksi tutustumalla haastattelun aiheena olevaan materiaaliin etukäteen, eikö se yleensä ole journalismissa tapana?

Vaikka se tarkoittaisi, että pitäisi lukea kokonainen kirja, ihan vaan työtehtävää varten.